lauantai 14. lokakuuta 2017

Sata maailmanhistorian parasta bändiä, osa 9 (sijat 20. - 11.)

Toiseksi viimeinen osa on täällä ja alamme päästä lopulta asiaan. Nämä alkavat olla oikeita Elämäni Bändejä. Sellaista musiikkia, joka tavalla tai toisella on valtava osa elämääni. Osa on uudempia tuttavuuksia, toiset taas ovat kulkeneet kanssani suurimman osan elämästäni.

Aiemmat osat löytyvät täältä:
Osa kahdeksan
Osa seitsemän
Osa kuusi
Osa viisi
Osa neljä
Osa kolme
Osa kaksi
Osa yksi

20. Five Finger Death Punch

Provinssi 2016
Rakkauteni Five Finger Death Punchiin alkoi Vaasan vuosinani. Samaan työhuoneeseen sattui toinenkin fani, joka korostaa sitä mielikuvaa että FFDP liittyy Vaasaan. Toisessa pohjalaiskaupungissa Seinäjoella näin yhtyeen ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa viime vuoden heinäkuussa. Omistan kolme bändipaitaa, joista yksi ja eniten käytetty on FFDP:n. Yhtye keikkuu jatkuvasti Spotifyssäni soitetuimpien joukossa.

Pohdin sitä, miksi bändi on niin lähellä sydäntäni verrattuna moniin vähän vastaaviin bändeihin. Tulin siihen tulokseen että kyse on jälleen äänestä, Ivan Moodyn karhea soundi yhdistettynä musiikin vahvaan energiaan on tappava yhdistelmä, nyrkin isku. Moodyn ongelmat ovat heikentäneet bändin vahvuutta ja totta puhuakseni en tiedä, mikä tällä hetkellä on tilanne ja Moodyn kunto, keväällähän jo ilmoitettiin että mies jättää bändin kokonaan. Joka tapauksessa yhtyeellä on levykaupalla musiikkia, josta tulee minulle tavattoman hyvä olo.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 2005-
Paras albumi: The Wrong Side oh Heaven and the Righteous Side of Hell, vol 1. (2013)
Poiminta tuotannosta: Jekyll and Hyde

19. Bloodhound Gang

"Do it like they do on the Discovery Channel..." Härskit apinat tanssimassa, palautuuko mieleen? Bloodhound Gang kuuluu bändeihin, joista olen pitänyt lapsesta asti. Tosin sanoitukset alkoivat aueta minulle vasta huomattavasti vanhempana, onneksi... Musta huumori ja tarttuvat biisit ovat minuun erityisen hyvin uppoava yhtälö. Pidän bändin yllätyksellisyydestä ja kumartelemattomuudesta.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1993-2000, 2004-
Paras albumi: Hooray for Boobies (1999)
Poiminta tuotannosta: Along Comes Mary

18. Limp Bizkit

Limp Bizkitin Chocolate Starfish oli levy joka mullisti maailmaani. Hauskaa on se, että samaan aikaan tuleva aviomieheni kuunteli samaista levyä ja oli siitä yhtä innoissaan. Limp Bizkitillä on aika epätasaista tuotantoa, mutta tässäkin tapauksessa pidän sitä vain kiintoisana. Rap ei kuulu soittolistoilleni kuin pienissä paloissa, mutta Limp Bizkit tuo siinäkin mielenkiintoista lisää sekoittamalla räppiä metalliin. Tämä bändi pitäisi joskus nähdä livenä, taitavat olla vaan aika harvinainen vieras Suomessa.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1994-
Paras albumi: Chocolate Starfish and the Hot Dog Flavored Water (2000)
Poiminta tuotannosta: Break Stuff

