tiistai 6. helmikuuta 2018

Reijo Mäki: Huhtikuun tytöt (äänikirja)

Kuva: Elisa Kirja.
Lähestulkoon hihkuin ilosta, kun huomasin BookBeatiin saapuneen liuta Vares-dekkareita äänikirjoina. Olen lukenut muutamia Vareksia, mutta olen jo pitkään haaveillut lukevani ne kaikki, mieluiten aikajärjestyksessä. Vanhin BookBeatista löytyvä Vares oli Huhtikuun työt vuodelta 2004, viidestoista Vares eli varsin uusi siis. Sillä kuitenkin hyppäsin tuon kaljaan ja naisiin menevän yksityisetsivän matkaan.

Vareksethan eivät ole mitään suurta kirjallista riemuvoittoa. Mutta ei niiden tarvitsekaan, sillä ne ovat hyvää viihdettä ja joskus se riittää. Turkulaiselle Varekset ovat erityisen viihdyttäviä tietenkin siksi, että Vares seikkailee kaikille tutuissa paikoissa ja myös vähän vieraammissa kaupunginosissa. Huhtikuun tytöissä minua hymyilyttivät erityisesti kaksi kohtaa: Ensinnäkin kuvaus Verkatehtaankadusta, jonka läheisyydessä siskoni aiemmin asui. Ja toiseksi kirjan huippuhetki, jossa arpikasvoinen mies tapaa homobaarissa paksumahaisen Madonna-paitaisen miehen, joka kertoo työskentelevässä jokirannassa valtion virastotalossa ympäristönsuojelun asiantuntijatehtävissä. Kyllä sitä alkoi katsella työkavereitaan vähän uusin silmin, heh! Väkisinkin mietin, että kenelle Mäki tässä piikitteli, tuskinpa tuollainen yksityiskohta ihan tyhjästä päätyi kirjaan.

Kirjan juoni oli varesmaiseen tyyliin vähän heppoinen ja kaukaahaettu, mutta lopulta se kuitenkin onnistui yllättämään. Kauan sitten keväisessä Turussa on kadonnut kolme opiskelijatyttöä, joista ei sen koommin ole nähty merkkiäkään ja Vares tutustuu tarkemmin tapaukseen. Kaiken sen juopottelun lomassa, voisin lisätä, sillä kirjassa Uuden Apteekin, Olavin Krouvin, Surutoinin ja jopa Bambugardenin ovi käy tiuhaan ja Jussin krapulatkin ovat sen mukaisia. Mutta tässä tarinassa ei herra ykstyisetsivän tarvinnutkaan olla kovin välkky ja skarppi, sillä asiat ratkesivat vähän kuin itsestään.

Tärkeässä osassa kirjassa oli myös kollikissa, joka muutti Vareksen luokse asumaan ja jonka tämä nimesi Jeesukseksi. Siispä Helmet-haasteesta vedin yli kohdan 40.

Pakko on vielä todeta, että kyllä lukija vaan vaikuttaa melkoisesti äänikirjakokemukseen. Juha Veijonen lienee ihan pätevä Vares valkokankaalla, mutta lukijana hän mumisi tasapaksusti ja  nielaisi kokonaisia lauseita. Minä kuuntelen äänikirjaa jatkuvasti paikoissa, joissa on paljon taustamelua ja jouduin laittamaan Veijosen luennan kuulokkeissani täysille, jolloin muminasta sai juuri selvää, mutta kovemmat kohdat sattuivat korviin. Ei jatkoon.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia

Rentoa lauantaita.
Niin vain kului tammikuu. Kuukauden aikana tapahtui taas paljon. Talo eteni niin, että se alkaa näyttää jo kodilta. Kolmen viikon päästä on Design-talon järjestämä taloesittely, eli silloin pitäisi olla valmista. Miten jännittävää! Sain myös heti alkuvuodesta kuulla, että suolitulehdus on paranemaan päin. Vaikka olo ei siltä aina tunnukaan, niin on se silti erittäin helpottavaa ja valtavan hyvä uutinen. Nyt koitan vain olla kärsivällinen, ehkä parin vuoden paha tulehdus jättää jälkensä niin, että olo ei saman tien ole täysin terve. Toisinaan parempi olo sai aikaan sen, että pääsin myös pitkästä aikaa salille ja spinningiin, se jos mikä tekee ihmiselle hyvää. Hyvää tekee myös se, että sain lopettaa kortisonin, tuon inhotuksen mutta pelastajan, syömisen. Toivottavasti nyt pärjään ilman.

Tammikuun aikana en ehtinyt istumaan alas lukemaan kirjaa ja iltaisinkin taisin nukahtaa aina parin sivun jälkeen. Ehdin kuitenkin kuuntelemaan äänikirjoja ja lukemaan puhelimen näytöltä e-kirjoja ja ehdinkin lukea peräti seitsemän kirjaa. Lisäsin tämän vuoden luetut kirjat sivut-palkkiin. Tammikuun parhaaksi nousi vuoden ensimmäinen luettu kirja Pentti Linkolasta (siitä lisää myöhemmin) mutta kyllä tämä lopultakin luettu (tai siis kuunneltu) Nälkäpeli-trilogia jää taatusti mieleeni.

Aloitin ensimmäisen osan kuuntelun alkuvuodesta, kun tein pitkästä aikaa palapeliä (parasta!). Ensimmäinen sarjan osa oli hirveän hyvä ja hirveän koukuttava. Kaksi seuraavaa eivät niinkään (ne sortuivat itsensä toistamiseen), mutta kuuntelin kirjat kuitenkin nopeasti koiraa ulkoiluttaessani ja bussimatkoilla.

Luonnonkatastrofit ovat hävittäneet tuntemamme maailman ja tilalle on noussut uusi maailma, joka on pahasti vinksallaan. Sisällissota on repinyt Panemia 75 vuotta sitten. Sodan voitti Capitol, tuhlaileva ja huikentelevainen diktatuuri, joka on siitä asti pitänyt maan muut sektorit ja niiden asukkaat pelossa järjestämällä vuosittain Nälkäpelin, tosi-tv-spektaakkelin, johon valitaan jokaiselta sektorilta yksi tyttö ja yksi poika. Pelin idea on yksinkertainen, nuoret laitetaan areenalle ja voittajia on vain yksi, se joka säilyy hengissä. Ideassa on jotakin samaa kuin Kärpästen herrassa. Tappamisen karmivuutta kun kummasti lisää se, että tappajat ovat lapsia.

Luin Wikipediasta, että Collins on saanut idean kirjaansa katsomalla televisiota, jossa tositelevision ja sotauutisten raja tuntui hämärtyvän. Lisäksi hänen isänsä on ollut Vietnamin sodassa. Kirjasarjaa kuunnellessani  mietinkin, että ehkä tämä on tarpeellista asennekasvatusta nuorille ihmisille. Sotaa ei useinkaan käsitellä nuorisokirjallisuudessa, ainakaan näin helposti lähestyttävällä tavalla.

Kirjan päähenkilö Katniss Everdeen on 16-vuotias sektorin 12 tyttö. Arpa valitsee hänen pikkusiskonsa Nälkäpeliin, mutta Katniss tarjoutuu tilalle vapaaehtoiseksi. Katniss on ansioitunut salametsästäjä, neuvokas, sitkeä ja notkea. Hän pärjää tietenkin uskomattoman hyvin kaikessa mitä tekee ja totta kai kaikki pojatkin ovat häneen ihastuneita. Collins on kirjoittanut häneen myös (päälleliimattua) haavoittuvuutta ja itsekkyyttä, mutta keskimäärin Katniss oli aika epäaito ja ärsyttävä tyyppi.

Muutenkaan kirjojen hahmot eivät olleet kovinkaan mukavia tai samaistuttavia ja oikeastaan itse juonikin oli aika yksinkertainen ja ennalta-arvattava. Eikä kirjan kielikään ollut mitään ilotulitusta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirjasarja kuitenkin toimi hämmästyttävän hyvin. Yhdistelmä loistokasta Capitolia ja köyhyydessä eläviä sektoreita sekä se, että toisen sota on toisen viihdettä, oli yksiselitteisesti oivaltavaa. Ja joskus hyvään kirjaan ei tarvita sen enempää.

Seuraavaksi voinkin sitten katsoa Netflixistä leffasarjan. Nälkäpeli taitaa olla Pottereiden jälkeen seuraavaksi suurin nuoriskirjallisuuden ilmiö. Läheskään yhtä paljon en ihastunut, mutta oli tähän ilmiöön tutustuminen kuitenkin varsin mielenkiintoista.

Uudessa Helmet-haasteessa saan yli kolme kohtaa: 7, 15 ja 44. Maa on fiktiivinen, tapahtumat tosiaan liittyvät peliin ja kirjat ansiokkasti kääntänyt Helene Bützow on saanut vuonna 2001 kääntäjien valtionpalkinnon. Kirjat ovat myös osana Hyllynlämmittäjä-pinoani. Vaikka tosiaan en nyt lukennut tuota järkälettä vaan kuuntelin äänikirjat, mutta lasketaan se silti.

Kirjailija: Suzanne Collins
Luetut kirjat: Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi (suom. Helene Bützow)
Alkuperäiset kirjat: The Hunger Games (2008), Cathching Fire (2009), Mockingjay (2010)
Mistä hankittu: BookBeat-äänikirjoina, lukija Heljä Heikkinen

perjantai 26. tammikuuta 2018

Sata maailmanhistorian parasta bändiä, osa 10 (sijat 10.-1.)

Tässä se on! Maailmanhistorian paras bändi Mikkelissä 2013.
Bändilistaus tulee nyt tiensä päähän. On aika kertoa kymmenestä minulle kaikista rakkaimmasta bändistä. Listaaminen on ollut valtavan hauskaa, mutta kuten arvelinkin, jos tekisin listan nyt, se olisi aika erilainen. Luulen kuitenkin että suurin osa näistä kymmenestä viimeisestä bändistä pääsisi listalle myös nyt (ja aina). Kyse on kuitenkin sen verran isoista nimistä, niin musiikillisesti kuin henkilökohtaisistakin syistä.

Olen musiikkimaussani aikani tuote, se lienee aika tavallista. Ysärilapsi kuunteli ysärimusiikkia ja kasari jäi vieraaksi. Olen oikeasti tuskaillut asian kanssa, on melkein noloa että en juurikaan pidä vaikkapa Iron Maidenista ja Gunnareista. Juttusarjani edetessä kommenteissa (niin blogissa kuin oikeassa elämässäkin) on hieman ihmetelty juuri noiden suurien kasaribändien puuttumista ja tosiaan, eipä niitä löydy tästä viimeisestäkään osasta. Kaksi 60-lukulaista sentään. Että en minä sentään ihan täysin aikarajoittunut ole. Toiseenkin suuntaan homma toimii, en ole sitä mieltä että vain vanha musiikki on hyvää.

