sunnuntai 6. elokuuta 2017

Jonathan Safran Foer: Kaikki valaistuu


Luinpa pitkästä aikaa romaanin ja jopa 1001-listalla olevan romaanin. Heinäkuutani täytti muun muassa yhden vanhan talon purkuoperaatio sekä uuden talon suunnittelu. Töihinpaluu toi mukanaan pahenevaa sairastelua, kuinkas muutenkaan. Lukuaika on ollut vähissä ja kroppa ja aivot kovilla, siispä tämänkin teoksen lukeminen olisi ollut varmasti järkevämpää jonakin toisena, rauhallisempana aikana.

Kaikki valaistuu oli nimittäin kummallinen, monitahoinen, sekava ja erikoinen matka. Kirjassa Jonathan Safran Foer -niminen nuori mies matkustaa Ukrainaan selvittämään sukunsa historian käänteitä. Hän saa matkaoppaakseen englanninkielen itseoppineen tulkin Alexin sekä tämän mukasokean isoisän ja isoisän opaskoiran Sammy Davis Junior Juniorin (narttu, joka kärsii pahoista ilmavaivoista ja suvunjatkamisvietistä). Suurin ongelma kirjan kanssa minulla liittyikin (taas) siihen, että luin suomennoksen. Alexin käyttämä kieli oli hyvin erikoista, hän käyttää sanoja väärissä yhteyksissä, mutta tulee silti ymmäretyksi. Suomennos oli varmasti erinomainen, mutta silti minua jatkuvasti häiritsi, kun jäin miettimään alkuperäistä tekstiä ja sen sanoja. Tosin enpä varmaan olisi jaksanutkaan lukea tätä englanniksi, sen verran kovilla oli keskittymiskykyni nytkin.

"Minä en tietenkään mennyt maineikkaaseen yökerhoon. Kuten olen maininnut, minä tiedotan usein Isälle että menen maineikkaaseen yökerhoon, mutta sitten menen rannalle. En mene maineikkaaseen yökerhoon, jotta voin tallettaa valuttani pikkuleipärasiaan muuttaakseni Amerikkaan Pikku-Igorin kanssa. Mutta minun täytyy tiedottaa sinulle että se johtuu myös siitä että en rakasta maineikkaita yökerhoja. Niistä tulee minulle hyvin iloton ja hylätty olo. Käytänkö minä tuota sanaa oikein? Hylätty?" Esimerkki Alexin kirjoitustyylistä, s. 278

Kirjassa vuorottelevat kolmikon matkakertomus Alexin näkökulmasta, Jonathanin kirjoittama historiikki sukunsa vaiheista sekä Alexin kirjeet Jonathanille, joissa hän kommentoi tämän historiikkia. Melkoinen soppa, jonka seuraamisessa saa tosissaan tehdä töitä. Nämä kaikki kolme näkökulmaa limittyvät yhteen oudolla tavalla. Eniten taisin lopulta nauttia Jonathanin kirjoituksista, ne toivat mieleeni toisinaan Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden ja Grassin Peltriummun kaikessa kummallisuudessaan. Mieleeni jäi erityisesti kummittelemaan mies, jonka kalloon oli juuttunut sahanterä. Mies päätyi hyötykäyttöön, aurinkokelloksi. Kai tämä sitten oli maagista realismia?

Vaikka hetkittäin nautinkin tarinasta paljon, kokonaiskuva jäi silti harmittavan sekavaksi. Tuli sama fiilis kuin muinoin Pilvikartaston kanssa. Kirja oli minulle juuri oikea, mutta aika valitettavan väärä.

Helmet-haasteessa vedän yli kohdan 26, sukutarina.

Kirjailija: Jonathan Safran Foer
Kirja: Kaikki valaistuu (suom. Leena Tamminen)
Alkuperäinen kirja: Everything is Illuminated, 2002
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 354
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!