17. Oasis

Oasikseen tutustuin kunnolla vähän poikkeuksellisesti Standing on the shoulders of a giant -levyn kautta. Se oli ainoa Oasiksen levy, joka sattui olemaan Laitilan kirjastossa. Kuuntelin sitä yhden kesäloman nuorena ja erityisesti mieleeni on jäänyt, miten kannoin kannettavan cd-soittimeni mukanani kasvimaalle. Taisi olla siisti kasvimaa sinä kesänä. Oasiksen musiikki on samaan aikaan herkkää ja vahvaa, kapinallista ja perinteistä. Rakastan vahvana kantavaa kitaraa ja Gallagherin veljesten ääntä. Bändi on niitä, jotka ovat kasvaneet summiaan suuremmiksi ja ristiriitaisuudet ovat luoneet yhtyeelle mystisyyttä, joka taitaa saada aikaan sen, että vielä sadan vuoden päästäkin Oasis tullaan muistamaan. Ikimuistoista musiikkia kenties.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1991-2009
Paras albumi: (What's the Story) Morning Glory? (1996)
Poiminta tuotannosta: Go Let It Out

16. Korn 

Korn on hyvin samankaltainen Limp Biztkitin kanssa ja myös suhteeni bändeihin on aika samanlainen. Huomaan taas kaavan, elämäni suurimmat bändit ovat niitä, joiden suurimmat hitit sijoittuvat aikaan, jolloin olin pääsemässä teini-ikään. Lainasin levyjä kirjastosta ja katsoin Lista-ohjelmasta bändien videoita (Kornillakin on muutama melkoisen ikimuistoinen). Korn on minulle myös mp3-ajan musiikkia. Marilyn Mansonin levyn ohella Kornin Take a look around soi mp3-soittimessani kesän 2008 kun matkustin bussilla kotiin töistä Muumimaailmasta. Kuuluu myös sarjaan "bändit jotka haluaisin joskus nähdä livenä".

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1993-
Paras albumi: Take a Look in the Mirror (2003)
Poiminta tuotannosta: Word Up

15. Kotiteollisuus

Suhteeni Kotiteollisuuteen on ristiriitainen. Hynynen ei tule koskaan saamaan anteeksi sitä yhtä Ruisrockin keikkaa, jossa unohti kaikki biisien sanat ja lopulta koko bändi oli lavalla alasti. Minä odotin keikkaa paljon ja sitten se olikin vain kännisten urpojen pelleilyä, fanien aliarviointia. Mutta sitten taas. Hynysen kynästä on syntynyt muutama sellainen kappale, että jos tekisin vastaavaa biisilistausta, ne kamppailisivat kärkisijoista. Sanojen rytmi, Hynysen ivallinen laulutyyli ja tarttuvat sävelet ovat tie sydämeeni. Jostakin syystä olen rakastunut Kotiteollisuuden versioon Haltin häistä. Sen olen useamman kuukauden ajan kuunnellut melkein joka päivä.

Maa: Suomi
Vuodet: 1991-
Paras albumi: Kuolleen kukan nimi (2002)
Poiminta tuotannosta:Tämän taivaan alla

16. Rammstein
Provinssi 2016. Ihmisiä oli valtavasti.
Kuka ei tykkäisi Rammsteinista? Rammstein oli rakkautta ensi kuuntelulla, kukaan ei ollut tehnyt mitään vastaavaa aiemmin. Spotify-ajan alkaessa harmittelin pitkään, että Spotify olisi muuten täydellinen, mutta sieltä puuttuu Rammstein ja The Beatles, eipä puutu enää kumpikaan. Rammstein taisi päästä lähes kaikkien suomalaisten tietoisuuteen viimeistään, kun Amerika julkaistiin ja sen musiikkivideo pyöri jatkuvasti televisiossa. Se oli näemmä vuosi 2004. Uskomatonta, tuntuu kuin siitä olisi vain pieni hetkinen.

Suuri osa Rammsteinin viehätystä on se, että että bändi laulaa saksaksi, poikkeaa siinäkin valtavirrasta. Bändi osaa show'n, se tuli todistetuksi vuoden 2016 Provinssisa. En ole koskaan nähnyt vastaavaa keikkaa, teatteria, sirkusta ja - totta kai - uskomattoman voimakasta, kapinallista, kieroa ja yhteiskunnallista musiikkia. Harvalla on tällaista taitoa hyppysissään, Till Lindeman on varmasti nero.