Näistä kymmenestä bändistä on mahdotonta kirjoittaa menemättä henkilökohtaisuuksiin, pahoittelen jo etukäteen! Tässä siis kymmenen elämäni suurinta bändiä ja niiden jälkeen vielä pohdintaa tästä koko listausprojektista. Aiemmat juttusarjan osat löytyvät linkkien takaa:

Osa 9 sijat 20.-11.
Osa 8 sijat 30.-21.
Osa 7 sijat 40.-31.
Osa 6 sijat 50.-41.
Osa 5 sijat 60.-51.
Osa 4 sijat 70.-61.
Osa 3 sijat 71.-80.
Osa 2 sijat 90.-81.
Osa 1 sijat 100-91

10. The Beatles

Joskus viime syksynä (totta puhuakseni se saattoi olla jo paljon aiemminkin, ajan kulu on käsittämätöntä) katsoin telkkarista Beatles-dokumenttia. Siinä todistettiin hienosti väite, jonka olen monesti ennenkin kuullut: nykymusiikki saa kiittää todella monesta asiasta beatleseja. Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band vuodelta 1967 esitteli suurelle kansalle ensimmäistä kertaa esimerkiksi sellaisia nykypäivänä itsestään selviä musiikillisia juttuja kuin samplauksen ja modulaation.

The Beatles lienee maailman tunnetuin yhtye, ja ehkä se jeesus-vertauskaan ei lopulta ollut kovin pahasti liioteltu... Beatles oli myös ensimmäinen kunnon pop/rock-bändi fanikulttuureineen kaikkineen. Oma tutustumiseni yhtyeeseen taisi tapahtua äitini lauleskelemien käännöshittien kautta. Ala-asteella joissakin juhlissa laulettiin Yesterday ja samoihin aikoihin taisin löytää bändin ihan kunnolla. Yläasteella soitin paljon koskettimia ja lukioikäisenä aloin soittaa myös äitini kitaraa. Kannoin kirjastosta nuottikirjoja, totta kai myös beatlesia.

Yhtye on rakastettava, sympaattinen ja ainutlaatuinen. En voi lakata hämmästelemästä miehien monipuolisuutta ja uudistusmiskykyä. Yhtye oli varmasti melkoinen rahasampo, huippuunsa viritetty tuote, mutta samaan aikaan se onnistui ainakin jossain määrin säilyttämään aitoutensa ja raikkautensa. The Beatles on yhtye, johon ei voi ikinä kyllästyä.

Ja niin, se tärkein tieto: Lempparini on John. Ja sen jälkeen Ringo.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1960-1970
Paras albumi: Revolver (1966)
Poiminta tuotannosta: Help


9. Don Huonot

Gong 2017
Donkkarit oli lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni musiikkia. Minua seitsemän vuotta vanhempi ystäväni on myös Don Huonot -fani ja tässä näkyy ikäkysymys hyvin: hän on on ollut baari- ja festari-ikäinen juuri donkkareiden kulta-aikaan ja se väistämättä vaikuttaa muistoihin ja mielikuviin bändistä. Itse pääsin näkemään Don Huonot livenä vasta kun bändi (onneksi!) teki come backin Ruisrockissa vuonna 2010 (apua, kohta siitäkin on kahdeksan vuotta!). 2015 bändi keikkaili 25-vuotisjuhlahengessä. Viime syksynä bändi heräsi taas hiljaiselosta ja teki muutaman keikan Hyvää yötä ja huomenta -levyn 20-vuotissynttäreiden kunniaksi, minäkin olin Turun Gongissa todistamassa tuota hetkeä.

Riidankylväjä on edelleen lempikappaleitani, se oli jollakin muinaisella lähes loppuunkuunnellulla Bonus-CD:llä. Toki Don Huonot soi tuohon aikaan koko ajan myös radiossa ja Lista-ohjelmassa, niissä lähteissä, joista musiikkini tuohon aikaan poimin.

Kalle Aholan ääni on käsittämätön luonnonvoima. Se on ainutlaatuinen yhdistelmä herkkyyttä ja suoruutta, ivaa ja kauneutta. Bändi on jäsenvaihdoksistaan riippumatta koostunut aina joukosta rautaisia ammattilaisia ja se totta vie näkyy musiikin laadussa. Yhtye on saattanut maailmaan muutaman kaikkien aikojen lempibiiseistäni. Jo mainitun Riidankylväjän lisäksi etenkin Suojelusenkelillä on erityinen paikka sydämessäni. Loistavia kappaleita ovat myös Pyhimys ja Hannu ja Kerttu. Gongin keikalla hämmästelinkin taas sitä, miten loputon määrä hyviä biisejä (ja radiohittejä) voi yhdellä bändillä olla.

Maa: Suomi
Vuodet: 1989-2003, 2010, 2015
Paras albumi: Hyvää Yötä Ja Huomenta (1997)
Poiminta tuotannosta: Suojelusenkeli


8. The Offspring

Taas se sama vanha tarina, Laitilan kirjasto ja Lista-ohjelma. Niiden kautta tutustuin (ja samantien rakastuin) The Offspringiin. Minulla on ollut todella vähän omia levyjä, mutta Offspringin kokoelman ostin nuorena ja kuuntelin sen melkein puhki. 

The Offspring osui aikaan, jolloin musiikkivideot olivat erityisen voimissaan ja bändistä tuleekin heti mieleen muutama ikimuistoinen video (tiedän, niin varmasti teillekin!). Yhtyeen musiikki on helposti lähestyttävää punkia, etenkin alkupään autotallimeininki on mieleeni.

Muutama vuosi sitten Ruisrockissa tuli todistettua se, että bändi on yhä voimissaan, vaikka olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että se voisi yhtä hyvin lopettaa musiikin tekemisen... Smash-albumin kuuleminen alusta loppuun kauniissa kesäillassa Ruissalossa oli yksi elämäni huippuhetkistä. Siispä ei tarvitse pitkään harkita, lähtisikö tänä vuonna Provinssiin!

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1984-
Paras albumi: Smash (1994)
Poiminta tuotannosta: The Kids Aren't Allright


7. Simon & Garfunkel

Simon & Garfunkel on äitini suosikki, johon tutustuin vuonna 2003 julkaistun The Essential Simon & Garfunkel -levyn kautta. Muistan kun levyä mainostettiin telkkarissa ja äitini huokaili ihastuneena. Harvinaista kyllä meille ostettiin tuo cd, joka päätyi (ylläri!) minun ahkeraan kuunteluuni. Aloin soitella kappaleita myös kitaralla (kaivoin soinnut netistä) ja hyvin pian olin täysin myyty.

Yhtyeen musiikki ei ole kovin mukavaa kuunneltavaa räpiköivälle kitaristille, sillä ei auta, kateus iskee. Uskoisin että Paul Simon on yksi historian lahjakkaimmista muusikoista, ainakin elossa olevista. Kahdessa täydellisesti toiseensa sointuvassa lauluäänessä ja vahvassa akustisessa kitarassa on jotakin maagista. Sanoitukset ovat herkkiä ja coverit on valittu huolella, täysin nappiin. Niin nappiin, ettei niitä enää edes miellä covereiksi (tiedättehän, El Condor Pasa).

En ole koskaan ollut mikään huippu kielissä. Opin helposti ulkoa asioita, jonka takia olen kuitenkin pärjännyt koulussa aina ysin arvoisesti. Ennen kirjoituksia käänsin lempibiisieni sanoja suomeksi, kävin niitä pikkutarkkaan läpi sanakirjan kanssa. Tuohon joukkoon kuuluivat myös S&G:n biisit. Uskon edelleen, että se kun sain englannin kirjoituksissa aukkotehtävissä (tiedättehän ne ärsyttävät monivalinnat, joissa pitää tietää prepositioita ym.) myös opettajan suureksi hämmennykseksi kaikki oikein, on ihan vain Simonin ja Garfunkelin ansiota. Laulujen sanat ovat kaunista, monipuolista, sopivan absurdia, ja ainakin minun käsitykseni mukaan kieliopillisesti siistiä englantia.

Paul Simon on nykyajan trubaduuri, tarinankertoja, monipuolinen ja monet eri musiikkityylit taitava kitarataikuri, jolle nostan hattua tavattoman korkealle. Eikä pidä unohtaa myöskään Art Garfunkelia! Simonin soolotuotanto ei ole läheskään yhtä lähellä sydäntäni eli kyllä se toinen nimi siellä &-merkin takana jotakin meinaa.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: Vaihtelevasti vuosien 1957-2011 välillä
Paras albumi: Bookends (1968)
Poiminta tuotannosta:
Flowers Never Bend With the Rainfall

6. Savage Garden

Olin parhaassa poikabändi-iässä (vähän päälle kymmennen) kun Savage Garden ponnahti pinnalle. Laulaja Darren Hayesin persoonallinen ääni kolahti heti. Myöhemmin kolahti myös miehen ulkonäkö (minusta on hauska kertoa kaikille, että menin mieheni kanssa kihloihin välittömästi sen jälkeen, kun Darren tuli kaapista. Siis totta kai tässä oli joku yhteys, heh). Savage Garden teki kaksi albumillista loistavaa musiikkia, joka toimii edelleen eikä vain ysärillä. Sen jälkeen Darren on jatkanut musiikin tekemistä soolona (sitä käsittelinkin jo aiemmin.)

Olen monesti jo kertonut, että nuoruusvuoteni eivät olleet kaikista helpoimmasta päästä. Musiikki oli pakokeino ja yksi tärkeimmistä pakokeinoista oli Savage Garden. Osaan bändin kaikki biisit ulkoa jokaista pientä nuottia ja sanaa myöten. Darrenin korkea ääni mahdollistaa sen, että voin soittaa ja laulaa mukana helposti samassa sävellajissa, jonka vuoksi biisit ovat olleet minulle myös mitä täydellisimpiä piano- ja kitarasoittelukappaleita.

Raskaamman metallin, punkin ja trance-meiningin ohella kuuntelen edelleen Darrenin laulua ainakin kerran viikossa. Kauniit melodiat, Darrenin uskomaton ääni ja seesteiset mutta kaikkea muuta kuin tylsät sovitukset auttavat minua rauhoittumaan. Ja jos on oikein todella paha päivä, mikään ei lohduta niin hyvin kuin Crash and Burn. "If you need to crash, then crash and burn. You're not alone."

Maa: Australia
Vuodet: 1994-2001
Paras albumi: Affirmation (1999)
Poiminta tuotannosta: Crash and Burn


5. CMX

CMX:n tärkeydestä minulle olen väläytellyt blogissa aiemminkin, viimeksi syksyllä kun pääsin tapaamaan A. W. Yrjänän. Kun ajattelen CMX:n musiikkia, yli kaiken nousee lyriikat ja Yrjänän karhea ääni niitä lyriikoita laulamassa, itse musiikki jää taustavoimiksi.

