tiistai 22. elokuuta 2017

Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo

Suomipopin helmiä, vasemmalla ja oikealla.
Olen viime aikoina kirjoittanut paljon musiikista juttusarjani myötä. En varmaan yllätä, kun kerron, että myös Leevi and the Leavings tulee olemaan osana juttusarjaa, hyvin korkeilla sijoilla vieläpä. Leevit on luultavasti bändi, joka on pisimpään ollut osana elämääni. Tai siis aika varmasti on näin, ensimmäiset musiikkimuistoni kun liittyvät bändiin.

Olen syntynyt vuonna 1987 eli lapsuuteni elin juuri Leevi and the Leavingsin kulta-aikaan. Elämänmenoa muistan kuulleeni radiosta hyvin hyvin pienenä tyttönä ja isälläni oli tapana lauleskella (ihastuttavan epävireisesti) Elina mitä mä teen, koska neljä vuotta vanhempi isosiskoni on Elina. Urheiluruudun tunnusmusiikkina soi Tuhannen markan seteli. Näin jälkeen päin ajateltuna Leevien biisit antavat täydellisen soundtrackin noilla vuosille, jolloin elettiin syvää lamaa mutta minä vietin onnellisia lapsuusvuosiani.

Myöhemmin kuuntelin legendaarisen Radiomafian legendaarista Koe-eläinpuistoa, vaikka taisinkin olla hiukan liian nuori sitä täysin ymmärtämään (muistattehan: Mahtava meno, tiukka etukeno jne.). Lainasin Leevejä kirjastosta ja loputkin kappaleet kävivät tutuiksi radiosoitossa olleiden hittibiisien lisäksi. Lista-ohjelmassa Leevit soivat jatkuvasti, kun kokoelmalevy keikkui huippusijoilla viikosta toiseen. Leevit lohduttivat myös elämäni vaikeimpina hetkinä vuonna 2003, kun isäni menehtyi liikenneonnettomuudessa (tosin Teuvoa en ole sen koommin pystynyt kuuntelemaan ahdistumatta). Gösta Sundqvistin kuolema meni minulta ohi juuri siitä syystä, että samainen vuosi 2003 oli minulle henkilökohtaisesti niin raskas ja epämääräinen.

Kun muutin opiskelemaan Turkuun, ostin oman kitaran ja lainasin nuottikirjoja ja Leevien kappaleet tulivat vielä aiempaa läheisemmiksi oman soittelun kautta. Nykyisin yhtye on jatkuvasti Spotifyssäni kuunnelluimpien joukossa. Leevi and the Leavings on oikeastaan ainut bändi, jolta löytyy kaltaiselleni fiiliskuuntelijalle jokaiseen mielentilaan oikea biisi. Herään jopa aamuisin Leevi and the Leavingsin tahtiin, puhelimeni herätysääneksi olen nimittäin valinnut Tuhannen markan setelin.

Siitä ei oikeasti ole kuin ehkä puoli vuotta, kun googlailin ja ihmettelin, että eikö Gösta Sundqvistista ole kirjoitettu kunnon elämäkertaa tai muisteluteosta. Hihkuin siis riemusta, kun huomasin tämän Timo Kalevi Forssin teoksen. Minulla oli se jo varauksessa kirjastostakin kuukausikaupalla, mutta ilmestymisajankohdan lähestyessä peruin varaukseni ja juoksin kirjakaupassa katsomassa, joko sitä saisi hyllystä. Viime syksynä rakastuin toisen ihailemani suomalaisen muusikon Juice Leskisen elämäkertaan ja odotin jotakin vähänsamankaltaista tästä Gösta-kirjasta.

Kirja koostuu pitkälti Göstan tunteneiden ihmisten näkemyksistä ja muistoista sekä lainauksista Göstan haastatteluista (ajalta, jolloin hän vielä niitä antoi). Mukavaa rytmiä kirjaan antavat levyjen esittelyt, oikeastaan levyarviot, jotka etenevät kronologisesti muun tekstin ohella. Pidin paljon siitä, että kirja keskittyi niin puhtaasti musiikkiin ja Göstaa persoonanakin käsiteltiin enimäkseen musiikillisista lähtökohdista. Vastaavaa yksityiskohtaista muusikon elämänvaiheiden läpikäyntiä kuin Juice-kirjassa ei tästä löytynyt, mutta tosiaan ihan hyvä niin.

