tiistai 4. kesäkuuta 2013

125. The Wind-Up Bird Chronicle – Haruki Murakami

Koin toipuneeni aiemmasta Murakami-kokemuksestani sen verran, että halusin uppoutua taas Murakamin maailmaan, tällä kertaa Wind-Up Bird Chroniclen muodossa. Alkuperäinen japaninkielinen teos on julkaistu jo vuonna 1995, siis ennen Kafkaa ja Sputnikia, mutta sitä ei ole vielä suomennettu. Odotankin, että teos joskus suomennettaisiin, sillä olisi mielenkiintoista vertailla, onko lukukokemuksissa suuria kielestä johtuvia eroja ja miten paljon teoksesta meni ohi toisinaan vaivaavan kielimuurin vuoksi.

Wind-Up Birdiä lueskellessani mietin, että oikeastaan on aika yllättävää ja outoakin, että Murakami on tällä hetkellä niin valtavan suosittu. Ei sillä, etteikö Murakami olisi eittämättä parhaita, monipuolisimpia ja lahjakkaimpia nykykirjailijoita, sillä sitä hän todellakin on ja on ehdottomasti ansainnut suosionsa. Yllättävää onkin mielestäni lähinnä se, että näin vinksahtaneet, surrealistiset, kummalliset ja synkän humoristiset kirjat tuntuvat useimmiten olevan keskimääräiselle lukijalle liian outoja. Olen itse pitänyt kirjamakuani aina vähän kieroutuneena, sillä nautin niin paljon ihmemaan Liisa -tyylisistä käsittämättömistä, poukkoilevista ja mustaa huumoria painottavista juonenkäänteistä ja olen kuvitellut, että keskimääräinen lukija ei innostu tällaisista sekavankintuntuisista, lopulta filosofisista, kirjoista. Ilokseni taidankin voida todeta olleeni väärässä. Aivan huumaavan mahtavaa, että Murakamin vinksahtanut maailma on tavoittanut niin paljon lukijoita. Wind-Up Bird sai minut rakastumaan Murakamiin aina vain enemmän. Onneksi minulla on lukematta häneltä vielä monta kirjaa.

The Wind-Up Bird Chronicle oli lukemistani Murakamin kirjoista synkin, pitkin, polveilevin ja ehkä jopa syvällisin. Se alkaa hyvin arkisesti, kun teoksen päähenkilö Toru Okada on keittämässä spagettia ja saa omituisen puhelun vieraalta naiselta. Omituisuuksien sarja jatkuu kissan, ja myöhemmin vaimon, katoamisella ja tässä poukkoilevassa aina vaan surrealistisemmaksi muuttuvassa kummallisten tapahtumien kierteessä herra Okada tapaa jatkuvasti uusia ihmisiä, lähinnä naisia, kuulee heidän tarinansa, hukkaa välillä itsensä, mietiskelee kaivon pohjalla, saa omituisen tumman merkin poskeensa ja kuulee aina vaan tarinoita tarinoiden perään. Kaiken taustalla soi Wind-Up Birdin vieterin viritykseltä kuulostava kitisevä laulu.

Olin teoksen loppupuolella jo vähän huolestunut, tulevatko kirjan yksittäiset tapaukset mitenkään liittymään toisiinsa ja saavatko katoamiset ja omituiset tapaukset selitystä. Onnekseni loppu kuitenkin kietoi kirjan yhtenäiseksi paketiksi, joka jätti jälkeensä, jälleen kerran, täysin lumoutuneen tunnelman. Murakamin vahvuus on ehdottomasti siinä, että hän tekee arjesta surrealistista, tavanomaisesta mystiikaa tavalla, joka saa lukijankin näkemään arkipäivänsä hieman uudessa valossa. Kafkan ja Sputnikin tavoin Wind-Up Birdin lukemisen jälkeen vallitsi kutkuttavasti sellainen tunne, että ihan kuin itse kirjan lukeminenkin olisi ollut unta. 600 sivun kirjan lukemiseen olisi muutenkin kulunut pitkä aika, mutta tahdoin ihan tarkoituksellisesti hidastaa lukukokemusta niin, että sitä riitti pidemmälle ajalle. Wind-Up Bird Chronicle on nykypäivän Liisa Ihmemaassa, ajankohtaisia ja poliittisiakin käsittelevä arkipäivän satu, joka lumoaa lukijansa täysin.


Viittaukset muihin listan kirjoihin:
"What had stuck in my mind was this one part near the end, in which the hero goes from meal to meal while waiting in a foreign country for his wife to have her baby. The reason I recalled it so clearly, it seemed, was that this part of the book had an intense reality to it. It seemed far more real to me, as literature, for the character's anxiety to cause this abnormal surge in appetite rather than to make him incabale of eating and drinking" s. 181. (663. A Farewell to Arms - Ernest Hemingway)


Kirjailija: Haruki Murakami
Luettu kirja: The Wind-Up Bird Chronicle
Alkuperäinen kirja: Nejimaki-dori Kuronikuru
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1995
Sivuja: 607
Mistä hankin: cdon.com
Missä ja milloin luettu: Toukokuussa ja kesäkuun alkupäivinä 2013, lähinnä junamatkoilla, kuvassa Seinäjoen rautatieasemalla odottaen myöhässä olevaa junaa.
Arvostelu:  ★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!