CMX:stä olen pitänyt jo lapsena (mieleeni nousee muistoja jopa muinaisesta Levyraadista!) mutta isompaan kuunteluun tämäkin bändi päätyi kun olin teini-ikäinen. Pakko se on myöntää, vuosi 2003 tuntuu suurelta käännekohdalta, kun pohdin elämääni. Tammikuun pimeässä aamussa välkkyvät ambulanssien valot, hirveä yhdistelmä epätoivoa ja toivoa, joka lopulta laukesi soittoon sairaalasta ja sitä seurannut hirveä pohjaton epätoivoinen synkkyys, rikkoivat 15-vuotiaassa minussa jotakin hyvin pysyvällä ja karulla tavalla. Noiden haavojen paikkailuun toi ja tuo musiikki korvaamatonta apua. Tuohon aikaan CMX kasvoi osaksi minua.

CMX:n biisit ovat kuin runoja, niissä on rytmiä ja tarttuvuutta, kauneutta ja rumuutta. Parasta on se, miten ne ylistävät suomen kieltä ja käyttävät sitä kekseliäästi ja uudistavasti. Jos tekisin listausta parhaista biiseistä, moni CMX:n kappaleista päätyisi listalle. Rakkaita ovat mm. Melankolia sekä Puuvertaus, joka päätyi hääkutsuihimme lainaukseksi. Pidän myös erityisesti siitä miten CMX ammentaa mystiikasta, vanhoista kansantaruista, luonnontieteistä ja scifistä. Laaja tuotanto toistaa osin itseään ja odotukseni helmikuussa julkaistavan uuden levyn suhteen eivät sen vuoksi ole kovinkaan korkealla. Silti bändi tulee aina olemaan minulle yksi suurimmista ja tärkeimmistä.

Maa: Suomi
Vuodet: 1985-
Paras albumi: Aura (1994)
Poiminta tuotannosta: Melankolia


4. Nirvana

Juttusarjani ensimmäinen bändi oli Spice Girls. Huvittavaa on, että samaan aikaan kuin kuuntelin spaissareita, fanitin myös Nirvanaa. Se ei vain tainnut olla yhtä sosiaalisesti hyväksyttyä ala-astelaisten tyttöjen keskuudessa... Näin jälkeen päin ajateltuna olisin yhtä hyvin voinut olla ylpeästi Nirvana-fani, kun en yrityksistäni huolimatta koskaan kuitenkaan sopeutunut joukkoon.

Äitini harvemmin kommentoi kuuntelemaani musiikkia. Jokin Nirvanan kappale, jossa on kunnon vingutukset, kuitenkin aiheutti äidilleni valtavan inhoreaktion. Sehän toki vain todisti minulle miten hyvä bändi on! Cobain on kenties musiikkihistorian mielenkiintoisin hahmo: grungen kuningas, herkkä tulkitsija, raivokas rokkari, narkkari. Cobainin tarina on surullinen ja häneen liittyy voimakasta rokkarimystiikkaa. On maailman surullisin asia, että Cobain ei saanut elämäänsä järjestykseen ja kuoli vain 27-vuotiaana. Mikä valtava menetys. Laulajien äänistä olen tämänkin juttusarjani aikana jauhanut melkoisesti, mutta Kurtin ääni menee lopulta yli kaikkien muiden.

Nirvanaa olen soittanut myös paljon kitaralla, mikään ei ole parempaa stressinpurkua kuin rämpyttää pelkillä voimasoinnulla kappale toisensa perään. Kuulostaa hirveältä mutta hei, sehän on tosi grungea se (en muuten malta odottaa, että pääsemme muuttamaan taloomme, siellä ei tarvitse välittää siitä, että naapurit häiriintyvät!). Jos tekisin listausta maailmanhistorian parhaista levyistä, Nevermind olisi ehdottomasti kärkikahinoissa.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1987-1994
Paras albumi: Nevermind (1991)
Poiminta tuotannosta:
Something in the Way

3. Nightwish

Qstock muutama vuosi sitten.
Minä "ihan tykkäsin" Nightwishistä jo ennenkin, mutta kun ostin omakseni Oncen vuonna 2004, se oli rakkautta. Vielä syvemmäksi tuo rakkaus muodostui, kun ostin Once-nuottikirjan ja aloin soitella kappaleita (kehnosti mutta kuitenkin) ja luin tarinoita kappaleiden takaa. Vuotta myöhemmin aloin seurustella mieheni kanssa, joka toi kerran minulle romanttisimman kuviteltavissa olevan lahjan: Nightwishin koko tuotannon cd-levyille poltettuna. Noita levyjä kuuntelin satoja kertoja tuona abivuonna vielä kotona asuessani. Rakastin kappaleiden monitahoisuutta ja myös Tarjan ääntä.

Kun ihan liikaa mediahuomiota saanut Tarjan erottaminen iski, en jaksanut olla kovin järkyttynyt. Olihan minulla levyni (joita on muuten ihanan monta). Seurasin kuitenkin mielenkiinnolla uuden laulajan palkkaamista. Kun Anette valittiin, olo oli plääh. Ymmärsin toki, että linjaa haluttiin muuttaa, mutta silti koin bändin lähtevän väärään suuntaan. Monesti mietin, miksi Marco ei voisi laulaa kaikkia biisejä ja lopetin oikeastaan kokonaan bändin seuraamisen. Floor aloitti bändissä 2013, mutta sekin meni melkein kokonaan ohi. Samaan aikaan jatkoin vanhan Nigtwishin fiilistelyä.

Vaasassa vuonna 2014 ystävystyin yhden todella kovan luokan Nightwish-fanin kanssa. Ystävyytemme oikeastaan alkoi sopivasti siitä, kun kahvipöydässä kerroin olevani menossa Tarja Turusen joulukonserttiin ja sovimme menevämme sinne yhdessä. Ystäväni intoili paljon Nightwishin uudesta levystä ja myös Floorista ja sitä kautta imauduin uudelleen mukaan Nightwish-maailmaan. Ja onneksi palasin! Floor Jansen on parasta mitä Nightwishille on ikinä tapahtunut. Ja Endless Forms Most Beautiful on upea levy, jokaisen luonnontieteilijän pakkokuunnteltavaa. Tuomas Holopainen on musiikkijumala. Kovin montaa muusikkoa en fanita enemmän kuin häntä.

En ollut nähnyt Nightwishiä ennen livenä, mutta uuden innostukseni myötä olen nähnyt bändin nyt kahdesti: Oulun Qstockissa ja Seinäjoen Provinssissa. Ystäväni kanssa, totta kai. Musiikki yhdistää, se on yksi sen hienoista puolista.

Jaksan aina hämmästellä sitä, miten vähän Suomen media puhuu enää Nightwishistä. Bändi on kuitenkin millä tahansa mittapuulla aivan käsittämättömän suosittu maailmalla ja myy jatkuvasti isoja areenoita loppuun. Silti tuntuu että asenne Suomessa on edelleen "bring Tarja back", joka on todella turhauttavaa ja täysin naurettavaa. Media teki Tarjasta uhrin. Totuuden tietävät vain bändin jäsenet itse, mutta minä uskon, että Tarja on diiva, joka sopii paremmin soolomusiikin tekemiseen. Floorista sen sijaan välittyy aivan toisenlainen fiilis ja kummastakin todistamastani keikasta on välittynyt yleisöön tunne, että siinä joukko hyviä ystäviä pitää hauskaa.

Maa: Suomi
Vuodet:
Paras albumi: Once (2004)
Poiminta tuotannosta: Weak Fantasy


2. Leevi and the Leavings

Kirjoittelin pitkät pätkät leeveistä jo Gösta-kirjan yhteydessä:

"Olen syntynyt vuonna 1987 eli lapsuuteni elin juuri Leevi and the Leavingsin kulta-aikaan. Elämänmenoa muistan kuulleeni radiosta hyvin hyvin pienenä tyttönä ja isälläni oli tapana lauleskella (ihastuttavan epävireisesti) Elina mitä mä teen, koska neljä vuotta vanhempi isosiskoni on Elina. Urheiluruudun tunnusmusiikkina soi Tuhannen markan seteli. Näin jälkeen päin ajateltuna Leevien biisit antavat täydellisen soundtrackin noilla vuosille, jolloin elettiin syvää lamaa mutta minä vietin onnellisia lapsuusvuosiani." ja niin edelleen.

Leevi and the Leavings tosiaan on minulle merkityksellinen bändi. Sen monipuolisuus saa aikaan sen, että yhtyettä voi kuunnella oikeastaan aina, eikä siihen voi koskaan kyllästyä. Tärkeitä ovat myös kappaleiden sanat, jotka ovat sitä paitsi harvinaisen kaunista ja laadukasta suomen kieltä. Hyvin hilkulla oli, etteikö bändi olisi kiilannut ykköspaikalle, mutta se paikka meni jo...

Maa: Suomi
Vuodet: 1978-2003
Paras albumi: Musiikkiluokka (1989)
Poiminta tuotannosta: Keltainen huivi


1. System Of A Down


Muut yhdeksänkymmentäyhdeksän tämän juttusarjan bändiä voisivat olla vähän missä järjestyksessä tahansa tai jopa korvautua muilla, mutta lopulta tämä ykköspaikan bändi oli helppo valinta: sitä ei voisi sijoittaa minnekään muualle kuin tähän.

Muutin Turkuun opiskelemaan syksyllä 2006. Tuohon aikaan kuuntelin paljon System of a Downia. Hypnotize ja Mezmerize oli julkaistu hieman aiemmin ja niiden musiikki soi kaikkialla. Kymmenen vuotta sitten Anttilan Top Ten -osasto oli vielä voimissaan. Siellä kävin selailemassa levyjä ja vähitellen hankin kaikki SOADin vanhemmatkin levyt omikseni. Toxicitystä kasvoi nopeasti kenties elämäni tärkein levy, jonka osaan ulkoa vaikka unissani. Myös System Of A Down ja Steal This Album kasvoivat isoksi osaksi elämääni uudempien Hypnotizen ja Mezmerizen jäädessä vieraammiksi.

Paras keikka, jonka olen kuunaan nähnyt, on Mikkelin Jurassic Rockin 2013 SOADin keikka. Apua, siitäkin tulee jo viisi vuotta! Tuntui käsittämättömältä nähdä bändi livenä. Hohtoa lisää vielä se, että bändi on ollut niin harvinaista herkkua Suomessa. Tuo keikka oli pelkkää hurmiota alusta loppuun. Ihan käsittämättömän kova bändi, myös livenä.

