perjantai 30. lokakuuta 2015

Reijo Mäki: Tulivuori


Tällä kertaa tunsin itseni vielä hullummaksi kuin tavallisesti blogiin kuvatessani. Rekvisiittana toimi nimittäin tällä kertaa kivi, Gran Canarialta peräisin oleva tumma laavakivimöhkäle. Kirjojen kuvaaminen julkisilla paikoilla herättää hämmennystä, mutta niin muuten herättää myös kivien kuvaaminen. Geologina tosin olen siihen aika tottunut...

Kuuntelin Mäen uutuuden Tulivuoren äänikirjana. Miten huippua, että uudet kirjat julkaistaan nykyisin todella usein myös äänikirjoina! Kuuntelen parhaillaan Ketun Yöperhosta ja seuraavana jonossa on Oksasen Norma. Kaikki kolme olen saanut kirjastosta ihan lyhyellä jonotuksella toisin kuin olisi tilanne tavallisten kirjojen suhteen.

Tulivuori on sinänsä poikkeuksellinen Vares-dekkari, että se ei sijoitu Turkuun kuin pieneltä osin. Vares nimittäin lähtee Teneriffalle selvittämään entisen naisystävänsä murhaa. Siksipä kuvassakin seikkailee Turussa pieni pala Kanariansaaria! Turkulaiselle Turku-fanille Turun puute oli pieni miinus, mutta toisaalta Vareksen lähettäminen uuteen ympäristöön oli mukava piristysruiske. Liian eksoottiseksi meno ei tosin yltynyt, sillä Vares päätyy Teneriffalla osaksi tiivistä suomalaisyhteisöä ja hotelli, jossa hän asuu on kotoisasti nimeltään "El Hotel Vantaa".

Mäki esittelee mitä herkullisimman kavalkadin hahmoja, joihin lukeutuu yhdistetyn moninkertainen maailmanmestari Wellu Komppa, joka viettää kosteita eläkepäiviään Teneriffan lämmössä. Komppa on surkuhupaisa hahmo, joka on tainut saada innostusta suomalaisista julkisuudenhahmoista. Hahmot ovat Mäelle tuttuun tapaan humoristisia karikatyyrejä olematta kuitenkaan liian yliampuvia. Jännite kehittyy hahmojen välille kuin itsestään ja Vares joutuu tietenkin taas tiukkoihin tilanteisiin.

Tulivuori oli tyypilliseen Vares-tapaan viihdyttävä, jännittävä ja näppärästi etenevä dekkari. En ole lukenut uusia Vares-dekkareita moneen vuoteen, mutta hyvän dekkarisarjan tapaan välistä puuttuvat osat eivät menoa haittaa. Niihin voi sitten palata myöhemmin, kun siltä tuntuu. Minulla on nyt menossa äänikirjoina Maria Kallio -dekkarit aikajärjestyksessä. Ehkäpä voisin siirtyä lukemaan tai kuuntelemaan Vares-dekkareita kronologisessa järjestyksessä, kun kaikki Lehtolaiset on luettu. Mahtavaa, että hyvää kirjallisuutta on niin paljon!

Kirjalija: Reijo Mäki
Luettu kirja: Tulivuoi (2015)
Kustantaja: Otava
Lukija: Ville Tiihonen
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

1 kommentti:

  1. Ensimmäinen lukemani Vares, oikein näppärä ja nopealukuinen :) Ei silti herättänyt innostusta kahlata läpi koko sarjaa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!