Maa: Saksa
Vuodet: 1994-
Paras albumi: Mutter (2001)
Poiminta tuotannosta: Ich Will

13. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Provinssi 2017.
Rakastan Timo Rautiaisen sanoituksen herkkyyttä. Raskas musiikki yhdistettynä herkkyyteen on minulle täydellinen yhdistelmä. Olinkin hirveän onnellinen, kun kuulin, että bändi palaa tauoltaan uuden levyn ja keikkojen myötä. Oli unelmien täyttymys nähdä bändi livenä viime kesänä, surullinen olin vain siitä, miten vähän ihmisiä oli löytänyt bändiä katsomaan. Moni entinen fani on tainnut suivaantua Suomi sata vuotta -biisistä mitä pidän suoraan sanottuna aika naurettavana.

Itse uskon että taustalla on se, että bändi tiesi pääsevänsä julkisuuteen biisin myötä, monien ehkä unohtaneelle yhtyeelle tuo lienee aika tärkeää. Enkä oikein ymmärrä, miten bändi nyt on pettänyt faninsa. Ilmapiiri on kovin mustavalkoinen. Itse rakastan myös sitä isänmaallisuutta, vanhoista tarinoista ja tunnelmista ammentavaa otetta, jota Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen musiikissa kuulee. Mutta pidän myös siitä, että bändi uskaltaa uudistua. Uudelta levyltä odotankin paljon. Ja odotan myös mielenkiinnolla, millaista keskustelua se taas herättää. Itse olen kurkkuani myöten kyllästynyt tähän suvakki-rasisti -keskusteluun, siihen että jokainen on vain jompaa kumpaa ja toivoisinkin että uudelta levyltä löytyisi kaikille jotakin ja myös harmaita sävyjä mustan tai valkoisen sijaan. Elegian ja Lumessakahlaajien kaltaista synkkää suomalaisuutta toivoisin siltä kaikista eniten.

Timo Rautiaisen kynästä on peräisin muutama minulle kaikkein rakkaimmista kappaleista. Niistä Lintu on yksi. Toinen on Jäähyväiset, joka on minulle henkilökohtaisesti itkettävin kappale, jota koskaan on tehty:

"Jos voisin viimeisen tunnin jotenkin saada takaisin. 
Kiittää vai hyvästellä, miten sen ajan jakaisin." 

"On isä mennyt ja poika käsittää nyt, ettei voi milloinkaan. 
Ei neuvoo antaa, ei elon takkaa kantaa, ei enää milloinkaan."

Maa: Suomi
Vuodet: 1996-2004, 2017-
Paras albumi: Rajaportti (2002)
Poiminta tuotannosta: Lintu

12. Sabaton

Provinssi 2017.
Jokainen viime vuosien aikana vähänkään enemmän tekemisissä ollut on varmasti kuullut, miten paljon rakastan Sabatonia. Ruisrockissa 2011 satuimme näkemään bändin ja pohdimme siinä, että mikä tämä oikein on, onpa hyvä! Siitä alkoi kuuntelu. Maaliskuussa 2015 näin ruotsalaiset seuraavan kerran, kun matkustimme silloisen työkaverini ja nykyisen ystäväni kanssa katsomaan bändiä Vaasasta Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Seinäjoella näin toisenkin kerran bändin tämän vuoden Provinssissa ja siinä välissä Münchenissä Rockavariassa.

Sabaton on hieno live-bändi, joka selvästi rakastaa esiintymistä ja yleisöään. Tosin tietty kaava alkaa toistua, joka kerta Joakimin iho menee kananlihalle, mtuta eipä se haittaa. Sabaton soi salilla, lenkeillä, kotona ja oikeastaan kaikkialla. Se on niitä harvoja yhtyeitä, joiden musiikkia jaksan kuunnella kaikissa mielentiloissa. Yhtye pitää yllä tarinankerronan perinnettä. Suurista sotasankareista on laulettu aina, mutta Sabaton nostaa esiin myös unohtuneempia sankareita. Ja olihan se nyt totta vie hieno hetki suomalaiselle, kun Saksassa tuhatpäinen yleisö laulaa yhdessä "Lauri Allan Törni".