System Of A Downin viehätysvoima piilee sen ainutlaatuisuudessa. Kukaan muu ei kuulosta samalta, ei ole yhtä yllätyksellinen, raivokas, karu ja suora. SOADin kappaleissa kytee usein viha mutta niissä on myös kauneutta. Bändi kunnioittaa armenialaista taustaansa ja se kuuluu myös musiikissa, jossa kansanmusiikkimaiset vivahteet yhdistyvät saumattomasti osaksi raskasta kokonaisuutta. Serj Tankian on uskomaton ja täysin omanlaisensa laulaja. Bändin salaisuus on myös uskomattomasti soiva stemmalaulu, sellaiseen törmää harvoin metallimusiikissa. Biisit tuntuvat kulkevan omia teitään, alussa ei voi tietää mihin lopussa päätyy, kun rytmit, tunnelmat ja sävellajit vaihtelevat hallitun kaoottisesti. System of A Down on sellaista musiikillista neroutta, että se tosiaan on mielestäni maailmanhistorian paras bändi, monessakin mielessä.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1995-2006, 2011-
Paras albumi: Toxicit (2001)
Poiminta tuotannosta: Sugar



No niin, det var det. Tästä viimeisestä osasta tulikin melkoinen tilitys omasta elämästäni. Niin se vain menee, musiikki on valtavan tärkeä osa minua ja elämääni. Elämäni parhaisiin ja tärkeimpiin hetkiin kuuluu erottamattomasti musiikki. Parhaat bileet ovat sellaiset, joissa saa kuunnella omanhenkisten ihmisten kanssa omankaltaista musiikkia koko yön. Toisaalta sitten taas myös ne elämän pahimmat hetket ovat kestettävämpiä, kun läsnä on musiikkia. Rakastan musiikista keskustelua, omien suosikkien jakamista toisten kanssa ja sitä tunnetta kun löytää uuden bändin johon rakastua. Etenkin metallimusiikin maailma on syvä ja sitä kuuntelevat ihmiset ovat kokemuksieni mukaan usein hyvin herkkiä, hyvin älykkäitä ja erittäin mielenkiintoisia. Musiikki yhdistää ihmisä ainutlaatuisella tavalla.

Musiikki on eskapismia. Päivän huolet voi heittää harteilta, kun laittaa soimaan hyvää musiikkia ja pakenee sen tunnelmiin. Hiljaisuudella on ehdottomasti paikkansa, mutta maailmassa, jossa epämääräistä hälyä on kaikkialla, kuuntelen mieluummin musiikkia. Joka aamu kun herään, päässäni soi jokin kappale, usein sellainen jota en edes tiennyt muistavani. Pidän sitä merkkinä siitä, että musiikki on aivoilleni elintärkeää. Musiikkiin yhdistyy olennaisesti toinen intohimoni: sanat. Rakastan sitä, että aivoissani elää ikuisesti vaikkapa sellaisia sävel- ja sanapareja kuin: "Viipuri, sitten Pietari, Moskova, seuraavaksi Volgograd ja sieltä Araljärven kautta Azabadhiin". Tai: "Started out as a reserve. Soon promoted when deserved, changed his name to Larry Thorne". Tai: "Näetkö kaksi yöperhosta hämähäkin verkossa kietoutuneina toisiinsa."  Vaikka kaikki muu ympäriltä katoaisi, levytetty musiikki säilyy aina samanlaisena. Joka kuuntelukerta sävelet ja sanat ovat samat, vaikka sitä kuunteleva ihminen olisi millaisissa myrskyissä tahansa.

Mutta vielä tähän listaukseen. Olen jo monesti todennut, että jos tekisin listan nyt, yli vuotta myöhemmin, se olisi aika erilainen. Uusia suosikkeja on löytynyt ja muutamia listalla olevia bändejä tiputtaisin pois, kun ne eivät nyt oikein innosta. Yksi bändi pitää mainita erikseen: Mokomaan olen kehittänyt niin lämpimän suhteen, että se nousisi nyt lähelle kärkikymmenikköä. Kuuntelin bändiä ihan älyttömästi viime vuonna, niin kertoo myös Spotifyni. Marko Annala tarjosi minulle vuosi sitten blogini huippuhetken jakamalla kirjoitukseni Värityskirjasta omalla facebook-seinällään kommentoinnin kera. Tuollaiset ovat omiaan lisäämään fanitusta. Lisäksi Liedon SmugglerRokin keikka oli superhieno, väkeä oli sen verran vähän että tunnelma oli intiimi. Kesäilta oli lämmin ja kaunis. Tahdon nähdä Mokoman pian taas livenä! Ja uutta levyä odottelen, vaikkakin hieman pelonsekaisin tuntein.

Viime viikkoina olen taas rakastunut yhteen uuteen bändiin. Tykkään kuunnella etukäteen festareille tulevia bändejä (Provinssiin on tosiaan pakko päästä myös tänä vuonna, moikkaamaan Pohjamaata ja etenkin näkemään Offspring. Viime vuonna vastaavasta kuuntelusta löytyi upea Architects). Tuosta joukosta päätin tutustua paremmin jo aiemmin jonkin verran kuuntelemaani Arch Enemyyn ja nythän menin ja rakastuin ihan täysin. Alissa on idolini! Ja mikä valtava määrä hienoa musiikkia. Tälle tielle lähdettyäni olen kuunnellut myös aiempaa enemmän Amon Amarthia ja Kreatoria. En myöskään ymmärrä mikä minua on vaivannut listaa tehdessäni, sieltä puuttuu kokonaan esimerkiksi sellainen hieno bändi kuin Turmion Kätilöt. Kuuntelin viime vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni myös Eminemiä. Olen myöhäisherännäinen. Rap ei oikein innosta, mutta Eminemiin taisin vähän rakastua (tätäkin se Spotify todistaa). Ja sitten taas toisaalta, jos kirjoittaisin tätä kuukauden päästä, olisi todennäköisesti taas toisenlainen ääni kellossa.

Näiden listattujen lisäksi olisi noin miljoona bändiä, joilla on yksi tai kaksi minulle valtavan merkityksellistä kappaletta. Ne bändit eivät ole päässeet listoille, kun kokonaisuutena niiden musiikki ei ole minulle niin iso juttu. Pitäisikin tehdä kokonaan oma juttusarja yksittäisistä merkityksellisistä biiseistä. Seuraava juttusarja onkin sitten satatuhatta maailmannhistorian parasta biisiä?

Musiikista kirjoittaminen ja muistojen kaiveleminen on ollut aika ihanaa. Aion siis jatkaa sitä tavalla tai toisella. Tällä viikolla on kerrottu, että sellaiset hienot bändit kuin Slayer ja Disco Ensemble aikovat lopettaa. Onneksi kuitenkin musiikki elää aina ja tulee uusia bändejä. Haastankin sinut, suosittele minulle lempibändiäsi! Myös Helmet-musiikkihaaste innostaa löytämään uutta musiikkia, tulen palaamaan siihenkin vielä tämän vuoden aikana. Kohti uusia musiikkituulia siis!

lauantai 6. tammikuuta 2018

Haastetta vuodelle 2018

Mukavaa loppiaista! Turussa sataa lunta, ihanaa. Etenkin kun nyt on luvattu pakkaspäiviä. Valoa tähän pimeyteen todellakin kaipaankin. Ja sitä että edes joskus ei sataisi vettä.

Aiemmin totesin jo, että en aio asettaa tälle vuodelle mitään kovin kunninanhimoisia lukutavoitteita. Silti en malta olla kirjaamatta ylös edes joitakin suunnitelmia, kirjafiilistely kun on niin kivaa. Tänä vuonna aion jatkaa myös musiikkijutuista kirjoittamista ja kuin tilauksesta Helmet-kirjastot lanseerasivat kirjahaasteen rinnalle myös musahaasteen, jossa kuunnellaan 50 erilaista musiikkijulkaisua.

Hyllynlämmittäjä-haaste


Hyllynlämmitäjä-haastetta aloittelin jo viime vuonna. Kyse on Sivumennen-kirjapodcastin lukuhaasteesta, jossa on tavoitteena lukea vuoden aikana 12 oman hyllyn kirjaa, siis sellaista teosta, jotka ovat liian pitkään istuneet turhan panttina kirjahyllyä lämmittämässä. Luin viime vuonna tuosta alkuperäisestä pinostani kuitenkin vain kolme kirjaa (Janssonin Trollvinter, Itärannan Teemestarin kirja ja Rauhalan Taivaslaulu). Poimin noiden kolmen kirjan tilalle uudet hyllynlämmittäjät ja jatkan haastetta vuonna 2018 tällaisella joukolla:

1) Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
2) John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä
3) Margaret Atwood: Sokea surmaaja
4) Suzanne Collins: Nälkäpeli 1-3
5) Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
6) Joyce Carol Oates: Marya: A Life
7) Tua Harno: Ne jotka jäävät
8) Victor Hugo: Notre Damen kellonsoittaja
9) Stephen King: Revolverimies
10) Charlotte Brontë: Shirley
11) Paul Auster: Illuusioiden kirja
12) Charles Dickens: Kolea talo

Tunnustan, olen lukenut joululomalla Murakamia jo 200 sivua ja Nälkäpelin aloitin äänikirjana eli näiden kahden suhteen olen hyvässä vauhdissa. Sinänsä haasteen mukaista ei ole kuunnella äänikirjana kirjaa, joka on omassa hyllyssä istumassa turhan panttina, mutta päätin etten anna sen häiritä. Atwood teki mieli vaihtaa Nimeltään Graceen, haluaisin katsoa siitä tehdyn sarjan Netflixistä, mutta lukea kirjan ensin. No, mikään ei estä lukemasta kumpaakin (tai ei kumpaaakaan...)

Dickensin Kolea talo on kirjoja, joita olen yrittänyt lukea vuosia, suhtaudun siis hiema epäilevästi onko vuosi 2018 lopultakin Kolean talon vuosi, jää nähtäväksi. Mukaan nappasin myös viimeisin 1001-listalta lukemattoman Brontën sekä vuosikausia hyllyssäni olleen Austerin Illuusioiden kirjan, sekin listalta. Joukosta löytyy myös muutaman lempikirjailijani vielä lukemattomia teoksia (King, Oates, Hugo).

Tänä vuonna omaan kirjahyllyyn pitänee suhtautua muutenkin uudenlaisella innolla ja kriittisyydellä, sillä muutto taloomme on edessä, enkä halua muuttaa sinne mitään, mitä en oikeasti halua säilyttää.

Helmet-lukuhaaste 2018

Jo neljäs Helmet-kirjastojen lukuhaaste innostaa taas monipuoliseen lukemiseen. Haaste vaikuttaa viime vuotta helpommalta. Aiempina vuosina olen saanut haasteen etenemään helposti, mutta loppuvuodesta on tullut kiire, niin käynee nytkin.

