tiistai 25. heinäkuuta 2017

Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen, 11000 vuotta ihmisen jälkiä

Kirja ja kuppikivi Turun Halisissa.
Vierailin perheeni kanssa Aboa Vetus -museossa joskus 90-luvun puolenvälin jälkeen. Pieni tyttö lumoutui täysin. En ikinä unohda sitä tunnetta, joka minulla oli vierailun jälkeen. Opas oli kertonut, että kun kävelemme kaupungilla, jalkojemme alla on vanha kaupunki. Museovisiitin jälkeen tuijotin joka askeleella asfalttia ja katukiviä hämmästyneenä, tuolla alla on menneisyys, tuolla on historia.

Eipä kotikunnassani Laitilassakaan ollut vaikeaa lumoutua historiasta. Keskiaikainen kivikirkko oli itsestäänselvyys, olihan melkein kaikissa lähikunnissakin sellainen, isompaa kaupunkia edusti Vanha Rauma ja jo lapsena kuulin tarinoita siitä, miten pelloltamme oli löytynyt vanha verkonpaino, joka tietysti tarkoitti sitä, että pellon tilalla oli lainehtinut vesistö. Kotimetsässä kävellessä aprikoin, miten monta jalkaa samaan paikkaan on ihmiskunnan historian aikana aiemmin astunut.

Lapin (Rauman) Sammallahdenmäki
Teini-ikäisenä kävellessäni järven rantaan tarkkailin muinaisia merkkejä siitä, millä korkeuksilla veden pinta oli aiemmin ollut. Siitä syntyi oivallus, minusta tulee maaperägeologi. Maaperägeologia ja arkeologia ovat oikeastaan läheisiä serkuksia ja oli sattumaa, että luonnontieteet veivät minut mennessään ja pelastivat humanismilta (huom. huumori). Siitä mihin glasiaaligeologia Suomessa loppuu, alkaa arkeologia.

Minä olen rapsutellut lukemattomien sorakuoppien seinämiä tulkiten merkkejä jääkauden vaiheista, vesien ja jään virtaussuunnista. Se ei oikeastaan ole kovinkaan kaukana arkeologisista kaivauksista. Ihmisten jälkien sijaan tulkitsen luonnon historiaa. Sitä paitsi nykyisessä työssäni harrastan lähiarkelogiaa, selvittelen maaperää pilanneiden toimintojen, esimerkiksi huoltoasemien ja sahojen, sijainteja ja toimintahistoriaa.

Tämä pitkä alustus kertokoon siitä, miten paljon rakastan tämänkaltaista historiaa! Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama tietokirja on juuri sellainen, josta olen tietämättäni haaveillut. Se paneutuu ihmisen ympäristöön jättämiin jälkiin, joiden keskuudessa elämme arkeamme päivittäin, mutta jotka useimmiten jäävät meiltä huomaamatta. Kirja etenee kronologisesti ja teksti on sujuvaa, riittävän tarkkaa tieteellisesti, mutta tarpeeksi viihteellistä ja ymmärrettävää. Olen valtavan innoissani tästä kirjasta ja etenkin siitä, että ihmisiä selvästi kiinnostaa tällainen tieteen popularisointi. Aallon ja Helkalan aiempi teos Matkaopas keskiajan Suomeen sai myös erinomaisen vastaanoton.

Keskiaikaoppaan kävin kuvaamassa pari vuotta sitten Vanhan Vaasan raunioilla.
Kirja käsittelee paljon lounaisen Suomen kohteita itsestään selvästä syystä (täällä on tallustanut porukkaa varsin pitkään) ja useimmat kohteet olivat minulle hyvin tuttuja jo ennestään (suuri kiitos geokätköilylle). Kuitenkin kirja pääsi myös yllättämään: kun seuraavan kerran tulen käymään Turun keskustan Lidlissä, pidän silmäni auki ihan toisella tavoin.

Arkeologiassa minua edelleen hämmentää se, miten kaikelle haetaan selitys uskonnollisista tai hedelmällisyysriiteistä. Aalto kuitenkin muistuttaa ilahduttavan usein, että voimme vain arvailla menneisyyden ihmisen mielen liikkeitä, liian tiukkoja johtopäätöksiä ei kannata tehdä.