Maa: Ruotsi
Vuodet: 1999-
Paras albumi: Heroes (2014)
Poiminta tuotannosta: Soldier of 3 Armies

11. Scooter

Scooter soi lapsuudessani c-kasetilta, jonne olimme kopioineet sitä serkun cd-levyltä. Fire loppui kesken a-puolen, mutta ei se niin haitannut, kun b-puolella biisi oli kokonaisuudessaan. Firen lisäksi How much is the fish soi koko ajan ja musiikkivideotkin pyörivät jatkuvasti telkkarissa.

Moni on jättänyt ysärin taakseen ja ysärimusiikkia pidetään jotenkin vähän nolona. Minä kuitenkin kuulun siihen edelleen selvästi aktiiviseen (päätellen esim. radiokanavien ysäri-illoista) porukkaan, joiden soittolistoilla tuo parinkymmenen vuoden takainen musiikki soi jatkuvasti. Scooteria kuuntelen edelleen joka viikko. Se on minun energiamusiikkiani. Jos minun pitää pystyä johonkin ponnistuksia vaativaan, laitan Scooteria soimaan. Salillakin se soi usein, etenkin jos päivän ohjelmassa on burpeita. Ehdottomasti haluaisin nähdä Scooterin joskus livenäkin ja bändihän on käynyt Suomessa ihan hiljattain, ehkä siis vielä joskus.

Maa: Saksa
Vuodet: 1994-
Paras albumi: No Time to Chill (1998)
Poiminta tuotannosta: Maria

No niin, löytyikö nyt teidän suosikkejanne? Yksi osa enää listausta jäljellä, mitäs arvelette sieltä löytyvän?

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Messutunnelmia sunnuntailta

Tänään en jaksanut mennä paikalle niin aikaisin kuin alun perin suunnittelin. Messut ovat herkälle melkoinen koettelemus. Hälinä, tungos ja jatkuvat ärsykkeet saavat aivot viritystilaan ja unikin kärsii. Mutta sitten taas toisaalta messut ovat täynnä kirjoja, kirjakeskusteluja ja lukevia ihmisiä. Rakkaus kirjallisuuteen ja miten hyvin kirjallisuus voi jatkuvasta "painettu sana kuolee"-keskustelusta riippumatta, on käsin kosketeltavaa. Silti olen taas (kuten joka vuosi) helpottunut siitä, että nyt messut ovat taas ohi. En vielä tiedä, lähdenkö Helsingin messuille, nyt tuntuu siltä, että taidan odottaa mielelläni vuoden, mutta mene ja tiedä.


Aloitin aamuni Agricola-lavan mielenkiintoista muinaisperinne-keskustelua seuraamalla. Juha Hietanen haastatteli Paula Havastetta, Mikko Kamulaa sekä Elina Helkalaa ja Ilari Aaltoa, joiden Matka muinaiseen Suomeen -kirjaan ihastuin kovasti. Kamulan satuin myöhemmin näkemään haastattelussa myös äidinkielen opettajien pisteellä ja taidankin marssia pian kirjastoon lainaamaan hänen teoksensa, vaikutti ihan minun jutultani.


Sitten seurasi kaikkein eniten messuilta odottamani ohjelmanumero, Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan lukupiiri. Onerva-salissa oli huono ilma ja sitä huononsi entisestään jonkun voimakas hajuvesi. Siitä huolimatta aika (11:20-13:00) kului kuin siivillä. Filin kääntäjien lukupiiri toi esiin hyviä ajatuksia ja kääntämismaailma toi keskusteluun mielenkiintoisia ulottuvuuksia.