Vaikeimpia kohtia minulle ovat varmasti "balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja", "kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi" (ehkä ei sittenkään ole vaikea, jos luen Elina Karjalaista!) ja "kirjan kannessa on kulkuneuvo". Myös "valitse kirja sattumanvaraisesti" on vaikea, sillä sattumanvaraisuus on suhteellinen käsite enkä haluaisi lähteä täyteen sattumanvaraisuuteen esim. kirjastossa umpimähkään, sillä en halua tuhlata elämääni lukemalla jotakin, jota en oikeasti halua lukea. Sanoo listahullu. Ehkä käsittelen kohdan arpomalla itselleni listalta kirjan...

Helmet-musahaaste 2018

Tästä haasteesta olen kovin innoissani! Olen tykännyt kovasti myös musiikkijuttujen kirjoittamisesta (pitääkin kirjoittaa se bändijutun viimeinen osa pian) ja tämä haaste innostaa siihen edelleen. Mielenkiintoisinta on että albumien/kappaleiden tulisi olla entuudestaan tuntemattomia. Olen viime aikoina kaivannut kovasti uutta musiikkia, jotakin raikasta ja yllätyksellistä eli siihenkin tämä haaste tuonee apua. Tosin tämän haasteen todella moni kohta vaikuttaa jo etukäteen varsin vaikealta.

Vastenmieliseltä vaikuttaa etukäteen scat-laulua sisältävä levy, tangolevy ja kantelelevy. Myös djembe-rumpu ja flamenco nuevo eivät suorastaan saa minua kiljumaan ilosta. Myös levy, jossa on esiintyjinä lapsia karmii jo etukäteen.

Lähden kuitenkin innosta puhkuen tälle musiikkimatkalle ja tulen kirjoittamaan kokemuksista myös blogiin.


Kuka muu on mukana näissä haasteissa? Mitä muita mielenkiintoisia lukuhaasteita nyt on meneillään? Tai oikeastaan, parempi etten tiedä, näissä ja omissa listaprojekteissanikin riittää ihan tarpeeksi tekemistä.

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Lukuvuosi 2017 paketissa

Jokainen vuosi vilisee silmieni ohi aina hiukan edellistä nopeammin. Vuosi sitten kirjoitin että 2016 oli elämäni toiseksi rankin vuosi, mutta samalla yksi parhaista. Onneksi en vielä silloin tiennyt, miten rankaksi tämä vuosi 2017 muodostuu. Mutta myös ehdottomasti hyväksi. Olen oppinut tänä vuonna valtavasti niin itsestäni kuin elämästä yleensä ja myös osunut melkoiseen lottopottiin, kun sain työpaikan Turusta. Saan tehdä juuri sitä, mitä olen aina  halunnutkin omassa kotikaupungissani ja bonuksena tutustunut kokonaiseen työyhteisölliseen mahtavia tyyppejä. Hämmästelen edelleen miten työpäivän päätyttyä olen rakkaassa Turussani ja miten neljän vuoden matkalaukkuelämä on lopultakin ohi.

Sitkeys kannattaa, se on tämän vuoden motto monessakin mielessä. Talon rakennuttaminen on vaatinut melkoisesti sitkeyttä, etenkin kun elämääni on koko vuoden varjostanut pahasti tulehtunut paksusuoli, joka ei anna unohtaa itseään hetkeksikään. Selkä vastatuuleen, tiukka mutru huuleen, sillä asenteella olen pärjännyt tämän vuoden. Toivo paremmasta kuitenkin elää. Omasta hyvinvoinnista (niin henkisestä kuin fyysisestäkin) huolehtiminen on jäänyt tänä vuonna väkisinkin minimiin, muuton jälkeen sekin tilanne muuttuu. Toisaalta vuosi on ollut myös hienoin ikinä, olen tehnyt hurjan määrän töitä unelmieni eteen ja päässyt kokemaan ainutlaatuisia juttuja.

Odotan innolla kuitenkin rauhellisempia lukuhetkiä. Ensi vuonna voisin edistää listojanikin, tänä vuonna se jäi todella vähiin. Helmet-haasteeseen aion osallistua myös vuonna 2018. Muilta osin jatkan fiilislukemista, tilanteen mukaan. Tässä siis katsaus kuluneeseen vuoteen 2017, jonka olen ihan valmis jättämään taakseni. Joukosta nostin kuvina esiin viisi kirjaa, jotka tänä vuonna tekivät erityisen vaikutuksen.

Tammikuu

Tammikuu oli tapansa mukaan raskas. Piristin sen alkua Loppiaisen lukumaratonilla ja intoilemalla alkavasta Kirjablogit ja 101 kirjaa -projektista. Jatkoin bändilistausta (viimeinen osa on muuten vieläkin julkaisematta) ja lähdin mukaan hyllynlämmittäjä-haasteeseen, johon sain vuoden aikana luettua vaivaiset kolme kirjaa. Tammikuu oli synkkä, vähäluminen ja lämmin, niin Turussa kuin Seinäjoellakin.

1) Houellebecq: Oikeus nautintoon
2) Lehtolainen: Oikeuden jalopeura (äänikirja)
3) Tove Jansson: Trollvinter

Helmikuu

Helmikuussa bloggasin vain kerran, Drabblen Loistavasta tulevaisuudesta. Bloggauksessa kerron ahmineeni Skamia areenasta. Helmikuussa olin myös Sodan ja rauhan loppumetreillä. Helmikuukin tuntuu muistoissani pimeältä ja synkältä kuukaudelta. Töissä oli kiirettä, samoin yksityiselämässä. Kuun lopussa meistä tuli tontinomistajia.

4) Margaret Drabble: Loistava tulevaisuus 
5) Michel Faber: Lihaa ja verta
6) Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina (e-kirja)
7) Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Leo Tolstoi: Sota ja rauha. Vuoden paras työvoitto.
Maaliskuu

Luin koko kuukauden aikana yhden ainoan kirjan, se lienee vähiten koko blogiaikana. Kirja oli sitä hienompi, Annalan Värityskirja on koko vuoden parhaita lukuelämyksiä. Bloggaus jäi mieleeni myös siksi, että Annala jakoi sen facebook-sivullaan sitä itse ihanasti kommentoiden ja tuon linkin kautta tekstiäni tultiin lukemaan tuhansia kertoja. Mieleeni muistui hienosti, miksi kirjablogi on niin mahtava harrastus. Ainutlaatuinen tapa päästä idolinsa lähelle.

8) Marko Annala: Värityskirja

Marko Annala: Värityskirja. Vuoden ravisuttavin.
Huhtikuu 

Huhtikuussa tapahtui suuria: sain työpaikan Turusta. Pohjanmaan taakse jättäminen vuosien matkustamisen jälkeen oli samaan aikaan valtavan haikeaa ja uskomattoman helpottavaa. Pohdin junamatkustamista ja -lukemista ja intoilin tulevasta ja kuukauden lopussa pakkasin tavarani ja jätin Seinäjoen taakseni.

9) Mikael Bergstrand, Delhin kauneimmat kädet (äänikirja)
10) Eve Hietamies: Hammaskeiju
11) Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
12) Hanna-Maija Valjanen: Maassa massa maassa (runokirja)
13) Lehtolainen: Paholaisen pennut (äänikirja)

Eve Hietamies: Hammaskeiju. Vuoden hauskin JA vuoden koskettavin.
Toukokuu 

Heti vapun jälkeen aloitin työt uudessa työpaikassani. Nautin tavattomasti siitä, että lopultakin sain olla kotona. Taloasioiden kanssa oli kovin kiire, bloggasin toukokuun aikana vain kerran, vuoden haastavimmasta kirjasta eli Haavikon Kansakunnan linjasta.

14) Haavikko: Kansakunnan linja
15) Rönkä, Karhilahti & Rannikko: Turun seudun luontoretkiopas
16) Lipasti&Korhonen: Elovena-tyttö
17) Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (äänikirja)
18) Queneau: Tyyliharjoituksia
19) Parkkinen: Karhukirjeitä kaukomailta (äänikirja)

Kesäkuu 

Kesäkuu meni samassa sumuisessa kiireisessä pilvessä.  Kesä oli kaunis mutta kylmä. Kesäkuussa odotin myös kovasti kesälomaa, silloin en vielä tiennyt miten kiireinen tuo loma tulisi olemaan.

20) Giulia Enders: Suoliston salaisuus
21) Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
22) Jo Nesbo: Lepakkomies (äänikirja)
23) Jukka Parkkinen: Osakkeet nousussa Osku (äänikirja)

Heinäkuu 

Heinäkuussa vietiin elämäni ensimmäistä kokopitkää neljän viikon kesälomaa. Loma ei kyllä tuntunut lomalta, se kului kokonaan vanhan talon purkutöissä. Suuri oman työn osuus tuntui lompakossa positiivisesti mutta muilta osin valitettavan negatiivisesti. Kesästä tulee mieleen purkutyöt ja Parkkisen Osku-äänikirjat, joita kuuntelin tontilla puuhaillessani. Kävimme sentään myös Seinäjoella Provinssissa ja Hämeenkyrössä sukulaisissa. Kesän kylmyys sopi meille paremmin kuin hyvin, helteissä ei olisi purkutöistä tullut mitään.

24) Aalto ja Helkala: Matka muinaiseen Suomeen
25) Jukka Parkkinen: Voittoa kotiin, Osku (äänikirja)
26) Jukka Parkkinen: Suku on pahin, Osku (äänikirja)
27) Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen. Vuoden innostavin.
Elokuu

Elokuussa työt jatkuivat ja töiden jälkeen kaiken ajan veivät sähkösuunnitelmat ja sisustusvalinnat. Koko vuoden pahana ollut sairaus jatkoi pahenemistaan siihen pisteeseen, että kuun lopussa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä päivystykseen ja sieltä päädyin suoraan osastolle viikonlopuksi. Siitä seurannut kahden viikon sairasloma (ja uusittu BookBeat-jäsenyys) näkyi luettujen kirjojen suuressa määrässä.

28) Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
29) Jonathan Safran Foer: Kaikki valaistuu
30) Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu (äänikirja)
31) Sapiens, ihmisen lyhyt historia (e-kirja)
32) Amy Schumer: Girl with a lower back tatttoo (äänikirja)
33) Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja puuttuva rengas
34) Parvela: Paten aikakirjat (äänikirja)
35) Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo 
36) Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja elämän eväät

Syyskuu 

Syyskuun alussa olin edelleen sairaslomalla. Ihastuin Westön kirjaan. Kiireet jatkuivat. Kuukauden lopulla tontilla alkoi tapahtua kertarytinällä, kun elementit pystytettiin ja talo pääsi päivässä harjakorkeuteen. Syyskuussa oli kauniita aurinkoisia päiviä.

37) Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä
38) Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
39) Mika Waltari: Neljä päivänlaskua
40) Margaret Mazzantini: Älä liiku
41) Aarne Mustasalo: Jokikylän pojat
42) Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle

Kjell Westö: Rikinkeltainen taiva. Vuoden ihanin.
Lokakuu 

Lokakuu oli jälleen kirjamessukuukausi. Turussa pyörin messuilla joka päivä ja Helsingissä lauantain. Kirjamessuista innostuneena luin paljon Jarlan sarjakuvia. Illat kuluivat talolla, maalailtiin, siivoiltiin ja sen sellaista.

