lauantai 9. syyskuuta 2017

Jukka Parkkinen: Osku- ja Suvi Kinos -sarjat


Rakastan Jukka Parkkista, olen rakastanut jo neljännesvuosisadan. Lapsuudessani kirjastosta kannettiin kotiin aina uudelleen Suvi Kinoksia ja Korppeja niin kasetteina kuin kirjoinakin. Teininä Kalle Yrjänä ja Viekas mies tuli taloon ihastuttivat, samoin Parkkisen ainoa aikuistenromaani Vaivautunut seikkailija. Sittemmin Karhukirjeet ovat vieneet sydämeni tyystin, niitä olen hihitellyt moneen otteeseen.

Olen kuitenkin jostakin syystä sivuuttanut tämän parkkis-historiani aikana Osku-kirjat kokonaan. Muistan katselleeni niitä usein kirjaston nuortenkirjahyllyssä, mutta ajatelleeni että ne ovat jotenkin "poikakirjoja". Mielikuvani on, että ymmärsin jotenkin väärin, että kirjat kertovat nuoresta jalkapalloilijapojasta Oskusta, eikä se kuulostanut yhtään kiinnostavalta. Miten väärässä olinkaan ja mikä menetys, etten ollut näitä lukenut aiemmin. Kuuntelin kirjat nimittäin tänä kesänä BookBeatista ja ne olivat taattua Parkkista. Kesällä tulin lukeneeksi myös vuosien tauon jälkeen uudelleen Suvi Kinokset. Parkkis-pitoinen kesä siis.

Oskua ei tosiaan voi luonnehtia jalkapalloilijapojaksi, hah mikä erehdys. Hän on miehenalku, joka vähät välittää sovinnaisuuden ja tavanomaisuuden säännöistä. Hän pukeutuu pukuun arkena, jos siltä tuntuu, käyttää sivistyssanoja ja viihtyy erinomaisesti itseään huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa. Toisaalta hän on hyvä ja lojaali ystävä, neuvokas ja vauhdikas tyyppi, joka saa paljon hyvää aikaan.

Osku-kirjojen maailma on ihanan idyllinen. Ensimmäisessä osassa (Osakkeet nousussa, Osku) Osku viettää kesää maaseudulla isäpuolensa äidin hoivissa ja myöhemmin hän on muuttanut maalle pysyvästi. Parkkisen kuvaama maaseutu on romanttinen, elävä, aito ja juuri sellainen, millaiseksi miellän oman lapsuuteni kasvuympäristön.

Parkkinen on ennen kaikkea nerokas ihmiskuvaaja. Vieläkin naurattaa kuvaus maalaistalon isännästä ja emännästä, jotka keskustelevat kiivaaseen sävyyn siitä, että minäs vuonna se ja se juttu tapahtuikaan ja mikäs sen hevosen nimi olikaan  ("No ei varmana ole niin kuin sinä muistat vaan näin!") vieraasta vähät välittämättä. Ihan kuin minun sukuni, voi että! Aino Koistinen, Oskun mummopuoli, on myös mitä mainioin tyyppi. Hän karruttaa eläkekassaansa pajatsoa pelaamalla eikä sylje lasiin, suora esikuva Karhukirjeiden Amalia-tädille kaikessa mainiossa elämänmyönteisyydessään.

Osku-kirjat olivat niin erinomaista viihdettä, että oikein harmittaa, miksi en ole näitä lukenut aiemmin. Ne kuitenkin todistavat taas sen, että Parkkinen on mitä täydellisin kirjailja myös sen suhteen, että hänen kirjansa sopivat kaikenikäisille. Lapsena olisin keskittynyt eri asioihin, mutta nyt nautin niistä varmasti yhtä paljon.

Tämä erilainen lukukokemus eri ikäisenä tuli todettua Suvi Kinosten uudelleenluvun kohdalla. Mielikuvani kirjoista oli se, että ne ovat valtavan hauskoja, hulvattomia ja iloisia. Olinkin aika järkyttynyt, millaisen määrän synkkyyttä ne kätkivät sisälleen. Masennusta, alkoholismia, kuolemaa, riitoja ja myös nykylukijan silmin vähän liian rasistiselta kalskahtavia juttuja. Mutta silti, aivan hirveän hasukojahan ne olivat edelleen. Lisäksi kiinnitin erityistä huomiota enojen tutkimusaloihin, nykyisin itsekin korkeastikoulutettuna luonnontieteilijänä yliopistomaailman kuvaus oli hauskaa luettavaa.