Turun tuomiokirkko.
Kirja oli ihana lukukokemus pienintä yksityiskohtaa myöten. Jopa kirjan paperi oli sitä parasta mahdollista pehmeää ja kaunista laatua, joten sivujen kääntely tuntui nautinnolliselta. Ahminkin kirjan heinäkuun kiireiden keskellä melkoista vauhtia. Keskustan Lidlin lisäksi innostuin Itä-Suomen kohteista, sinne pitää joskus retkeillä. Ja jospa tänä kesänä lopultakin saisi aikaiseksi tehdä retken Kuusiston linnan raunoille, ne kun olisivat ihan lähellä.

Aalto kertoo alkupuheessa, että he asuvat Turun Halisissa, jossa on helppo aistia historiaa. Minä asun Halisten vieressä Räntämäessä ja yhdyn kommenttiin. Joka puolella on historiaa. Kun työt taas ensi viikolla alkavat, pyöräilen työmatkoillani läpi historiallisen Turun, ohi Uhrimäen, läheltä Koroistenniemeä, moikkaan matkalla Tuomiokirkkoa ja jatkan matkaani jokirantaa ohi Rettiginrinteen. Usein mietin, mitä samoja polkuja tallanneiden muinaisten ihmisten päässä  liikkui. Oliko heillä samanlaiset ongelmat, ilojen ja surujen aiheet. Sitä ei voi koskaan tietää, mutta jollain tavalla on lohduttava ajatus, että vaikka sukupolvet vaihtuvat ja ihmiset unohtuvat, heidän merkkinsä saattavat säilyä ympäristössä tuhansia vuosia. Kiehtova ajatus on myös se, miten pieni murto-osa löydettävissä olevista asioista on vasta löydetty. Esimerkiksi muinaisesta Turusta on kaivettu esiin vain pikkuhitusia.

Olin kerran matkalla salille ja törmäsin arkeologisiin kaivauksiin.
Lainasin kirjan kirjastosta, mutta taidanpa marssia kirjakauppaan ostamaan oman kappaleeni. Se jäi hieman harmittamaan, että kirjassa ei esitelty paikkojen tarkkoja sijainteja, mutta ohjeet siihen, mistä jäljille pääsee, toki annettiin. Oma keinoni muinaisjäännösten löytämiseen taitaa jatkossakin olla lähinnä geokätköily. Tämän jutun kuvat (kirjakuvia lukuun ottamatta, ne otin tänään) olen ottanut vuosien varrella. Kaikkien kohteiden lähellä on myös geokätköjä. Muinaismuistoretkeily on Suomessa helpompaa kuin moni uskoisi, myös muualla kuin Turun seudulla. Suosittelen, sekä kirjaa että retkeilyä, lämpimästi!


Kustantaja: Atena 2017
Sivumäärä: 264
Arvostelu: ★★★★★

10 kommenttia:

  1. Olen lukenut sen aiemman kirjan Matkaoppaan keskiajan Suomeen, joten tämä on myös lukulistalla. Terv. toinen historiafani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mielestäni vielä Matkaopasta parempi! Kiva kun historiafaneja tuntuu olevan nykyään pajon :)

      Poista
  2. Minä ostin juuri tämän itselleni, kun sain appivanhemmilta valmistumislahjaksi lahjakortin kirjakauppaan! Täytyypä ottaa ja lukea äkkiä pois, kun näin kivasti kirjoitit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Minulla olisi synttärilahjakortti käyttämättä ja mietin, josko hakisi tämän itselle. Voisi sitten tarkistella paikkoja, jossa voisi käydä :)

      Poista
  3. Minäkin olen huomannut, että Suomessa on helppo matkailla muinaismuistojen jäljillä, ja eikä tosiaan tarvitse kuin kulkea Turun sisällä, niin joka puolella on historian havinaa. Koroistenniemi on hieno aamu-usvassa.

    Kuusiston linnan rauniot on ihana retkipaikka! Matkan varrella kannattaa poiketa Kuusiston Taidekartanossa kahvilla ja maistelemassa itsetehtyjä herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Turku <3 Uskomatonta, ettei ole tullut mentyä Kuusistoon, josko vielä joku elokuun viikonloppu tulisi retkeiltyä sinne :)

      Poista
  4. Olipa hienoa lukea tämä kirja, matka mystiseen menneisyyteen kiinnostaa kovasti!
    Kiitos Marile, ja hyvää loppuviikkoa sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
  5. Tämä on hieno teos ja sinulla hienot kuvat! Olen käynyt kirjaa läpi osittain, mutta pitää tehdä se tarkemmin vielä. Samaa mieltä, tämä pitäisi olla omassa hyllyssä eikä lainattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Ja omaan hyllyyn, ehdottomasti :)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!