43) Risto Isomäki: Kurganin varjot (äänikirja)
44) Orwell: Eläköön tuonenkielo
45) Jarla: Jäätävä spede, sarjakuvalliset muistelmat (sarjakuva)
46) Jarla: Jäätävän speden sunnuntai (sarjakuva)
47) Raatteen tie (sarjakuva)
48) Ahistunu pupu (sarjakuva)
49) Mielensäpahoittajan Suomi (äänikirja)

Marraskuu

Marraskuussa sateet vain jatkuivat. Sairas olo ja sateet pakottivat työmatkapyöräilystä busseiluun ja matkoja ilahduttamaan otin taas BookBeatin. Kuuntelin putkeen Berliininpoppelit-trilogian ja rakastuin siihen, mutta sai miettimään myös tulevaisuutta. Talokiireet jatkuivat ja aina vaan satoi. Jouduin alottamaan taas kortisonin syömisen, joka näkyy lisääntyneenä e-kirjojen lukemisena, kun valvoo yöt, voi yhtä hyvin lukea.

50) Radge: Berliininpoppelit (äänikirja)
51) Miten lauluni syntyvät
52) Houellebecq: Alkeishiukkaset
53) Kaikenkarvainen kansa, miten koirista tuli miljoonabisnes
54) Suomen luonnon pyhät paikat
55) Merkilliset nimet - Tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä (e-kirja)
56) Marco Hietala - ruostumaton
57) Radge: Erakkoravut (äänikirja)
58) Fingerpori - juhlakunnossa (sarjakuva)
59) Radge: Vihreät niityt (äänikirja)
60) 125 myyttiä suomen kielestä (e-kirja)

Joulukuu 

Joulukuussa luin paljon verrattuna aiempaan vuoteen. Muutaman kirjan luin ihan vain, jotta sain Helmet-haasteen loput kohdat täytettyä. Joulu teki hyvää, kun sai välillä levätä, mutta loppuvuotta on taas varjostanut sairastelu, omani ja muiden. Uusi vuosikin vaihtuu kipeää koiraa hoivaillessa. Parempaa uutta vuotta odotellessa siis.

61) Suomen yleiskartta
62) Anne B. Radge: Perintötila (äänikirja)
63) Parvela: Ella ja kiristäjä (äänikirja)
64) Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui
65) Moriarty: Mustat valkeat valheet (e-kirja)
66) Keijo Leppänen: Kotitehtävä
67) A.W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
68) Väärän kissan päivä (e-kirja)
69) Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (äänikirja)
70) Leena Krohn: Tainaron (e-kirja)


Yhteenvetona siis, vuonna 2017 luin 70 kirjaa, joista
- 20 kuuntelin äänikirjana
- 7 luin e-kirjana 
- 5 oli sarjakuvakirja 
-1 oli runokirja.

1001-listalta luin tänä vuonna vaivaiset 9 teosta. Tilanne on nyt 241/1001 luettua kirjaa. Ensi vuonna siis kohti neljäsosaa listalta luettua kirjaa, sen luulisi onnistuvan, kun tänä surkeanakin lukuvuonna pääsin sentään lähes kymmeneen listalta luettuun teokseen.

Keskisuomalaisen listalta sain vedettyä yli vain yhden kirjan tänä vuonna. Se oli Sota ja rauha, joka oli toki myös 1001-listalla. Tilanne on nyt 88/100 ja tähänkin haluaisin panostaa. Jäljellä on enimmäkseen melkoisia haasteita.

Suomalaiset suosikit -listalta luin niin ikään yhden kirjan, Teemestarin kirjan. Tilanne on 34/100.

Kirjabloggaajien kaikkien aikojen paras kirja -listalta luin kaksi teosta. Samaisen Teemestarin kirjan ja Krhohnin Tainaronin. Tilanne nyt 90/142.

Vuosi sitten totesin, että "tämä vuosi opetti ainakin sen, että ikinä ei tiedä mitä elämäss tapahtuu." Siksipä nytkään en suunnittele sen tarkemmin vaan uteliaana työnnän nenäni vuoteen 2018 ja katson, mitä tuleman pitää. Niin luku- kuin muillakin rintamilla. Ihanaa uutta vuotta kaikille, kiitos kun olette olleet täällä vuonna 2017 ja tervetuloa mukaan myös ensi vuonna!

lauantai 30. joulukuuta 2017

Keijo Leppänen: Kotitehtävä - Rakentajan ilot ja murheet


Teksti Keijo Leppäsen Kotitehtävästä saa ihan tarkoituksella olla tämän vuoden viimeinen virallinen kirjabloggaukseni. Voin jo nyt sanoa, että kun joskus (toivottavasti) vanhuksena kiikkustuolissa mietin mennyttä elämääni, vuosi 2017 tulee olemaan yksi ikimuistoisimmista monellakin tavalla. Aika harvoin sitä (jälleen toivottavasti!) tulee ostaneeksi tontin, purkaneeksi tontilta vanhan talon pois ja rakennuttaneeksi tilalle uuden.

Heinäkuussa marjat punersivat ja vanha talo katosi.
Kovin kiireinen vuosi on totta kai näkynyt myös blogissa vähäisenä postausmääränä ja etenkin siinä, että koen kokonaan tipahtaneeni pois blogiyhteisöstä, aikaa muiden blogien seuraamiselle kun ei ole ollut lainkaan. Kun katselen kalenteriani taakse päin, en yhtään ihmettele miksi tämä joululoma ja edes muutaman päivän joutilaisuus ja aikatauluttomuus (no joo, on tässä käyty kaatopaikalla ja muuta sellaista pientä) on tullut suureen tarpeeseeen. Tähän vuoteen ei kovin monta vastaavaa päivää ole mahtunut. Osastoreissua seuranneen parin viikon sairaslomankin aikana piti käydä asentamassa patolevyt ynnä muuta kovin järkevää "pientä puuhaa"...

Elokuussa maahan löytiin paalua.
Nyt kuitenkin alamme olla voiton puolella. Sisätyöt ovat meneillään ja muuttopäivään ei ole enää pitkälti aikaa. Muuttohan on sitten jo ihan lastenleikkiä tähän aiempaan vaiheeseen nähden. Kaikki itse rakennuttamiseen liittyvä on sujunut hirveän hyvin, siitä kiitos Design-talolle, johon päätyminen on osoittautunut nappivalinnaksi. Taistelut olemme käyneet tyystin muissa asioissa. Projekti on opettanut ainakin sen, että kaikki on mahdollista ja järjen voittamiseen ei parane mennä luottamaan. No, kaikki alkaa pian olla selvää ja kun muuttopäivä lopulta koittaa, on kaikki todellakin ollut vaivan arvoista.

Olemme suunnitelleet talon pohjapiirustuksen itse. Eniten päänvaivaa suunnitteluvaiheessa aiheuttivat pistorasioiden paikat. Melkoisesti aikaa käytin myös sisustusmateriaalien valintoihin. Jännityksellä odotan, miten kaikki toimii kun talo on valmis.
Syksyn epätoivon hetkiin luettavaksi sopi mainiosti Keijo Leppäsen Kotitehtävä, josta ystävämme vinkkasi talollamme käydessään. Talonrakentamisen kokeneet eivät turhaan varoittele tuttaviaan projektin vaikeudesta, hermojen ja rahojen ja pahimmassa tapauksessa jopa avioliiton menettämisestä. Mehän olemme päässeet helpolla, voin vain kuvitella mitä talon rakentaminen itse olisi, kun tässä teettämisessäkin on ollut hommaa arkityön ohella ihan riittävästi.

Syyskuussa pystytettiin elementit. Ja heti kun aluskate saatiin paikoilleen, alkoivat sateet, jotka vaan jatkuvat, jatkuvat ja jatkuvat.
Leppänenhän on tuttu uutisankkurina ja googlailu kertoi, että häneltä on julkaistu monta romaania, tämä lukemani Kotitehtävä vuonna 2007. Siinä Leppänen kertoo tarinan siitä, miten hän tuli ostaneeksi tontin ja rakentaneeksi tontille kivitalon. Leppänen teki huomattavasti enemmän itse kuin me, mutta kovin monet vaiheet hänen projektissaan ovat tulleet tutuksi myös meille.

Erityisesti samastuin miehen tuskaan linjapukkien rakentamisesta. Että miten näin tärkeä tehtävä voidaan sälyttää sellaisen harteille, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä hän on tekemässä. Meillä linjat pitivät paikkansa ja talo tuli juuri siihen mihin pitikin (tämäkään tehtävä tosin ei lopulta ollut vain meidän harteillamme vaan saimme apua merkinnöissä), Leppäsellä kävi vähän huonommin. Monta muutakin hommaa meni miehen projektissa enemmän tai vähemmän pieleen, mutta niin vain talo vähitellen nousi ja ongelmat voitettiin. Leppäsen kirja onkin parhaimmillaan vertaistukea, vaikka vastaan tulisi miten pahoja ongelmia tahansa, ne on tehty voitettaviksi ja lopputulos palkitsee.

Lokakuussa tuli takka.
Vertaistuen lisäksi kirja antaa suoria neuvoja rakentamista harkitsevalle (jotka tosin kohdallani tulivat liian myöhään).  Osa vinkeistä liittyy käytännön asioihin ("Ole ylpeästi hanslankari" tai "Älä kilpailuta itseäsi ja kauppiasta hengiltä"), osa rakentamisen henkiseen puoleen ("Naura itsellesi ja naurata muita" tai "Muista, että vuosi on lyhyt aika ja kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.") Kotitehtävä oli siis sisällöltään sekä hyödyllinen että viihdyttävä saman kokeneelle. Siitä en osaa mennä sanomaan, olisiko kirja viihdyttänyt lukijaa, jolla ei ole vastaavia kokemuksia.

Pitkin syksyä maalattiin aina, jos kelit sallivat.
Kirja herätti myös sellaisen ajatuksen, että oma projekti pitäisi taltioida vähintäänkin muistikirjan kansien väliin. Kuvia on otettu noin miljoona, joten niiden kautta jokainen (tuskainen, epätoivoinen, onnellinen, iloinen, riemukas jne.) vaihe on helppo palauttaa mieleen. Monet ovat pitäneet rakennusajasta blogia, siihen minulla ei olisi mitenkään riittänyt energiaa. Takana alkaa olla kuitenkin melkoisen ainutlaatuinen tapahtumaketju elämässä ja tästähän vasta seikkailu alkaa! Omakotitaloasumisessa on se "hyvä" puoli, että tyhjiötä projektin päättymisestä ei varmastikaan pääse syntymään, kotitehtävät jatkuvat, sillä omassa pihassa ja talossa riittää aina jotakin pientä puuhaa.

