lauantai 2. toukokuuta 2015

Paul Auster: Mr Vertigo

Junakirjan seikkailut. Veturi hajosi Laihian asemalle ja Ihmepoika Walt joutui odottamaan seuraavaa junaa.
Ensimmäisestä ja ainoasta kokeilustani Paul Austerin kirjallisuuden parissa oli kulunut lähes kaksi vuotta, kun heräteostin Mr Vertigon kirjakaupasta jonkin kurjan päivän piristykseksi. Pari junamatkaa ahmin tuota kummallista kirjaa ja lopulta olin aika lumoutunut. New York -trilogiaa en ihan täysin ymmärtänyt ja niin kävi myös Mr Vertigon kanssa, mutta nyt siitä ymmärtämättömyydestä seuraa vain ihan positiivinen olo. Eihän elämässäkään voi kaikkea ymmärtää.

Kun kirja alkaa sanoilla "Olin kahdentoista vanha, kun ensi kerran kävelin vetten päällä" voi olla varma, että ollaan jonkin erikoisen äärellä. Mr Vertigo on Ihmepoika Waltin tarina. Aluksi Walt on vain tavallinen pieni orpopoika, mutta kummallinen ja vähän karmaiseva mestari Yehudi löytää hänet ja alkaa opettaa poikaa levitoimaan. Waltista tulee viihdetaitelija, jonka tuntee koko maa.

Waltin ja Yehudin tarina on samalla 1920- ja 30-luvun Yhdysvaltojen tarina. Kertomus vilisee viittauksia tuon ajan musiikkiin, urheiluun, tapahtumiin ja koko maailman kuvaan. Kirja on kummallinen sekoitus realismia ja Yhdysvaltain historiaa, mutta samalla käsittämättömien tapahtumien vyöryvää sarjaa, surrealismia ja yliluonnollisuutta. Lyhyehköön kirjaan on mahdutettu niin paljon ajallisesti kuin tapahtumallisestikin, että väkisinkin mietin, olisiko vähempikin riittänyt.

Kirja oli viihdyttävä ja kummallisuudessaan lumoava. Napakympiksi se ei muodostunut, vaikka on todettava että kirjan viimeinen sivu sai minut siihen ihastuttavaan tilaan, jossa huokaillaan elämän hienoutta, kirjallisuuden kauneutta ja sanojen mahtia. Kirja kannattaa siis ehdottomasti lukea, sillä luvassa on loppuhuipennus, joka ei ihan heti unohdu. Ymmärrys on vain pieni osa tunnetta ja sen puuttumisen voi helpoksi antaa anteeksi. Aion jatkossakin nauttia siitä, että Auster on kirjailija, jota en vaan ymmärrä.

Kirjailija: Paul Auster
Luettu kirja: Mr Vertigo (suom. Jukka Jääskeläinen)
Alkuperäinen kirja: Mr. Vertigo (1994)
Sivumäärä: 316
Mistä hankittu: Suomalainen kirjakauppa
Arvostelu: ★★★

1 kommentti:

  1. Ihanan "rustiikkinen" kuva!

    Auster on minulle yhä arvoitus: Sunset Park oli minusta ok, ja se herätti kiinnostukseni muutakin tuotantoa kohtaan, mutta viime kesänä lukemani New York-trilogia olikin sitten jonkinlainen turn-off, etten ole herran perään sen jälkeen haikaillut. Yleensä pidän hämmentävistä kirjoista, mutta tuo trilogia oli minusta muuten niin ohut ja heppoinen, ja kun hämmentävyys tuntui nousevan itseisarvoksi, en tykännyt juurikaan kirjoista. Mutta hei, tämä Mr. Vertigo kuulostaa kyllä ihan mielenkiintoiselta! =D

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!