Göstasta piirtyvä kuva on mielenkiintoinen. Hän oli ennen kaikkea muusikko, kenties suomalaisen musiikkihistorian tärkein hahmo. Monipuolisen musiikin lisäksi hän osasi brändätä itsensä, olla sopivan rohkea ja jopa röyhkeä. Yksi kirjan kappaleista on otsikoitu "Vittumainen jätkä" ja se lienee ihan perusteltua. Olen harmitellut sitä, että bändi ei keikkaillut jonka vuoksi live-vedoista ei jäänyt todisteita jälkipolville, mutta nyt tajusin, että vastapuolella on valtava monipuolinen tuotanto, josta olisi varmasti jäänyt puuttumaan isoja osia, jos aika olisi kulunut keikkabusseissa. Bändi ja Gösta keskittyivät siihen mikä oli oleellista, musiikkiin.

Tuota monipuolisuutta olen päivitellyt monesti. Millään muulla yhtyeellä ei ole niin laajaa skaalaa eri tyylilajeja olevia kappaleita varsinkin siten, että yhteinen linja on silti kuuluvissa läpi tuotannon. Tätäkin kirja valotti ja oli mielenkiintoista kuulla esimerkiksi siitä, että italialaisvaikutteet ovat peräisin Göstan lapsuudesta, hänen äidillään oli tapana kuunnella italialaista musiikkia. Gösta on suoraan kertonut "varastavansa" muista kappaleista ja senkin olen aiemmin huomannut, samoin Jethro Tull -vaikutteet.

Kiehtovaa oli lukea myös bändin levytystavoista. Nyt vasta tajusin, miten täysinäisiä yhtyeen kappaleet ovat, raitoja raitojen päällä. Kirjassa kerrotaan Göstan todenneen, että vaikka raitoja olisi tuhat, hän voisi silti täyttää ne kaikki. Melkoinen taito tehdä niin runsasta musiikkia siten, että se kuulostaa kuitenkin pakottamattomalta ja aidolta. Puhtaina soivat stemmat, mielenkiintoiset rytmit, yllättävät soittimet ja harmoninen runsaus, siitä on Leevi and the Leavings tehty.

Parasta Leevien lauluissa taitaa lopulta kuitenkin olla sanoitukset. Nuo Göstan hauskat, riipaisevat, oivaltavat, rivot, herkät ja ikimuistoiset sanat. Niidenkään monipuolisuutta en lakkaa ikinä hämmästelemästä. Mikko Kurenniemi (Leevien levyjen kansitaiteilija) on todennut hyvin: "Jotenkin tuntuu, että Göstalla oli reitti auki jonnekin alitajunnan alueelle, joka yleensä pidetään suljettuna."

Göstan sanoitukset ovat kasvaneet minuun (ja moneen muuhunkin suomalaiseen) kiinni, taidan osata 90 prosenttisesti kaikkien biisien sanat ulkoa. Omat ikisuosikkini tuotannosta ovat Turkmenialainen tyttöystävä, Kööpenhamina, Sininen koira, Vakosamettihousuinen mies, Keltainen huivi, Amalia ja Pohjoisen taivaan alla. Tunnelmia laidasta laitaan. Göstan elämä loppui liian aikaisin, mutta onneksi hänen sanansa ja sävelensä jäävät elämään. Göstan melkoisen itsevarmat sanat Soundin haastattelussa vuodelta 1991 taitaa olla pakko uskoa hymädyksen kera todeksi (lainaus sivulta 229):

"Kaikenlaiset Värttinät ja vinkuintiaanit väittävät soittavansa kansanmusiikkia jouhikkoineen ja hilipata-meininkeineen, mutta nehän väsäävät vain tekotaiteellista paskaa, jolla ei ole mitään tekemistä oikean kansan kanssa. Kahdensadan vuoden kuluttua huomataan, että minähän se teinkin aikanaan kansanmusiikkia."

Harva on yhtä hyvin käsitellyt kappaleissaan kansan syvien rivien tuntoja, harva jättänyt taakseen niin suuren perinnön. Ahmin kirjan lähes kertalukaisulla ja olen iloinen, että se on omassa hyllyssäni. Lukukokemus syvensi musiikkikokemusta ja toi uusia kaikuja tutuille kappaleille. Suosittelen siis! Ja nyt, kommenttiboksi on auki, mikä on sinun Leevi and the Leavings -lempparisi?

Kirjailija: Timo Kalevi Forss
Kirja: Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo
Kustantaja ja vuosi: Into, 2017
Sivumäärä: 368
Mistä hankittu: Oma ostos (synttärilahjakortilla)
Helmet-haaste: 36. Elämäkerta tai muistelmateos
Arvostelu: ★★★★

4 kommenttia:

  1. Itsellä, joka kuitenkin on aika paljon härmärockia kuunnellut ja levyjäkin on, ei ole koskaan ollut yhtään Leevi and the Leavingsin levyjä. Bändi oli hyvä, ja hittitehtaili paljon hyviä biisejä, ensimmäinen, jonka muista oli luonnollisesti, mitä kuuluu Marja-Leena, sitten tuli Onnelliset ym ym. Hieno bändi, jonka tavaramerkki oli myös laulu, ja lauluääni.