Joulukuussa talo on jo oikea talo. Ja on saanut välillä hiukan luntakin katolleen.
Tämän tekstin myötä toivottelen jo kaikille hyvää ja onnellista uutta vuotta 2018, tulkoon siitä vielä entistäkin parempi! Palaan vielä huomenna paketoimaan lukuvuoden 2017, joka oli suppeampi kuin aiemmat vuodet mutta sisälsi silti melkoisia helmiä.

Kirjailija: Keijo Leppänen
Luettu kirja: Kotitehtävä - Rakentajan ilot ja murheet (Otava 2007)
Sivumäärä: 204

perjantai 29. joulukuuta 2017

Helmet-haasteen 2017 yhteenveto

Uskomatonta mutta totta - sain myös tämän vuoden Helmet-haasteen halki poikki ja pinoon. Viime vuoden haastekoonti löytyy täältä. Ja tänäänhän julkaistaan vuoden 2018 haaste, jossa aion totta kai olla jälleen mukana. Luin tänä vuonna noin 70 kirjaa, joka on melkoisesti vähemmän kuin aiempina vuosina. Läheskään kaikista en ole myöskään blogannut ja bloggaamattomia on mukana myös tässä listauksessa. Hienoja helmiä tuli kuitenkin taas luettua ja innokkaana suuntaan kohti ensi vuotta ja uusia kirjallisia seikkailuja!

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Itäranta, Teemestarin kirja

"Taas muistin sen, että ei pitäisi antaa kaiken hypetyksen ja kehujen nostaa odotuksia liian ylös. Sitten pettyy. Nostan kuitenkin Itärannalle hattua erittäin korkealle, ei ole kovin helppoa ponnistaa Suomesta Yhdysvaltojen kirjamarkkinoille."


2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Satu Rämö, Islantilainen voittaa aina

3. Suomalainen klassikkokirja: Olli, Mustapartainen mies herättää pahennusta

" Vanhjen kirjojen lukeminen on aina ollut mielestäni erityisen palkitsevaa. Nykyihmiselle tekee hyvää tajuta, että vaikka maailma muuttuu nopeammin kuin ehkä koskaan, on ihminen sen kaiken keskellä lopulta muuttumaton. Ollin jutut jaksavat hymyilyttää vielä sata vuotta myöhemminkin ja hyvä niin."


4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Leena Putkonen, Superhyvää suolistolle

5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Jukka Parkkinen, Suvi Kinos ja elämän eväät

"Sillä onhan se nyt selvä, että Jukka Parkkisen luomat hahmot ja ikimuistoiset maailmat, ovat ehdottomasti suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historian parhaimmistoa. Ja edelleen mikä parasta, ne ovat relevantteja lukijan iästä riippumatta. Jos osaa samaan aikaan naurattaa ja itkettää sekä lasta että aikuista, on käsissä jotakin ainutlaatuista."

6. Kirjassa on monta kertojaa: Michel Faber, Lihaa ja verta

" Jokainen kirjojen ystävä tietää varmasti sen tunteen, kun on juuri lukenut jotakin, josta piti valtavasti. Tulee voimakas tarve kertoa jollekin kokemastaan, huutaa ääneen, että hei, lukekaa tämä kirja, vau!"


7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Enni Mustonen, Ruokarouvan tytär

" 1920-luvun kuvaus oli totta kai ihastuttavaa ja Mustosen kerronta on mukaansatempaavaa ja historiaa elävoittävää. Jotenkin minusta kuitenkin tuntui, että luin eri kirjasarjaa. Lisäksi alkoi jo huvittaa se, että tietenkin Pariisissakin törmätään kaikkiin sen ajan julkkiksiin jotakin kautta."


8. Suomen historiasta kertova kirja: Aalto ja Helkala, Matka muinaiseen Suomeen

" Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama tietokirja on juuri sellainen, josta olen tietämättäni haaveillut. Se paneutuu ihmisen ympäristöön jättämiin jälkiin, joiden keskuudessa elämme arkeamme päivittäin, mutta jotka useimmiten jäävät meiltä huomaamatta."


9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mika Waltari, Neljä päivänlaskua

"Kirjailija lähtee maalle egyptiläistensä kanssa ja tosi ja fiktio sekoittuvat. Eläimet puhuvat siinä missä egyptiläisetkin ja vaimo ja tytär vieraantuvat. Jos tuntisi Waltarin elämää paremmin, kirjasta saisi kenties enemmän irti. Mielenkiintoinen se oli joka tapauksessa enkä ikimaailmassa olisi tullut törmänneeksi teokseen ilman geokätköilyharrastusta."

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Kjell Westö, Rikinkeltainen taivas

"Kun Westö kuvaa ajan kulumista, hän muistuttaa meitä samalla ihmiselämän suurimmasta tragediasta, siitä että yhtään elettyä päivää emme tule koskaan saamaan takaisin. Kaikki me vanhenemme ja lopulta katoamme. Tragedian kääntöpuolella kiiltelee kuitenkin se kaunis ajatus, että elämämme jättää tänne merkkejä. Olemme osa suurta ihmissuhteiden verkkoa, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elämän valinnat voivat kantaa pitkälle ja osa noista ihmissuhteista tulee osoittautumaan ikuisiksi, tavalla tai toisella."


11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Marko Annala, Värityskirja

" Värityskirja oli myös karmaiseva rajujen koulukiusaus- ja masennuskuvausten vuoksi, mutta lopulta olin yllättynyt siitä, miten valoisa se olikaan. Kunnianhimolla, mielettömillä lahjoilla ja puhtaalla sisulla kiusatusta oudosta pojasta koko kansan tuntemaksi rokkitähdeksi; lohdullinen tarina. Samaistun tarinassa moneen asiaan, luontivimmaan, herkkyyteen, erilaisuuden kokemiseen."

  
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Paavo Haavikko, Kansakunnan linja

" En edelleenkään ymmärrä, miten tämä on kirja, jota on myyty joka toiseen suomalaiskotiin. En pysty näkemään kirjan ansioita, minun pitäisi selvästi lukea jotakin tavanomaisempaa historiankirjaa. Ja tulipa tässä mieleen myös se, että aika itsekeskeistä Haavikolta, että kirjassa ei ole lainkaan lähdeluetteloa. Haavikko sanelee Suomen historiaa kuin olisi sen itse keksinyt."


 13. Kirja "kertoo sinusta" : Giulia Enders, Suoliston salaisuus

"Peukut ovat siis pystyssä ja huudan kolme hurraahuutoa lääketieteelle ja Endersin kaltaisille tutkijoille! Tieteen popularisointi on hyvästä, samoin sairauksista metelin pitäminen."


14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Leppänen, Merkilliset nimet

"Kiehtovaa on ajatella, olisiko vaikkapa Nokia ollut samanlainen menestys, jos sen nimi ei olisi sopinut niin hyvin myös ulkomaalaiseen suuhun."

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Aino Kontula, Rexi on homo ja opettajat hullui

"Taas mietin, että onneksi nuoruuden haaveeni opettajuudesta ei koskaan toteutunut!"

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe

"Kirjan tarina oli ihana, sen rytmi täydellinen ja juoni kiehtova ja yllättävä. On sota, mutta on myös luonnontieteet, radiot, uteliaisuutta, Jules Verne ja rakkautta." 

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Tove Jansson, Trollvinter

" Taikatalvi on ihana kirja. Rakastan muumikirjoja (ja ennen kaikkea sarjakuvia) siksi, että ne eivät ole liian kilttejä. Muille pitää olla kiltti ja anteeksi pitää osata pyytää, mutta piilevä kapinahenki ei koskaan ole pahasta. Lisäksi hirveään suruunkin liittyy aina pieni pilkahdus huumoria. Kuolleen oravan hännästä sentään olisi saanut kauniin puuhkan."


18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Jukka Parkkinen, Suvi Kinoksen seitsemän enoa

19. Yhdenpäivänromaani: Pasi Ilmari Jääskeläinen, Väärän kissan päivä

"En voinut välttää mielikuvaa siitä, että Jääskeläinen on kova Murakami-fani, kissat ja kieroutunut seksuaalisuus olivat turhan voimakkaasti läsnä kirjassa. Jääskeläinen vyöryttää tapahtumia ja hahmoja melkoisella tahdilla ja kirja tuntui sillisalaatilta."

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Eve Hietamies, Hammaskeiju

" Hammaskeiju on samaan aikaan järjettömän hauska, hurjan herkkä ja pohjattoman surullinen. Vesi valuu silmistä vähän väliä, eri syistä. Hietamiehen tapa kirjoittaa on ihailtavan suoraviivainen mutta tunteikas. Kirjaan jää pahasti koukkuun ja se tekee mieli ahmia yhdeltä istumalta. Sekä Paavo että Antti ovat vallan ihastuttavia, heidät haluaisi istuttaa kotisohvalleen ja antaa kummallekin kunnon halauksen."


21. Sankaritarina: A.W. Yrjänä, Joonaanmäen valaat

" Eniten pidin siitä, miten Yrjänä ylistää sanoja, kirjoja ja kirjallisuutta. Uteliaisuus ja itsensä kehittäminen ovat hyveitä, samoin sopivassa suhteessa tapahtuva ponnistelu ja toisaalta joutilaisuus. Kirjan henkilöt ovat arkisuudessaan samaistuttavia, luonto on läsnä niin että sen voi aistia kaikkialla halki tarinan ja tunnelma on seikkailuhenkisyydestään huolimatta rauhallinen. Seikkailujen lomassa on aikaa kuunnella toista ihmistä, on aikaa istua tunnelmoimassa ja nauttimassa hetkestä, aistimassa ympäristöä ja sen kauneutta ja ihmeellisyyksiä."


22. Kuvitettu kirja: Jarla, Fingerpori - juhlakunnossa

"Nelisenkymmentä historiikkisivua antoivat ihan uutta näkemystä sarjakuvaan ja oli mielenkiintoista lukea Fingerporin pitkiä tarinoita strippien sijaan. Parasta kuitenkin oli loppuun kootut Jarlan omat lempparit, sieltä löytyi vino pino omiakin ikisuosikkejani. Väritettyinä ne heräsivät eloon uudella tavalla. Tämä kirja tulee olemaan hyllyni ylpeys eikä vähiten sen etusivulla komeilevan Fingepori-Eskon vuoksi!"


23. Käännöskirja: Anne B. Radge, Berliininpoppelit

"Vaikka välillä ahdisti, toisinaan tarina oli yksinkertaisesti liikaa kestettäväksi, oli kirjasarjan sanoma minulle kuitenkin lopulta lohdullinen, asiat voivat muuttua ja niitä voi muuttaa itse, pyrkiä parempaan. Kirjat osuivat minulle siis hyvin henkilökohtaiseen paikkaan, mutta ihan ilman tällaisiakin kytköksiä, olisi lukukokemus ollut upea."

