keskiviikko 4. joulukuuta 2013

John Buchan: 39 askelta

Näillä kengillä on otettu aika paljon enemmän kuin 39 askelta.

John Buchanin 39 askelta on kirja, jota on tituleerattu kirjallisuuden historian ensimmäiseksi jännäriksi (eng. shocker). Luin kerran Goodreadsin keskusteluja listalla olevista kirjoista ja etenkin listalla olevista lyhyistä ja kevyistä kirjoista (enpä koskaan ole etsinyt vastaavista keskusteluista pisimpiä, korkeakulttuurisimpia ja raskaimpia kirjoja, jännä juttu) ja tämän oli muutama maininnut "helpoksi" kirjaksi listalla. Onpa kuitenkin todettava, että 39 askelta oli tylsin ja raskain lukukokemus vähään aikaan.

Googlailun myötä sain selville, että tätä alunperin jo vuonna 1915 julkaistua teosta ei ole käännetty suomeksi ennen vuotta 2011. Kyseessä onkin joissakin piireissä erittäin tunnettu ja arvostettu uraauurtava ja kirjallisuuden historiassa merkittävä jännäri, mutta esimerkiksi Suomessa varsin tuntematon teos. Nämä tällaiset kirjat, joiden ansiot ovat enimmäkseen siinä, että kukaan ei ollut tehnyt vastaavaa aiemmin ovat aina hieman ongelmallisia luettavia. Tarina saattaa ihan oikeastikin olla todella tylsä, ontuva tai tehoton verrattuna sitä seuranneisiin samaan genreen laskettaviin teoksiin, mutta se, että teos on ensimmäinen omaa lajiaan, nostaa sen merkitystä suuresti. Elokuvissa on ihan sama juttu: monet lajinsa ensimmäiset elokuvatkin ovat varsin tylsiä.

En nyt ollut ihan reilu. Eihän 39 askelta toki ollut tylsä. It's not you, it's me. Minulla on henkilökohtainen, hieman erikoinen intoleranssi. Nimittäin toimintaintoleranssi. Jopa länkkäreitä tylsempi elokuvagenre (koskee myös kirjallisuutta) on action eli toimintaleffat. Mitä pidempään elokuvassa jatkuu kohtauksesta toiseen miekkailu, tappelu, takaa-ajo, hyppely, pullistelu, kiipeily, nyrkkeily, driftailu, moottoripyöräily, hiippailu tai taistelu, sitä todennäköisemmin olen alkanut muodostaa kuolalammikkoa sohvatyynylle. Sotaleffat ovat jostakin syystä poikkeus, niistä yleensä pidän. Salainen nautintoni on järkyttää ihmisiä sillä, miten voimakas tämä intoleranssini on ja tässä toimii parhaiten lause "Die hard on yksi tylsimmistä leffoista ikinä", joka on muuten ihan totta.

Enpä siis jaksanut innostua siitäkään, kun Buchanin päähenkilö Richard Hannay hyppeli, kiipeili, pullisteli ja hiippaili ties missä saavuttaakseen ties mitä. Toimintapitoinen jännäri ei siis todellakaan ollut minulle helppo tai kevyt luettava, enkä saanut siitä oikein mitään irti vaan keskityin lähinnä laskeskelemaan jäljellä olevia sivuja. Harmi, mutta toisaalta, kaikesta ei voi pitää.


Kirjailija: John Buchan
Luettu kirja: 39 askelta

Alkuperäinen kirja: The Thirty Nine Steps
Suomentaja: Anssi Hynynen
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1915

Sivumäärä: 194
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Missä ja milloin luettu: marraskuussa 2013
Arvostelu:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!