sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Messutunnelmia sunnuntailta

Tänään en jaksanut mennä paikalle niin aikaisin kuin alun perin suunnittelin. Messut ovat herkälle melkoinen koettelemus. Hälinä, tungos ja jatkuvat ärsykkeet saavat aivot viritystilaan ja unikin kärsii. Mutta sitten taas toisaalta messut ovat täynnä kirjoja, kirjakeskusteluja ja lukevia ihmisiä. Rakkaus kirjallisuuteen ja miten hyvin kirjallisuus voi jatkuvasta "painettu sana kuolee"-keskustelusta riippumatta, on käsin kosketeltavaa. Silti olen taas (kuten joka vuosi) helpottunut siitä, että nyt messut ovat taas ohi. En vielä tiedä, lähdenkö Helsingin messuille, nyt tuntuu siltä, että taidan odottaa mielelläni vuoden, mutta mene ja tiedä.


Aloitin aamuni Agricola-lavan mielenkiintoista muinaisperinne-keskustelua seuraamalla. Juha Hietanen haastatteli Paula Havastetta, Mikko Kamulaa sekä Elina Helkalaa ja Ilari Aaltoa, joiden Matka muinaiseen Suomeen -kirjaan ihastuin kovasti. Kamulan satuin myöhemmin näkemään haastattelussa myös äidinkielen opettajien pisteellä ja taidankin marssia pian kirjastoon lainaamaan hänen teoksensa, vaikutti ihan minun jutultani.


Sitten seurasi kaikkein eniten messuilta odottamani ohjelmanumero, Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan lukupiiri. Onerva-salissa oli huono ilma ja sitä huononsi entisestään jonkun voimakas hajuvesi. Siitä huolimatta aika (11:20-13:00) kului kuin siivillä. Filin kääntäjien lukupiiri toi esiin hyviä ajatuksia ja kääntämismaailma toi keskusteluun mielenkiintoisia ulottuvuuksia.

Keskustelussa kävi ilmi mm. että Westö käy myös lukemassa arvosteluja kirjablogeista ja että hän kokee, että tämän lähemmäs rakkausromaania hän ei enää pääse. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla kirjojen syntytavasta. Henkilöt ja tapahtumat putkahtelevat kirjailjan mieleen kuin itsestään. Alkuvaiheen jälkeen seuraa story board -vaihe, mutta nopeasti sen jälkeen hän palaa vaistonvaraiseen kirjoittamiseen. Pakottamattomuus ja vaistonvaraisuus näkyvät mielestäni Westön kirjoista erinomaisesti. Keskustelussa käsiteltiin myös huumoria, sillä yhden lukupiiriläisen näkemyksen mukaan se puuttui kirjasta kokonaan. Minä olen toista mieltä. Westön hienovarainen ironia soi taustasävynä läpi tarinan. Kulttuuri- ja temperamenttisidonnaista siis, kuten Westökin totesi. Keskustelun jälkeen sain omaan Rikinkeltaiseen taivaaseeni omistuskirjoituksen ja siinä sitten taas punasteltiin, ai että mikä kirjailija!


 Westön jälkeen kiersin vielä kertaalleen kaikki messuhallit läpi ja satuin bongaamaan Paula Norosen Salla Simukan ja Siri Kolun kanssa.

Viimeisenä kuuntelin äidinkielenopettajien osastolla Katja Kallion haastattelun. Ostin Yön kantajan keväällä ja aloitin sitä Seinäjoella, mutta sitten onnistuin hukkaamaan sen muutossa moneksi kuukaudeksi. Totesin, että pitää lukea se pikimmiten. Tämäkin vaikuttaa ihan minun kirjaltani. Ja nyt kuulin vähän kirjan taustoja, hurjalta tuntuu Amandan tarina.


Tänään sain hillittyä itseni. Ainoa kirjaostokseni oli Laura Gustafssonin Korpisoturi Into-kustantamon osastolta. Päivän ilmaiskirja oli Veren vangit, joka muuten on 1001-listallakin. Pertsa ja Kilu on muistikirja (!!!), jonka ostin Viron osastolta. Se on entinen Viron kirjaston poistokirja, joka on saanut uuden elämän muistikirjana. Ensimmäistä kertaa eläessäni törmäsin kysymykseen, olisiko blogillani käyntikorttia tms. Ihana myyjätyttö kiinnostui projektistani ja toivottavasti löytää tänne googlen kautta. Olen täysin muistikirjahullu. Tämä ihana kirja ansaitsee tulla käyttöön, ehkä voisin kirjoittaa sinne muistiinpanoja kirjoista bloggaamista varten. Jos vaikka joskus oppisi suunnitelmalliseksi, eikä vain kirjottaisi mitä mieleen juolahtaa.

Tämän vuoden messut olivat jotenkin poikkeuksellisen ihanat ja lämpimät. Ehkä se johtui omasta mielentilasta ja siitä, että olin todellakin irtioton tarpeessa. Väkeä oli kuin pipoa, ainut vähän rauhallisempi hetki oli perjantaina iltapäivällä sen jälkeen kun koululaiset olivat lähteneet. Yleensä rauhallisempi sunnuntai oli kuin täyteen ammuttu. Ihmiset ovat kuitenkin ainakin kirjahalleissa yleisen hyväntuulisia ja hyvin käyttäytyviä. Kirjaihmiset ovat fiksuja, voisi tästä päätellä. Tänään minua ilahdutti myös cosplay-pukuiset ihmiset, joista teki mieli ottaa kuvia, mutta en kehdannut.

Päällimmäisinä tämän vuoden messuista jäi kuitenkin mieleen Jarla ja Jarlan minulle piirtämä mäyräkoira, ihana ihana ihana Kjell Westö sekä se mukava kupliva tunne, joka syntyy vain kirjapinojen keskellä, se että nämä kaikki kirjat kätkevät kansiensa väliin uusia maailmoja, joihin voin koska tahansa heittäytyä.

Kiitos Turun Kirjamessut, oli ihanaa, ensi vuonna taas tavataan!

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, kun itsellä jäi nyt väliin. Mukava lukea kokemuksia ja nähdä kuvia. Kävin sateen keskellä suppilovahveroja metsästämässä, enkä kyllä kadu yhtään. Täydellinen vastakohta messuvilinälle. Ai että sielu lepää syksyisessä metsässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti samaa mieltä! Metsä on aina ihana paikka, mutta syksyllä jotenkin erityisen ihana.

      Poista
  2. Westö ahkeroi aamulla suomentajansa kanssa paneelissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne minunkin oli tarkoitus suunnata, mutta kaksi aiempaa päivää väsyttivät niin, etten ehtinyt ajoissa messuhalliin. Kiva että suomentaja oli kuitenkin mukana myös tuolla lukupiirissä.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!