Keskustelussa kävi ilmi mm. että Westö käy myös lukemassa arvosteluja kirjablogeista ja että hän kokee, että tämän lähemmäs rakkausromaania hän ei enää pääse. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla kirjojen syntytavasta. Henkilöt ja tapahtumat putkahtelevat kirjailjan mieleen kuin itsestään. Alkuvaiheen jälkeen seuraa story board -vaihe, mutta nopeasti sen jälkeen hän palaa vaistonvaraiseen kirjoittamiseen. Pakottamattomuus ja vaistonvaraisuus näkyvät mielestäni Westön kirjoista erinomaisesti. Keskustelussa käsiteltiin myös huumoria, sillä yhden lukupiiriläisen näkemyksen mukaan se puuttui kirjasta kokonaan. Minä olen toista mieltä. Westön hienovarainen ironia soi taustasävynä läpi tarinan. Kulttuuri- ja temperamenttisidonnaista siis, kuten Westökin totesi. Keskustelun jälkeen sain omaan Rikinkeltaiseen taivaaseeni omistuskirjoituksen ja siinä sitten taas punasteltiin, ai että mikä kirjailija!


 Westön jälkeen kiersin vielä kertaalleen kaikki messuhallit läpi ja satuin bongaamaan Paula Norosen Salla Simukan ja Siri Kolun kanssa.

Viimeisenä kuuntelin äidinkielenopettajien osastolla Katja Kallion haastattelun. Ostin Yön kantajan keväällä ja aloitin sitä Seinäjoella, mutta sitten onnistuin hukkaamaan sen muutossa moneksi kuukaudeksi. Totesin, että pitää lukea se pikimmiten. Tämäkin vaikuttaa ihan minun kirjaltani. Ja nyt kuulin vähän kirjan taustoja, hurjalta tuntuu Amandan tarina.


Tänään sain hillittyä itseni. Ainoa kirjaostokseni oli Laura Gustafssonin Korpisoturi Into-kustantamon osastolta. Päivän ilmaiskirja oli Veren vangit, joka muuten on 1001-listallakin. Pertsa ja Kilu on muistikirja (!!!), jonka ostin Viron osastolta. Se on entinen Viron kirjaston poistokirja, joka on saanut uuden elämän muistikirjana. Ensimmäistä kertaa eläessäni törmäsin kysymykseen, olisiko blogillani käyntikorttia tms. Ihana myyjätyttö kiinnostui projektistani ja toivottavasti löytää tänne googlen kautta. Olen täysin muistikirjahullu. Tämä ihana kirja ansaitsee tulla käyttöön, ehkä voisin kirjoittaa sinne muistiinpanoja kirjoista bloggaamista varten. Jos vaikka joskus oppisi suunnitelmalliseksi, eikä vain kirjottaisi mitä mieleen juolahtaa.

Tämän vuoden messut olivat jotenkin poikkeuksellisen ihanat ja lämpimät. Ehkä se johtui omasta mielentilasta ja siitä, että olin todellakin irtioton tarpeessa. Väkeä oli kuin pipoa, ainut vähän rauhallisempi hetki oli perjantaina iltapäivällä sen jälkeen kun koululaiset olivat lähteneet. Yleensä rauhallisempi sunnuntai oli kuin täyteen ammuttu. Ihmiset ovat kuitenkin ainakin kirjahalleissa yleisen hyväntuulisia ja hyvin käyttäytyviä. Kirjaihmiset ovat fiksuja, voisi tästä päätellä. Tänään minua ilahdutti myös cosplay-pukuiset ihmiset, joista teki mieli ottaa kuvia, mutta en kehdannut.

Päällimmäisinä tämän vuoden messuista jäi kuitenkin mieleen Jarla ja Jarlan minulle piirtämä mäyräkoira, ihana ihana ihana Kjell Westö sekä se mukava kupliva tunne, joka syntyy vain kirjapinojen keskellä, se että nämä kaikki kirjat kätkevät kansiensa väliin uusia maailmoja, joihin voin koska tahansa heittäytyä.