Tästäkin olen vaahdonnut monesti ennenkin, mutta en edelleenkään käsitä, miten Jukka Parkkisen kirjoihin on onnistuttu hankkimaan niin hirvittävän rumat kannet. Olen ihan varma, että nämä kammotukset ovat karsineet Parkkiselta paljon lukijoita (niin kuin minä karsin ennakkoluuloistani johtuen Oskut pois lukulistaltani lapsena) ja sen vuoksi kirjailijan maine ei ole niin suuri kuin sen ehdottomasti pitäisi olla. Sillä onhan se nyt selvä, että Jukka Parkkisen luomat hahmot ja ikimuistoiset maailmat, ovat ehdottomasti suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historian parhaimmistoa. Ja edelleen mikä parasta, ne ovat relevantteja lukijan iästä riippumatta. Jos osaa samaan aikaan naurattaa ja itkettää sekä lasta että aikuista, on käsissä jotakin ainutlaatuista.

Osku-kirjat kuuntelin BookBeatista. Suvi Kinos -kirjat lainasin äidiltäni, jolle olen hankkinut ne lahjaksi. Trilogian olen lukenut monesti ennenkin, mutta bonusosan isoisän salatusta elämästä luin nyt ensimmäistä kertaa.

Osakkeet nousussa, Osku (1989)
Voittoa kotiin, Osku (1989)
Suku on pahin, Osku (1990)

Suvi Kinoksen seitsemän enoa (1995) (Helmet-haaste kohta 18) 
Suvi Kinos ja puuttuva rengas (1998)
Suvi Kinos ja elämän eväät (1999)
Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä (2006)

6 kommenttia:

  1. Oskuista pidin silloin aikoinaan kun ne tuoreina luin (ja niitä tai ainakin ensimmäinen sovitettiin myös televisioon muistaakseni Kasmasiiniin), niiden ilmestyessä olin suunnilleen sopivan ikäinen.
    Suvi Kinoksia luin jossain vaiheessa (oliko tuolloin 2000-luvun alkupuolella kun en tuota neljättä osaa muista nähneeni?) selvemmin aikuisena joten huomasin kyllä myös vähän tummempiakin sävyjä kirjassa, vaikka hauskoja ne tietysti olivat myös.

    Ja Korpit ovat tietysti nerokkuutta, niitä tuli myös luettua lapsena ja uudelleenluenta aikuisenakin oli erinomaisen viihdyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on mennyt ohi kokonaan Osku-tv-sarjakin! Ehkä niitä ei ole näytetty sen koommin ja olen liian nuori niitä muistamaan. Korpit pitänee ottaa uusintalukuun myös, mitäköhän synkkiä sävyjä niistä löydän...

      Poista
  2. Minä en ole lukenut näitä kirjoja lapsena tai nuorena, sillä kuulun juuri heihin, jotka karsivat nämä lukulistoiltaan kansien takia! Siinä sen näkee, miten tärkeä houkutteleva kansi on. Se kuitenkin luo mielikuvia tekstin sisällöstä, ja näiden perusteella kirjat ovat harmaita, tylsiä ja hieman ahdistaviakin. Kunpa vain olisikin lukenut, sillä tekstisi perusteella olisin tykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Minulla kävi sinänsä tuuri, että tutustuin Parkkiseen ensimmäistä kertaa äänikirjana. Jos varhaisteininä olisin katsellut näitä kirjoja hyllyssä, niin sinne ne olisivat taatusti jääneetkin... Mutta siis, suosittelen todellakin lukemaan nämä, aikuinenkin saa paljon irti :)

      Poista
  3. Luin näitä ääneen tyttärelleni vuosikymmeniä sitten. Äitinikin oli kesällä kuulemassa. "Nämähän on ihan lapsellisia", hän sanoi. Mutta annas olla kun ilta tuli: Mummu nauroi ylimpänä.

    Huomasin juuri että neljäs Suvi Kinos on sittenkin ilmestynyt, vaikka Akateemisessa väitettiin päinvastaista. Luen näitä ihan itsellenikin, niin että viimeisin Suvi Kinos on nyt listalla. Ilma.

    VastaaPoista
  4. Oskuihin tutustuin 90-luvulla kun esikoinen joutui lukemaan koulussa. Nyt kirjat lainataan uudestaan kun lapsenlapseni ovat Osku iässä. Taitaa mummakin kerrata.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!