tiistai 4. maaliskuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän



Kätilön rankat kilometrit saivat minut kaipaamaan työmatkojen piristykseksi jotakin hilpeämpää kuunneltavaa. Kirjaston äänikirjahyllyssä minua istui odottamassa Pulkkisen uusin, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. En vain käsitä, miten on mahdollista, että siellä se odotteli, eikä ollut lainassa. Niin uusi kirja ja suositulta kirjalijalta! Ehkäpä keskiverto kirjaston käyttäjä ei ole vielä löytänyt äänikirjojen maailmaa.

Odotukseni eivät olleet valtavan korkealla. En ollut aiemmin tutustunut Pulkkisen tuotantoon, mutta tiesin sen olevan älykästä ja pureutuvan kipeisiinkin aiheisiin. Toisin sanoen kaikkea muuta kuin chic litiä, jota tämä kirja, joka on alunperin julkaistu jatkokertomuksena Kauneus & Terveys -lehdessä, edustaa. Jo kirjan nimikin viittasi mukavan kevyeen hömppään. Pulkkinen kuitenkin yllätti minut positiivisesti. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän olikin yhtä hömppämuotoon puettua fiksua elämänohjetta ja naiseuden manifestiä.

Iiris Lempivaara on alle kolmekymppinen (apua, olen itse samaa ikäluokkaa eikä tätä ikää enää oikein voi ilmaista termillä kakskyt ja risat) koulupsykologi. Iiris kuuntelee päivät kuusitoistavuotiaiden murheita. Pitääkseen oman päänsä ja levottoman ja painavan sydämensä kasassa Iiris liikakäyttää suklaata, kuuntelee räyhämusiikkia psykologinkopissaan ja lohtushoppailee. Iiris on seurustellut Aleksin kanssa vuosikaudet, mutta eräänä päivänä Aleksi ilmoittaakin, ettei rakasta Iiristä enää. PAM. Loppu ja uusi alku siinä samassa. Nuoren naisen valtava identiteettikriisi.

Kriisi sisältää muutamia miehiä, paljon suklaata ja korkokenkiä ja valtavasti tukea muilta naisilta. Iiriksen lähimmät ja kannustavimmat tukijat ovat lapsuudenystävä Elina sekä sisko Jennifer. Ihastuttavina tukiverkoston tärkeinä osina ovat myös Iiriksen naapurinmummo, joka tarjoaa viskiä ja fazerin parhaita (Iiris saa syödä niin monta kiskissiä ja jääkarhukarkkia kuin vain tahtoo) ja ammentaa rakkausohjeensa Kauniista ja rohkeista sekä Jenniferin tytär, pieni puolivuotias neiti, joka opastaa Iiristä elämässä sanomalla "äg". Eri ikäiset naiset yhteisen agendan kimpussa: nainen on arvokas sellaisenaan ja hän saa tehdä sitä, mikä parhaalta tuntuu. Rakkaus saa tulla jos siltä tuntuu, mutta sitä ei vaadita siihen, että nainen voisi olla ehjä paketti.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli harmiton hömppä, toisinaan hillittömän hauska, hienon syvällinen olematta saarnaava tai allekirjoittava ja ennen kaikkea viihdyttävä. Nyt kun on kulunut muutama päivä siitä, kun kuuntelin kirjan loppuun, huomaan kaipaavani Iiristä ja haluaisin kuulla, miten hänellä menee. Toivottavasti Pulkkinen jatkaisi Iiriksen seikkailuiden ja ajatusten kirjoittamista. Pulkkisen kieli oli niin vaivattoman kuplivaa, että odotan innolla hänen vakavampaan tuotaantonsa tutustumista.

Kirjailija: Riikka Pulkkinen
Kirja: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Julkaisuvuosi: 2014
Kesto: 4 h 47 min
Lukija: Leena Pöysti
Arvostelu: ★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!