Kiitos Turun Kirjamessut, oli ihanaa, ensi vuonna taas tavataan!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Messutunnelmia lauantailta


Messuista on nyt takana kaksi kolmasosaa. Päivä oli taas mitä onnistunein. Selkä vääränä kannoimme kotiin Vareksia (kovakantiset kovasti paheksutusta tiskistä), nyt riittää miehelle ja itsellenikin iltalukemista. Bongailimme myös melkoisen määrän julkkiksia aina Sauli Niinistöstä Anneli Aueriin. Olin myös noin kymmenen senttimetrin päässä Reijo Mäestä. IIIIIH! Päivän kruunasi Jarla ja Jarlan omistuspiirros. Kokonaan kuuntelin vain Jarlan haastattleun, mutta pieniä osasia monesta muusta. Huominen onkin sitten Kjell Westö -päivä.

Tuomas Kyrö
Mauri Kunnas
Minua kiehtoo se, miten Fingerporin vitsit ovat nykyisin usein fanien keksimiä. 10 vuotta on melkoisen kunnioitettava saavutus!


Ihan tosi rento fanityttö tässä!
Esko ja Fingerpori-Esko
Päivän saalis. Oikealla lauantain ilmaiskirja.





perjantai 6. lokakuuta 2017

Messutunnelmia perjantailta

Ishiguroa ei näkynyt...
No niin, ensimmäinen päivä on taputeltu. Ensimmäinen päivä on aina vähän hakemista ja haahuilua ja totta kai kirjaostokset lähtevät aina myös lapasesta. Koululaisia oli ahdistavan paljon ja heistä ahdistavan moni ei osannut tippaakaan käyttäytyä. Myös sellaisen huomion tein, että ruokapuolen fiilis muuttui kuin seinään, kun koululaiset lähtivät. Maistiaisia ja hymyjä alkoi irrota ihan eri tyyliin. Paras hetki kirjamessuhaahuiluun taitaakin olla perjantaina se hetki, kun koululaiset ovat lähteneet, mutta muuten on vielä väljää. Ihanaa on myös se, että tiedän että paljon jäi vielä näkemättä. Kaksi päivää vielä taitaa juuri ja juuri riittää...

Viron osaston kirjojen asettelu oli ihastuttava.
Tänään en seurannut haastatteluja kuin osittain. Anni Kytömäestä ehdin nappaaman kuvan. Äitini kertoi myöhemmin, että kirjailija oli kertonut käyneensä louhoksella tutustumassa pallograniittiin. Kiinnostuin mutta totesin taas, että Kultarintakin on lukematta vielä sen takia, että koin sen olevan liiankin luonnonläheinen, liikaa työstäni muistuttava. Mutta taidanpa yrittää vielä syksyllä, jos nyt hetki olisi sille parempi.


Hetken ehdin kuuntelemaan myös Kuisti-lavan keskustelua, jossa Pertti Grönholm ja Kimi Kärki keskustelivat toimittamastaan Turku Pop -kirjasta. Se pitää lukea. En ole tajunnutkaan, miten monipuolinen on Turun musiikkimaailma.


Lisäksi kuuntelin valovoimaisen Tuija Lehtisen haastattelun äidinkielen opettajien liiton osastolla. Haastattelija oli mukavan sujuvasanainen ja Lehtisen lemmikkiaiheinen novellikokoelma kuulosti hauskalta. Ja jalkani saivat hetkisen levätä.


Satakunnan osastolla oli hauska idea, langalle sai ripustaa lempimurresanansa. Alla ensin minun ja sitten siskoni tyylinnäytteet.



