torstai 31. elokuuta 2017

Sata maailmanhistorian parasta bändiä, osa 8 (sijat 30. - 21.)

Münchenin olympiapuisto, siellä näin kesällä 2016 ensimmäistä kertaa monta elämäni tärkeää bändiä.
Biisilistaus lähenee huippua, kolmanneksiviimeinen osa on luvassa nyt. Aiemmat osat ovat täällä:
Osa seitsemän
Osa kuusi
Osa viisi
Osa neljä
Osa kolme
Osa kaksi
Osa yksi

Saatanpa ehtiä kirjoittelemaan nuo loputkin jutut valmiiksi lähitulevaisuudessa. Elämä on nimittäin täynnä yllätyksiä. Tähän liittyen menin sen verran kurjaan kuntoon, että viime perjantaina menin suoraan töistä päivystykseen ja päädyinkin sitten ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalahoitoon.

Kaikki on ihan hyvin nyt (hemoglobiinikin palautumassa luokasta "kuollut ja kuopattu" luokkaan "täyszombi") mutta lääkärin määräyksestä keskityn kaksi viikkoa paranemiseen ja siihen, etten löydä hetken päästä itseäni uudestaan TYKSistä. Koitan vaientaa sisäisen suorittajani ja antaa kovia kokeneelle kropalleni toipumismahdollisuuden. Kirjoja, lepoa ja ehkäpä tosiaan myös blogin päivittämistä, jos jaksan. No se paksusuoliparastani, asiaan eli musiikkiin.

30. Alanis Morrissette

Ääni, taas pääsemme tähän. Morrissetten ääni pureutui ensikuulemalta tajuntaani ja on kulkenut siellä siitä asti. Kun Jagged Little Pill julkaistiin, olin kahdeksanvuotias. You Oughta Know, Ironic ja All I Really Want tekivät pieneen tyttöön suuren vaikutuksen. Jo silloin tiesin, että Spice Girlsin glitterinen girl power ei ole mitään verrattuna tällaisiin oikeiden naisten oikeaan voimaan.

Maa: Kanada
Vuodet: 1987-
Paras albumi: Jagged Little Pill (1995)
Poiminta tuotannosta: You Oughta Know
 
29. Rage Against the Machine

Tämä yhtye  (jota mieheni kutsuu lempinimellä Raimo vastaan konetta) yhdistyy mielessäni vahvasti virkamiesurani alkutaipaleeseen ja aivan erityisesti vuoteen 2014.  Silloin asustelin Vaasassa meren rannalla ja kävelin työmatkojani halki hiljaisen kaupungin keskustan. Korvissa soi "fuck you, I don't do what you tell me" ja sen jälkeen menin kiltisti työhuoneeseeni ja aloitin jälleen yhden työpäivän osana valtion virkamieskoneistoa.

Heh, kuulostaapa kovin dramaattiselta. Pitänee selventää, että tykkään kovasti olla virkamies, mutta pieni anarkianpoikanen on kai aina hyvä säilyttää sielussa. Musiikin raivokkuus ja kapinallisuus ihastuttavat ja rakastan yhtyeen omalaatuista, eri tyylilajeja yhdistelevää soundia. Tätä bändiä ei voi korvata millään muulla, sen verran omassa sarjassaan se painii. Hyvä Raimo!

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1991-2000, 2007- 
Paras albumi: Rage Against the Machine (1992)
Poiminta tuotannosta: Killing in the Name

28. Waltari

Oi Waltari, lempiaiheeni! Suomen aliarvostetuin yhtye, näin väitän aina ja kaikkialla.Waltari nauttii vakaata suosiota ulkomailla, etenkin Saksassa bändi vaikuttaa keikkailevan ahkerasti, mutta Suomessa se tuntuu hautautuneen jotenkin unohduksiin. Käsittämätöntä. Sitäkin väitän aina ja kaikkialla, että Kärtsy Hatakka on yksi Suomen lahjakkaimmista ja monipuolisimmista muusikoista. Käsitykseni saa toki kyseenalaistaa mutta olen valmis puolustamaan niitä innokkaasti.

