lauantai 24. toukokuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Vieras


Riikka Pulkkisen Vieras sai kunnian olla Kesän Ensimmäinen Virallinen Puistokirja. Olen nauttinut tästä yllätyskesästä istumalla töiden jälkeen puistossa. Meren rannalla käy jatkuvasti ihana tuulenvire, eikä lukiessa tule liian kuuma. Vieraan kansi sopi myös hyvin tähän mahtavaan vihreyteen.

Julkisilla paikoilla lukeminen on aina vähän riskaabelia, kun kirja tuntuu olevan turhan hyvä ice breaker monille. Eilen kun odottelin rautatieasemalla junaa, viereeni istui tyyppi, joka oli suoraan kuin Pussikaljaromaanista. Kysyttyään, mitä luin, hän innostui kovasti ja totesi, että "Minun sukunimeni on myös Pulkkinen!". Mahtoikohan olla sukua...

Olen aiemmin lukenut tältä kovin suositulta naiskirjailijalta ainoastaan Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -teoksen. Kuuntelin tuon kirjan äänikirjana ja hassusti Vierasta aloittaessani, kuulin äänikirjan lukijan äänen päässäni. Ilmeisesti Pulkkisen kirjoitustapa on omaleimainen ja poikkeava, kun niin voimakkaasti yhdistin kirjan Iiiris Lempivaaraan, vaikka hyvin erilaisilla vesillä liikuttiinkin.

Vieraassa oli vähän kaikkea. Kaikkea raskasta, vaikeaa ja usein tabuksi miellettyä. Pakko on todeta, että tavaraa oli liikaakin. Oli uskontoa, uskon- ja identiteettikriisiä poteva, merten taa pakeneva pappi Maria. Kieltäytymistä, asketismia, tiukkaa uskontoa. Oli anoreksiaa, mielensairautta. Ja sitten vielä rasismia, pieni maahanmuuttajataustainen tyttö, jota kiusataan, uhitellaan ja joka kirjoittaa päiväkirjaa. Tekstin sijassa vuorottelevat tytön huonolla suomella kirjoitetut päiväkirjapätkät sekä runomaiset, Marian mieltä ja mielialaa kuvaavat pätkät, jotka on aseteltu usein kirjan sivuille runomaisuutta ilmituomaan.

Menin vähän sekaisin kaikista kirjan teemoista, enkä osannut yhdistää niitä yhteiseksi suureksi (ja mahdollisesti) vaikuttavaksi kokonaisuudekseen. Kirja oli toki kiinnostava ja sillä oli hetkensä, mutta silti ei tämä oikein ollut minun juttuni. Liikettä ja rytmiä kuvastava sanojen asettelu oli oikeasti aika ärsyttävää ja samoin pikkutyttö ei saanut sympatioitani, vaikka se olisi mitä ilmeisimmin kuulunut asiaan. Joka tapauksessa Pulkkinen on kiintoisa kirjailija ja odotan innolla hänen muiden kirjojensa lukemista.

Kirja: Vieras
Kirjailja: Riikka Pulkkinen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 299
Mistä hankittu: Heräteostos ruokakaupasta
Arvostelu: ★★

8 kommenttia:

  1. Hauska postaus :) Ei niinkään Pulkkisen vuoksi. Tai itseasiassa juurikin hänen. Sen rautatieaseman Pulkkisen, ei kirjailijan. Jälkimmäinen ei näet avaudu minulle. Ei sitten niin millään.

    Mutta puistolukeminen rules ja postauksesi sai hyvälle mielelle, joten taidampa suunnata kirjan kera nurtsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en oikein tykkääkkään tuollaisista seuraan tuppautuvista laitapuolen kulkijoista, en voinut kovin myrtsiä naamaa näyttää tyypin innolle :D Puistossa lukeminen on ihanaa, nyt taas sataa vettä, tylsää.

      Poista
  2. Vieras on ollut minulle paras Pulkkinen tähän mennessä. Iiris Lempivaara on juuri kesken, eli Pulkkista luen näillä helteillä minäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulkkinen oli hyvää hellelukemista, nyt taas viileni, en tykkää.

      Poista
  3. Puit sanoiksi tunteeni tästä kirjasta. En ole lukenut Iiris Lempivaaraa, mutta muut Pulkkisen teokset olen, ja Vieras on ollut se, ei nyt inhokki, mutta siitä olen pitänyt vähiten. Kehotan kyllä tutustumaan Rajaan ja Tottaan, ne ovat erinomaisia kirjoja. Monen suosikki on Totta, ja sitähän on kehuttu enemmän kritiikeissäkin, mutta itse pidän enemmän Rajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Raja ja Totta ovat mielestäsi parempia! Totta minulla odottelee omassa hyllyssäkin.

      Poista
  4. Itse olen lukenut Pulkkisen kaksi ensimmäistä teosta (Raja ja Totta) ja ne ovat edelleen yksiä lempikirjoja. Kun taas Vierasta olen aloitellut ja yrittänyt lukea moneen otteeseen mutta en tiedä miksi se ei tartu, siitä ei saa sellaista otetta. Iiris Lempivaara oli taas hyvä, mutta ei yltänyt lempikirjojen joukkoon kuitenkaan.

    Eli ehdottomasti kannattaa lukea Raja ja Totta, ne ovat hurjan hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Odotan innolla Rajaa ja Tottaa!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!