Ja sitten niihin lapasesta lähteneisiin messulöytyöihin... Helsingin messuilta tuttu oikeasti halpojen kirjojen osasto oli ilokseni löytänyt Turkuunkin. Lopullinen sekoaminen tapahtuikin antikvariaattiosastolla, jossa kaikki kirjat maksoivat kaksi euroa. Siitä pöydästä ostin klassikot Eliotin, Flaubertin ja Ballardin sekä omasta hyllystä puuttuneen (!!!) ikisuosikkini Anna minun rakastaa enemmän sekä yhden Harjunpään. Kalliita eivät myöskään olleet Mannin Buddenbrookit (jonka ostin osittain siksi, etten ikinä tule saamaan sitä luetuksi, jos se on kirjastosta lainassa) sekä Lindgren-kokoelmaani ihastuttamaan kaksi suurta lemppariani Peppi Pitkätossun ja Melukylän lapset. Arvoitus nimeltä Margo oli ilmainen, se lahjoitettiin messukävijöille enkä tietenkään osannut olla sitä ottamatta. Tähtiin kirjoitettu virhe ainakin oli hyvä joten ehkä tämäkin.


Sellainen (ihana) päivä tänään, huomenna jatkuu.

Se on täällä, vuoden paras viikonloppu!

Parin tunnin päästä se on taas menoa, Turun kirjamessujen kolmen päivän kirjajuhla alkaa.
Perjantain tavoitteeni on kiertää uusien kirjojen tarjoukset ja antikvariaattitiskit tarkkaan. Nappasin juurin kuvan tyttökirja- ja Astrid Lingren-hyllystäni, sinne etsin perinteisesti täytettä. Lisäksi tahtoisin hyllyyni sieltä puuttuvat Ishiguron Ole luonani aina ja Pitkän päivän illan mutta niin varmaan haluaisi moni muukin sattuneesta syystä. Joitakin megaklassikoita ajattelin myös katsella sillä silmällä. Seuraksi saan äitini <3

Huomenna divaripuolen koluaminen jatkuu miehen kanssa, kun tavoitteena on löytää hyllyyn loput Vares-pokkarit, joita siellä ei vielä ole. Muitakin edullisia dekkareita voisi katsella iltalukemiseksi. Lauantaina pitää myös käydä ruokapuolella maistelemassa juustoja. Mielenkiintoista ohjelmaa on tarjolla koko päivän.

Sunnuntaina onkin sitten luvassa päivä Kjell Westön kanssa. Kokemus on opettanut, että kolmantena päivänä olo alkaa olla jo nuutunut, joten istuskelu kuulostaa jo etukäteen hyvältä. Nimmarin ajattelin metsästää Rikinkeltaiseen taivaaseen, fanityttökohtausta odotellessa siis!

Kuka muu on mukana? Nykäiskää hihasta, jos näette tämän näköistä kirjahullua :) Kiitokset vielä Turun Messukeskukselle bloggaajapassista.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ohjelmatärppini Turun kirjamessuille

Vuoden paras viikonloppun on ihan pian täällä! Ensi viikon perjantai, lauantai ja sunnuntai on kirjallisuuden juhlaa, kun täällä koti-Turussani vietetään Turun Kirjamessuja ja samaan aikaan Turun Ruoka- ja viinimessuja. Turun Kirjamessut tarjosi minulle bloggaripassin, josta kiitokset jo etukäteen.

Itse seikkailen onnelisena kirjamaailmassa jälleen joka päivä. Kirjamessut alkaa olla todellinen perinne perheessäni. Tänä vuonna messuseuranani on perjantaina äitini, lauantaina mieheni ja sunnutaina Kjell Westö, heh. Tärkeintä messuilla on yleinen haahuilu, kirja-aarteiden löytäminen ja yleinen spontaanius. Ohessa kuitenkin muutama poiminta valtavan laajasta ohjelmasta.

Perjantai 6.10.

Perjantain agenda on kiertää läpi antikvariaattihalli ja poimia parhaat löydöt päältä. Ihan hyvä siis että perjantaille sattui päivä, jonka ohjelmassa on minua vähiten kiinnostavia juttuja.  Tuo elokuvakirja kiinnostaisi kovasti eikä vähiten siksi, että koen suomalaisen elokuvan jääneen minulle nolon vieraaksi. Turku ja musiikki ovat erityisen lähellä sydäntäni. Seuraan Ilari Aallon blogia ja olen lukenut hänen molemmat tietokirjansa, kiinnostaisi siis tuokin keskustelu.



