maanantai 8. huhtikuuta 2013

240. Less Than Zero – Bret Easton Ellis

Hävettävän huonot kännykkäkamerakuvat jatkuvat. Ensi viikolla täytyy ottaa kamera mukaan tai ottaa kuvat aina viikonloppuisin.

Kuten jo mainitsinkin, luin samaisella junamatkalla Lukijan lisäksi Bret Easton Ellisin Alta nollan. Olen lukenut Ellisin tunnetuimman teoksen Amerikan psykon vuosia sitten, mutta muistan yhä sen vahvan, hämmentävän, ahdistavan, mutta kiehtovan tunnelman. Amerikan psyko on niitä kirjoja, joista pitää, mutta joita ei halua suositella tuttavilleen, eikä missään tapauksessa äidilleen, siinä pelossa, että leimautuu itse vähän kummalliseksi. Alta nollan kansi lupaa, että tämä on kirja, josta äitisi sinua varoitti. Amerikan psykon lukeneena odotin vähintäänkin samantasoista sekavaa, ahdistavaa ja järkyttävääkin kerrontaa, mutta teos osoittautuikin odotettua kesymmäksi.

Alta nollan on Ellisin esikoisteos ja mikäli en olisi lukenut aiemmin Amerikan psykoa, olisin luultavasti ollut hämmentyneempi tästä teoksesta. Ellisin kirjoitustyyli on nimittäin hyvin poikkeuksellinen. Lukija tuntee välillä lähes kuristuvansa hektiseen kerrontaan ja toisinaan taas jumittuneensa paikalle. Huumeita, juhlia, anoreksiaa, MTV:n videoita, tylsyyttä, turhautuneisuutta, aina vain uusia kasvoja ja kertakäyttökulttuuria. Sellaista on Alta nollan päähenkilöiden elämä. Junnaavaa, turhauttavaa, yliampuvaa, hektistä ja hedonistista. Ja senpä takia Alta nollan mainitaan usein niissä keskusteluissa, joissa käsitellään aikalaisromaaneja.

Huumehörhökirjat eivät yleensä oikein iske minuun, eikä iskenyt tämäkään. Toki on myönnettävä, että teos on osoitus siitä, että sen julkaisun aikaan 20-vuotias Bret Easton Ellis on uskomattoman lahjakas. Tämän nopeatempoisen romaanin, jossa tapahtumat tuodaan lukijan eteen peräkkäisinä iskujen sarjoina, mutta silti mikään ei tunnu miltään, voidaan tulkita edustavan nyky-yhteiskuntaa ja sitä, mikä siinä on vialla. Sisäinen sinisilmä-optimistini kuitenkin haluaa uskoa, että kuva on kaikilta osin kärjistetty ja teoksen voimat piilevätkin siinä, että se saa ihmiset ajattelemaan eikä niinkään sen dokumentaarisuudessa.


Kirjailija: Bret Easton Ellis
Luettu kirja: Alta nollan
Alkuperäinen kirja: Less than Zero
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1985
Sivuja: 202
Mistä hankin: Kirjakaupasta pokkaritarjouksesta
Missä ja milloin luettu: Turku-Vaasa junassa 2.4.2013
Arvostelu: ★★

2 kommenttia:

  1. Aika osuva ilmaus Amerikan psykosta, joku pian luulee minua sekopääksi jos yritän suositella sitä jollekin vähän tuntemattomalle. Äitikin varmaan huolestuisi :D

    Alta nollan -leffa on katselulistalla, mutta en usko että muakaan tämä kirja oikein innostaa sitten kun joskus saan aikaiseksi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tästäkin on elokuva! En ole nänyt Amerikan Psyko-elokuvaakaan. Olen kyllä sen verran nössö, että onkin ehkä parempi pidättäytyä kirjaversioissa...

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!