En rehellisesti muista, miten olen tutustunut ensimmäistä kertaa Waltarin musiikkiin, mutta Kärtsyn ääneen tiedän rakastuneeni ensi kuuntelulta. Yhtyeen tuotantoon kuuluu musiikkia laidasta laitaan sekä suomeksi että englanniksi sanoitettuna. Moni pitää sitä varmasti epätasaisuutena, minä taas pidän sitä mielenkiintoisena. Jotakin yhtyeen ja Kärtsyn taidoista kertoo myös poikkeuksellisen onnistunut cover-levy Covers All (2011). Etenkin levyn avausraidalle (SOAD-cover P.L.U.C.K, tulen myöhemmin palaamaan vielä siihen, mitä tämän yhtyeen musiikki minulle merkitsee ja miten siis suhtaudun myös coverointiin) suuri kumarrus.

Maa: Suomi
Vuodet:1986-
Paras albumi: Rare Species (2004)
Poiminta tuotannosta: Helsinki

27. Garbage

Rockavaria 2016. Vieläkin harmittaa, kun ei ollut kunnon kameraa mukana.
Toistan itseäni, mutta taas se on pakko mainita: Lista. Sieltä löytyy myös rakkauteni alkulähteet Garbagea kohtaan. Push It -musiikkivideo vuodelta 1998, kaboom, se iski! Joku juttu minulla on näihin vahvoihin, vähän ivallisiin lauluääniin (kts. mm. kohdat 30. ja 28.). Yksi elämäni haaveista täyttyi, kun näin Garbagen livenä viime vuonna Münchenissä ja olipahan kuulkaa hieno keikka. Garbagen biiseissä on poikkeuksellinen lataus ja sähköinen fiilis. Ne ovat usein näennäisen keveitä, mutta lopulta syvempiä ja pahaenteisiäkin.

Maa:Yhdysvallat
Vuodet: 1994-
Paras albumi: Version 2.0
Poiminta tuotannosta: Push it

26. The Prodigy

Ensimmäinen muistikuvani Prodigystä on, kun serkkuni ihmetteli, että enkö oikeasti ole kuullut Prodigystä. Tämä tapahtui luultavimmin joskus vuosien 1995-1996 tienoilla, kun olin alle kymmenvuotias. Olinhan minä taatusti prodigyni kuullut, mutta en vaan ollut noteerannut sitä sen kummemmin. Neljä vuotta vanhemman serkkuni kommentti sai kuitenkin aikaan sen, että kun The Fat of The Land -levy alkoi näkyä ja kuulua joka puolella, minusta tuli kertaheitolla fani. Tuo fanitus on kestänyt parikymmentä vuotta eikä loppua näy. Prodigyn näin muutama vuosi sitten Ruissalossa ja olipahan sekin kyllä menoa ja meininkiä, huh huh.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1990-
Paras albumi: The Fat of the Land (1997)
Poiminta tuotannosta: Omen

25. Anthrax

Rockavaria Münchenissä 2016. Anhtraxin aikana tuli myrskyvaroitus.
Anthrax pitäisi oikeastaan käsitellä seuraavan kohdan (Slayer) kanssa yhdessä. Meillä on ollut kotona vähän vääntöä, kumpi näistä thrash-klassikoista on kovempi. Minä olin pitkään Anthraxin kannalla, mutta mieheni liputti tiukasti Slayerin nimeen.  Tämä vääntö tuli päätökseen, kun viime vuonna Münchenissä näimme nämä kaksi yhtyettä peräjälkeen ja peli oli sillä selvä (huom. järjestys tässä jutussa, hävisin väittelyn). En osaa sanoa muuta kuin että kun homma toimii, se vaan toimii.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1981-
Paras albumi: Among the Living (1987)
Poiminta tuotannosta: Got the Time

24. Slayer

Slayer alkoi soittaa ja taivas repesi.
Niin. Toimii. Slayer sopii lähestulkoon joka hetkeen ja tilanteeseen. Yksi paikka johon se ei sovi, on puhelimen herätysääni. Tämäkin on tullut koettua viattomana kanssaherääjänä. Slayeriin liittyy myös yksi tärkeä muisto elokuulta 2011. Hääpäivämme oli kääntynyt iltaan ja kuskimme, ystävämme, lähti viemään meitä takaisin Turkuun. Sattumalta hääpaikan lähellä oli syttynyt hakekasa pikkupoikien leikeistä. Ja toinen sattuma oli se, että tuolloin 20.8.2011 oli Radio Rockilla Slayer-ilta. Pysähdyimme pimeälle maalaistielle, katselimme tulipaloa (paloautot olivat jo saapumassa) ja kuuntelimme Slayeria. Toimii!

