keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Slavenka Drakulić - Aivan kuin minua ei olisi

Kyyninen ja helposti kyllästyvä lukija tässä miettii ja nillittää, että listalta löytynee varmaan maailman joka toiseen kansallisuuteen tai sotaan liittyvä vankileirikuvaus. Vankileirikuvaukset ovat aivan oma kirjallisuudenlajinsa. Ahdistavia? Kyllä. Järkyttäviä? Kyllä. Hieman yksitoikkoisia? Valitettavasti kyllä.

Slavenka Drakulićin Aivan kuin minua ei olisi sijoittuu Balkanin sodan vankileirille. Päähenkilö, johon viitataan aina kirjaimella S, haetaan yllättäen kotoaan ja viedään koulun liikuntasaliin, jonne on koottu kaikki kylän asukkaat. S:llä ei ilmeisesti ole suoranaisesti yhtä esikuvaa, mutta Drakulić on haastatellut kirjaansa varten Balkanin sodan kokeneita naisia.

Liikuntasalista matka jatkuu vankileirille, jossa odottavat vankileirelle tyypilliset kauhut, nälkä, kuolema ja raiskaukset. Kuvaus oli välillä niin ahdistavaa, että koin sen fyysisesti ja halusin kirjaimellisesti heittää kirjan pois käsistäni. Pelko, hätä ja epätoivo valuivat kaikkialle ja S:n ja muiden naisten lohduton elämä ja kohtalo leirillä kuristivat kurkkuani. Sotilaat, miehet siis, olivat hirviöitä, naiset ajattelivat lopulta vain itseään ja epätoivoon sekoittuva tylsyys teki lukemisesta todella raskasta.

Kiehtovin teema oli S:n jatkuva tunne siitä, että tapahtumat sattuvat jollekin toiselle. Hän katseli itseään usein ulkopuolisen silmin, "aivan kuin minua ei olisi". Moni elämässään raskaita ja yllättäviä asioita kokenut, minä muiden muassa, tunnistaa varmasti tämän erikoisen tunteen. Epäusko siitä, että kamala asia oikeasti tapahtuu, juuri itselle eikä jollekin muulle, joille tällaisia asioita yleensä tapahtuu, tuntuu käsittämättömältä. Tunne on niin pakahduttava ja vaikea kestää, että mieli kääntää ihmisen näkemään kohtalonsa usein ulkopuolisen silmin, kärpäsenä katossa. Sota on niitä asioita, jotka tapahtuvat aina "jollekin muille jossakin kaukaisessa maassa". Drakulić oli tavoittanut kirjassaan jotakin ainutlaatuista, nimittän sen tunteen, että hirveitä asioita voi sattua kenelle tahansa ja missä vain, ja että sodasta kärsivät ovat usein yllättyneet sodan alkamisesta, eläneet normaalia arkeaan ja tulleet paiskatuksi sodan keskelle.

En nauti tämän lajityypin kirjoista (ehkä siksi, että tajuan aina miten heikoilla kantimilla on tietoni maailman poliittisesta historiasta), mutta Slavenka Drakulićin kielestä ja kirjoitustavasta nautin kyllä. Aivan kuin minua ei olisi oli parhaimmillaan kaunis ja oivaltava, mutta huonoimmillaan ahdistava ja mieltäraastava.


Kirjailija: Slavenka Drakulić
Kirja: Aivan kuin minua ei olisi (suomentaja Seija Uuskoski)
Alkuperäinen kirja: Kao da me nema
Julkaisuvuosi: 1999
Sivuja: 254
Mistä hankin: Turun Nummen kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Lokakuu 2013
Arvostelu: 

2 kommenttia:

  1. En ole itse uskaltanut tätä lukea. Olen lukenut Slavenka Drakulićin kirjat Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään, joka kertoo sotarikollisista sekä Balkan Expressin, jossa hän kertoo kokemuksiaan ja ajatuksiaan sodasta. Pidän Slavenka Drakulićin tyylistä kirjoittaa ja siitä kuinka hän osaa kertoa tarinoita faktoja unohtamatta. En kuitenkaan usko, että pysytyisin lukemaan tämän kirjan.

    VastaaPoista
  2. Aivan ensiksi kannattaa lukea Marita Vihervuoren "Tervetuloa helvettiin - välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta". Vain koko Balkanin tilanteen taustan, siis miten syvällä historiassa noiden sotien juuret ovat, tuntemalla voi edes yrittää ymmärtää Slavenka Drakulicin "Aivan kuin minua ei olisi". Molemmat kirjat olen nimittäin lukenut. Kumpikaan niistä ei ole ns. kevyttä viihdettä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!