Bret Easton Ellis - Glamorama

Glamoraman kansi on vähintään yhtä hämmentävä kuin sen sisältökin.

Huhheijaa. Olen kärsinyt jonkinlaisesta syysmasennuksesta, joka ilmenee esimerkiksi niin, etten jaksa keskittyä mihinkään, kirjoihinkaan. Tätä keskittymiskyvyn puutetta ajattelin hoitaa jollakin shokeraavalla luettavalla, ja siksipä valitsin luettavaksi listalta viimeisen vielä lukemattoman Bret Easton Ellisin kirjan, Glamoraman. Kirjan luettuani oli on juuri sellainen kuin sen varmaan kuuluisikin olla, valtavan hämmentynyt.

Glamoraman glamourkierteessä poukkoilee miesmalli Victor, treenattu, kuuluisa ja kaunis mies. Victorin maailmaan kuuluu huumeet, alkoholi, lääkkeet, naiset, bileet ja vaatteet. Elämä sykkii, julkkiksia vilisee, taustalla pyörii MTV. Tuntuu, että melkein puolet teoksen alkupuolen tekstistä on vain julkkisten nimiä lueteltuna ja olikin hauskaa testata omaa 1900-luvun lopun julkkistietämystä (eipä ollut kovin kummoinen). Teoksen alku olikin lähinnä hengistyttävä, ei niinkään hämmentävä. Hämmentävä vaihe alkoi vasta, kun Victor lähti laivamatkalle Eurooppaan. Kaikki on kulissia ja elokuvaa, mutta kuitenkaan lukija ei voi tietää, onko kyse Victorin huumetripistä, oikeasta elämästä vai jopa näytelmästä. Hämmennystä lisää lukujen käänteinen numerointi, joka alkaa suurimmasta luvusta ja päättyy viimeiseen nolla-lukuun.

Meno muuttuu aina vaan hämmentävämmäksi. Pommeja alkaa räjähdellä, ruumiita kasaantua ja kaikkialla lentelee hitaasti laskeutuvia konfetteja. Olen melko varma, että minulla jäi jotakin oleennaista huomaamatta, kun en lopultakaan tajunnut mistä oikeasti oli kyse. Rakastin Amerikan psykossa sitä "hetkinen, mitä oikein tapahtuikaan" -tunnetta, mutta Glamoraman kohdalla tämä tunne oli hieman liian voimakas. Silti Glamoramassa oli jotakin kypsempää ja kehittyneempää kuin Amerikan psykossa tai vaikka Ellisin esikoisessa Below Zerossa. MTV-elämän kuvaus oli mahtavan hektistä ja pinnallisuus käsin kosketeltavaa. Jotakin merkittävää jäi kuitenkin puuttumaan ja olen valmis väittämään, että se puuttuva tekijä oli lukijan vajavainen oivalluskyky. Kuulisinkin mielelläni muiden mielipiteitä tästä teoksesta, mitä minä en tajunnut? Vai oliko koko teoksen pointti se, että sitä ei yksiselitteisesti voinutkaan ymmärtää?


Kirjailija: Bret Easton Ellis
Kirja: Glamorama (Arto Schroderus)
Alkuperäinen kirja: Glamorama
Julkaisuvuosi: 1998
Sivuja: 652
Mistä hankin: Vaasan pääkirjasto
Missä ja milloin luettu: 11. - 20.10.2013
Arvostelu: ★★