Maa:Yhdysvallat
Vuodet: 1981-
Paras albumi: Reign in Blood (1986)
Poiminta tuotannosta: Raining Blood

23. Pää Kii

Provinssi 2016. Keikan lopuksi bändi ilmoitti että hajoaa/lopettaa/jotakin, en ole ihan varma bändin nykytilasta.
Yksi levyllinen pariminuuttisia biisejä, medialle haistattelua ja Emma-pysti. Pää Kii on suomalaisen musiikkimaailman kummajainen, toki punk-maailmassa aika normimeininkiä. Tämä yksi Teemu Bergmanin projekteista menestyi mukavasti ja ihastutti toki minutkin. Jos olisin kuunnellut Pää Kii -levyä levysoittimella, olisi levy ja varmaan koko soitinkin kulunut puhki. Maanisuutta lähentelevää tehosoittoa siis.

Kumartelematon mutta kuitenkin suht siivo meininki saa aikaan sen, että Pää Kii löytyy listaltani näin korkealta. Livevetojakin olen nähnyt useamman ja se energian määrä on jotakin aivan hullua. Tämä musiikki tekee niin hyvää herkälle, stressaavalle ja kontrollifriikille sielulleni. Älä liikaa mieti asioita, mehän ollaan vaan tyhmiä apinoita. Jotakin hirvittävän suloista on myös siinä, kun punkkari laulaa "mä lähdin menee, kun jätskit alko sulamaan". Skipataan kahvit onkin ollut puhelimeni soittoäänenä jo ties miten pitkään. Ihan puhdasta rakkautta tämä bändi.

Maa: Suomi
Vuodet: ? 
Paras albumi: Pää Kii
Poiminta tuotannosta: Nyt skipataan kahvit

22. Disco Ensemble

Tämä kuva taitaa olla Qstockista pari vuotta sitten. Faneilleen omistautuva bändi <3
Disco Ensemble on niitä bändejä, joka on soinut aina ja kaikkialla läpi nuoruuteni. Rakkaus yhtyeeseen syntyi lopullisesti vasta, kun näin sen ensimmäistä kertaa livenä. Insinöörismäiset miehet vetivät valtavalla energialla vimmaista musiikkia ja olin myyty. Sen jälkeen olen nähnyt bändin livenä melkoisen monta kertaa ja himoitsen aina vaan lisää. Kuuntelin yhtyettä erityisen paljon opiskelu-urani loppuvaiheessa ja muistan monta graduntäyteistä yötä, seuranani läppärin näytön kelmeä valo ja kuulokkeissa Disco Ensemblen lohduttavuus ja villi energia. Päivinä jolloin mikään ei tunnu miltään ja mikään musiikkikaan ei innosta, laitan soimaan Disco Ensembleä, tuttua ja turvallista, energisoivaa musiikkia.

Maa: Suomi
Vuodet:1996-
Paras albumi: First Aid Kit (2005)
Poiminta tuotannosta: We might fall apart
 
21. Infected Mushroom

Energisoivasta puheenollen... Infected Mushroom kiihdyttää nollasta sataan nanosekunnissa. Israelilaisvaikutteet puskevat musiikista läpi ja meno on mukavan psykedeelistä. Elämäni tärkeimpiä bändejä yhdistää se, että niiden tuotantoa jaksan kuunnella aina, elämäntilanteesta ja fiiliksistä riippuvatta. Tällainen on myös Infected Mushroom. Huonoina päivinä se piristää ja auttaa jaksamaan ja hyvinä nostattaa fiiliksen lopullisesti katosta läpi. Erityisen hyvää lenkkeily- tai spinning-musiikkia myös!

Maa: Israel
Vuodet: 1996-
Paras albumi: Army of Mushrooms (2012)
Poiminta tuotannosta: Becoming Insane



No niin, löytyikö tästä osasta suosikkeja, inhokkeja, ylläreitä tai järkytyksiä?

2 kommenttia:

  1. Varsin raskas lista, ja tuttujakin, muttei juuri suosikkeja, ja ainoa, jonka olen nähnyt livenä tosin kahdesti on Disco Ensemble.

    VastaaPoista
  2. Paranemisia (mulla on kanssa IBD mutta sellainen joka on reagoinut hyvin lääkitykseen...)

    Tästä joukosta Infected Mushroom on minulle tuntematon ja Disco Ensemblestakaan en ole ihan varma olenko kuullut enempää kuin kappaleen tai kaksi.
    Reign in Blood on eittämätön klassikko ja Prodigyllakin on nippu mainioita kappaleita, ja olen minä Garbageakin ilokseni kuunnellut...

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!