24. Kirjassa selvitetään rikos: Jo Nesbo, Lepakkomies

"Dekkari oli vetävä mutta jotenkin sen maailma oli liian raaka minulle enkä kokenut riittävästi sympatiaa sen hahmoja kohtaan ollakseni ihastunut ja koukussa."

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: Aarne Mustasalo, Jokikylän pojat

"Kirja on tyypillinen seikkailukirja, jossa raisiolaiset Jokikylän pojat viettävät kesäpäiviään erilaisten ulkoaktiviteettien parissa ja vähän myös aiheuttavat hämminkiä. Ei siis varsinaisesti ihan minun juttuni"

26. Sukutarina: Jonathan Safan Foer, Kaikki valaistuu

"Mieleeni jäi erityisesti kummittelemaan mies, jonka kalloon oli juuttunut sahanterä. Mies päätyi hyötykäyttöön, aurinkokelloksi. Kai tämä sitten oli maagista realismia?"


27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Harju ja Jakobsson, Suomen yleiskartta

"Ehdottomasti kirjan parasta antia oli kuitenkin näköislehdet tuosta yleiskartasta vuosilta 1863-1873. Varsinais-Suomi on tulvillaan paikannimiä ja vaikka Turku jääkin harmittavasti keskelle aukeamaa, sain kulutettua hetken jos toisenkin karttaa tihrustamalla. Teiden linjaukset ja maankohoamisen myötä muuttuneet rantaviivat kiehtoivat erityisesti."


28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Michel Houellebecq, Oikeus nautintoon

"Silti tässäkin, kuten siinä aiemmin lukemassakin kirjassa, oli kerronnassa jotakin koukuttavaa ja vangitsevaa. Kertakaikkiaan kummallinen ja häiritsevä kirja, joka silti oli pakko ahmia melkoista vauhtia."

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Kangasluoma, Marco Hietala - ruostumaton

"Hietalasta paistaa kauas myös se, että mies on lukenut paljon, on kiinnostunut asioista ja katsoo maailmaa kriittisin, mutta uteliain silmin. Siihen kun yhdistää musiikin, herkkyyden ja rock-asenteen, niin olen täysin myyty."


30. Kirjan nimessä on tunne: Kris Keränen, Ahistunu pupu

"Pupua ahdistaa ihan kaikki, raha, tulevaisuus, kotoa poistuminen, puhelimeen vastaaminen ja elämä. Ehkä syvästi masentuneille  kirja tuo lohtua, muutkin kokevat näin. Minua ahdisti kuitenkin ennen kaikkea kirjan kieli. Vaikka toki puhekielisyys sopii sarjakuvaan, en voi sietää tätä nykyaikaista tapaa jättää verbit taivuttamatta."

31. Fantasiakirja: Leena Krohn, Tainaron

"Kirja luokitellaan fantasiaksi (tämäkin menee tietysti Helmet-haasteeseen) mutta mikään kovin helposti pureksittava fantasiakirja tämä ei ollut. Ennemmin kuin uni, joka on vaarassa muodostua painajaiseksi."

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Orwell, Eläköön tuonenkielo

"Orwell maalailee tapahtumat ja henkilöhahmot aidoiksi vikoineen kaikkineen uskomattomalla taidolla. Kirjan alun kuvaus siitä, kun Gordon katsoo kirjakaupassa kirjoja selailevia ihmisiä ja tekee heistä päätelmiä, oli herkullisinta mitä olen vähään aikaan lukenut."


33. Kirja kertoo Intiasta: Mikael Bergstrand, Delhin kauneimmat kädet

"Kirja oli humoristinen ja helppo, kelpo välipala piristämään arkea. Jotenkin kokemus jäi kuitenkin aika vaisuksi. En erityisemmin pitänyt kirjan henkilöistä tai toivonut heille parasta. Intia ei alkanut tarinan myötä kiinnostaa yhtään enempää vaan ennakkoluuloni vain vahvistuivat."

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Isomäki, Kurganien varjot

35. Kirjan nimessä on erisnimi: Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista

"Kirja olikin hieno, niin kuin nyt vain Finlandia-voittajalta odottaa voi, mutta eipä se jättänyt kuitenkaan kovin syvää muistojälkeä, huomaan nyt. Kertojanääni on Engelin ja se luo romaaniin mielenkiintoisen näkökulman. Taiteellinen elämänkatsomus yhdistyy synkkään ja ankeaan Helsinkiin, jota Engel on palkattu kaunistamaan. Teksti oli kuitenkin lopulta liian runollista minulle, olen arkisemman proosan ystävä."


36. Elämäkerta tai muistelmateos: Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo

"Harva on yhtä hyvin käsitellyt kappaleissaan kansan syvien rivien tuntoja, harva jättänyt taakseen niin suuren perinnön. Ahmin kirjan lähes kertalukaisulla ja olen iloinen, että se on omassa hyllyssäni. Lukukokemus syvensi musiikkikokemusta ja toi uusia kaikuja tutuille kappaleille. Suosittelen siis!"


37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Queneau, Tyyliharjoituksia

"Tämä on jokaisen kielifriikin luettava. En ihmettele yhtään, miksi Tyyliharjoituksia on saanut klassikkokirjan aseman ja miksi se on tuotu esiin myös koulutunneilla. Suomennoskin saa minulta suuren hatunnoston, käännös tuntui käännökseltä vain muutamissa, usein murteeseen liittyvissä tapauksissa."

38. Kirjassa mennään naimisiin: Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittajan Suomi

"Kyrö tavoittaa hienosti vanhan miehen muistot, traumat ja onnen hetket. Erityisen herkkää oli kertomus menetetystä hevosesta sekä siitä, miten mielensäpahoittaja tapasi vaimonsa. Häitä ei kirjassa suoraan kuvattu, mutta oion silti Helmet-haastetta laittamalla kirjan kohtaan "kirjassa mennään naimisiin", sillä niinhän siinä lopulta kävi."

39. Ikääntymisestä kertova kirja: Margaret Drabble, Loistava tulevaisuus

"Ongelmana taisi lopulta olla se, että kirja tuntui voimakkaasti sukupolviromaanilta. Olen itse syntynyt kirjan kirjoitusvuonna 1987 ja jotenkin varhaiskeski-ikäisten kokema 80-luku ei oikein koskettanut henkilökohtaisella tasolla."


40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä:_Margaret Mazzantini, Älä liiku

"Kirja sai minut voimaan pahoin. Loukkaantuneiden aivojen kuvailu ja Timoteon seikkailut sikailut olivat inhottavan fyysinen yhdistelmä ihmiselämän synkkiä puolia."


41. Kirjan kannessa on eläin: Leena Lehtolainen, Paholaisen pennut

42. Esikoisteos: Amy Schumer, The Girl with a Lower Back Tattoo

"Sympatia ja myötähäpeä vaihtelivat, ihan kuin Schumerin sarjaa katsoessa. Amyn ääntä oli kuitenkin ihan mukava kuunnella arkiaskareiden lomassa, vaikka ei tämä mitään kirjallista ilotulitusta ollutkaan. Schumer on mielenkiintoinen persoona, jonka tarinaa tämä teos valotti paljon."

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Leo Tolstoi, Sota ja rauha

" Parasta kuitenkin oli teoksen historiallisuus. Omat historiantietoni ovat vajavaiset, niin kuin olen ennenkin todennut ja oli kiehtovaa päästä sukeltamaan Napoleonin ja Aleksanteri I:n saappaisiin. Sodan hirveydestä ja raakuudesta muistan kuulleni historian tunnilla, mutta kirjan sivuilta tarinasta tuli totta, hirvittävää totta. Tolstoi on kirjoitustyyliltään analyyttinen ja perusteellinen. Tämä näkyy niin historiallisten tapahtumien kuin ihmisten välisten suhteidenkin kuvauksessa. Ehkä juuri siksi kirjan hahmoista ei tullut minulle kovinkaan rakkaita. Sama ilmiö kävi muuten myös Anna Kareninan kanssa muinaisina lukiovuosina. Rakastin kirjaa, mutta en sen henkilöitä."


44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Pauliina Rauhala, Taivaslaulu

 " Mutta sitten kuitenkin kirjan kieli teki lukukokemuksesta kauniin ja herkän. Taivaslaulu poimii voimansa ja runollisuutensa luonnosta, hengittää samassa rytmissä suomalaisen maiseman kanssa."


45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Hanna-Maija Valjanen, Maassa massa maassa

"Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat ylistys suomen kielelle. Valjanen on poiminut tuttuja, vakiintuneita sanontoja ja sanoja, toisaalla muovannut niitä lämmöllä ja toisaalla moukarilla ja tuottanut ilahduttavia oivalluksia, kirjallisia pilkahduksia."

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Liane Moriarty, Mustat valkeat valheet

"Ehkä pitäisi olla koululaisen vanhempi tai ylipäätään äiti, että kirja olisi ollut hauska, nyt ärsyttävät lapset ja vielä ärsyttävämmät äidit ja isät vain nostivat niskavillat pystyyn. Juoni kieltämättä oli yllättävä, mutta inhottava sekin."

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Leena Lehtolainen, Viattomuuden loppu

" Huomaan miettineeni, joko Maria Kallio olisi aika pistää eläkkeelle. Silti toivon sarjalle jatkoa, ehkä Viattomuuden loppu oli heikompi lenkki vahvassa sarjassa ja vielä on odotettavissa parempaa."

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: Miten lauluni syntyvät?

"Useimmat muusikot myöntävät, että laulujen kirjoittaminen on välillä kovaa työtä, mutta joskus kappaleet syntyvät kuin itsestään. Luomisen vimma tai suorastaan pakko on yksi kirjan muusikoita yhdistävä asia. Lauluilla voi  purkaa pahaa oloa, käsitellä vaikeita tai onnellisia, isoja tai pieniä asioita ja yleisesti jättää maailmaan merkin omasta itsestä. Rakkaus kieleen paistaa läpi useimpien artistien kertomuksista. Monet ovat aina lukeneet paljon, ahmineet suomen kieltä. Se on itsestään selvää. Kun kieli on työkalu, on sen käyttöä omaksuttava kaikin mahdollisin tavoin."


49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Kesäläinen & Kejonen, Suomen luonnon pyhät paikat

" Toivon kirjasarjalle edelleen jatkoa, Suomen luonto on täynnä ihmeellisyyksiä. On upeaa että tällaisia kirjoja julkaistaan ja toivon niille mahdollisimman laajaa yleisöä. Aina ei ole pakko lähteä kauas löytääkseen jotakin ainutlaatuista. Olen myös sitä mieltä, että hektisen ja ylivirittyneen nykyelämän uuvuttaneet suomalaiset voisivat aika paljon paremmin, jos kävisivät useammin hengähtämässä luonnossa, oli paikka sitten pyhä tai ei."


50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Turun seudun luontoretkiopas