    Vaikka Leevi on yksi suurista, minusta pitää nostaa kuitenkin suomeksi lauletun rockajan vielä suuremmiksi vaikuttajiksi Hector, Juice Leskinen, Isokynä Lindholm sekä Syrjän veljekset (ja Mikkko Saarela), J.Karjalainen. Tietenkään makuasioista ei voi kiistellä .. lisäksi jokaisella genrellä on oma ykkösensä ja Gösta oli varmaan oman lajinsa ykkönen.

    VastaaPoista
  2. En varsinaisesti ole koskaan ollut ihmeempi Leevi and the Leavingsin fani. Silti muistan jostain 1980-luvulta, osittain myös 70-luvulta joitakin kappaleita, joita piti oikein kuunnella, että mitä...? Vähitellen huomasi, että näillähän on oikein ajatusta piiseissä, mutta mikä se ajatus mahtoikaan olla?

    Olen vuosikymmenien ajan edustanut rohkeasti sitä näkemystä, että laululyriikka on myös runoutta. Nämä Leevi and the Leavingsin piisit (ainakin ne joita satun tuntemaan) toimisivat minusta ihan runoinakin. Musiikkina niitä on mukava kuunnella, mutta jääkö niitten syvempi sanoma harmittoman renkutuksen sekaan?

    Katselin aamutv:stä haastattelun, jossa oli yksi bändin jäsen ja tuon puheena olevan kirjan kirjoittaja. Huomasin lähinnä, etten tiedä paljon mitään koko Sundqvistista ja Leavingsien piiseistäkin oli pakko katsoa wikipediasta, että mitäs niitä olikaan. Sitten menin levykauppa äxän sivuille ja katselin sieltä itselleni jonkin sopivan kokoomalevyn, jonka voisin tilata. Siinä levyllä olevista tulee mieleen ainakin piisit Pohjois-Karjala ja Unelmia ja toimistohommia - joita olen molempia harrastanut - ja mukavasti keinahteleva Muotitietoinen.

    VastaaPoista
  3. Juuri luettu ja blogattu. Leevit on minullekin rakas bändi lapsuudesta ja nuoruudesta, eikä edelleenkään yhtään kulunut. Elämäkerta antoi paljon uutta tietoa, sillä en ole juurikaan kiinnostunut bändien ja muusikkojen vaiheista, joten en Leeveistäkään etukäteen paljoa tiennyt. Arvoituksellinen mies tuo Gösta, ja sellaiseksi edelleen jää.

    Suosikkeja? Ei ne mahdu tänne! No ainakin Pohjois-Karjala, Itkisitkö onnesta?, Elina mitä mä teen, Rin Tin Tin, En tahdo sinua enää, Kerro terveiset lapsille.......

    VastaaPoista
  4. Itsekin aloitin Leevi-fanituksen Keskiviikko-kokoelman tiimoilta 90-luvun lopulla, ja olen syntynyt vuonna 1984, eli periaatteessa Leevien kulta-aika oli myös iloista lapsuuteni aikaa.

    Tuo aiempi kommentti siitä, että Göstan tekstien syvyys ja sanoma voi jäädä usein letkeän musiikin takia huomaamatta on ihan oikea. Se taitaa ollakin enemmän kuuntelijan omasta motivaatiosta kiinni, kuinka paljon näitä biisejä jaksaa kuunnella uudelleen ja uudelleen, jolloin ne monikerroksiset tarinat ja kannanotot aukeavat paremmin.

    Minusta se on vain hyvä asia, sillä lapsuudessa en mitenkään voinut ymmärtää moniakaan biisejä ja niiden arkipäivän ongelmia sillä tavalla kuin nyt kolmekymppisenä, ja edelleen ne biisit myös saattavat yllättää uusilla jutuilla, joita ei ole aiemmin huomannutkaan. Samoin musiikillisesti sieltä löytyy huikea määrä erilaisia sovituksellisia ratkaisuja, kun oikein tarkkaan kuuntelee.

    Suosikkeihini kuuluu ainakin Elina mitä mä teen?, Pohjoisen taivaan alla, Onnelliset, Itkisitkö onnesta?, Tikapuut taivaaseen ja Amalia...

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!