Lauantai 7.10.

Reijo Mäki kirjamessujen lauantaissa (päivä mieheni kanssa) alkaa olla myös perinne. Turku-juttujen äärellä taas. Harkitsen Kyrön uutuuden hankkimista (nimmarin kera?) ja myös Jarlan haastattelu kiinnostaa. Lauantaina pitää ehtiä myös kiertelemään ruokamessujen puolella, liian täyteen ei siis kannata ahtaa päiväänsä (että jaksaa myös syödä maistiaisia...).


Sunnuntai 8.10.

Saanko vaan jättää tämän tähän? Ohjelmassa on toki Westön lisäksi paljon muutakin kiinnostavaa, kuten Eppu Normaalia. Perinteisesti parhaat palat ohjelmasta olen löytänyt sattumalta harhailemalla, sitä strategiaa ajattelin noudattaa tänäkin vuonna.

Enää muutama hassu päivä ja sitten alkaa kolmen päivän kirjabileet, en jaksa odottaa!

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Margaret Mazzantini: Älä liiku


Takaisin perusasioiden pariin: pitkästä aikaa kirja 1001-listalta! Olen pitkään jumittanut projektissani paikallani ja havahduin taas siihen, että neljäsosa eli 250 luettua teosta on kovin lähellä. Olisi mahtavaa saada tuo raja saavutettua vielä tämän vuoden puolella.

Tosin tänä vuonna on vielä vähäsen muutakin hommaa, että suuria paineita ei parane ottaa. Ensi perjantaina on talomme elementtien toimituspäivä, sitten tämä yli vuoden jatkunut taloprojekti konkretisoituu, kun talomme pitäisi nousta päivässä tai parissa harjakorkeuteen. Hullulta tuntuu, että puolen vuoden päästä muuttopäivä alkaa olla todella lähellä!

Listaprojektini on tutustuttanut minut upeisiin unohtuneisiin helmiin ja hienoihin klassikoihin, joita en välttämättä olisi muuten lukenut. Toisaalta se on myös saanut aikaan sen, että olen lukenut koko joukon yhdentekeviä, kummallisia, kurjia ja myös inhottavia kirjoja. Älä liiku kuului lukukokemuksena valitettavasti noiden inhottavien kirjojen joukkoon.

Älä liiku on tarina Timoteosta, joka työskentelee kirurgina. Hänellä on 15-vuotias tytär Angela, joka tuodaan Timoteon sairaalaan pahasti skootterionnettomuudessa loukkaantuneena. Timoteo alkaa kertoa loukkaantuneelle ja tajuttomalle tyttärelleen elämänsä tarinaa ja samalla Angelan vanhempien tarinaa. Timoteo kertoo että hänellä on ollut rakastajatar, Italia-niminen nainen, jonka Timoteo on ensi tapaamisella raiskannut. Timoteo on menneisyydessään tasapainoillut Italian ja vaimonsa Elsan välissä ja selviää, että mikäli Angela ei olisi ilmestynyt Timoteon elämään, olisi päätös voinut olla toisenlainen.

Kirja sai minut voimaan pahoin. Loukkaantuneiden aivojen kuvailu ja Timoteon seikkailut sikailut olivat inhottavan fyysinen yhdistelmä ihmiselämän synkkiä puolia. Elegia kertoo, että alkoi pitää Timoteosta tämän moraalittomista puuhista huolimatta. Mari A  taas totesi, että teki mieli potkia jahkailevaa miestä persauksille. Minä taas inhosin miestä alusta loppuun ja on pakko allekirjoittaa tämä jälkimmäinen näkemys siitä, että Timoteo olisi kaivannut kunnon ravistelua.

Tiedän toki, että ei Mazzantinin kirja turhaan tälle listalle ole päätynyt. Hänen kirjoitustyylinsä on kaunis ja maalaileva, jollakin tavalla poikkeuksellinen fyysinen myös muilta kuin noilta ihmisen fyysisyyteen liittyviltä osin. Taas kuitenkin huomasin sen, että olen lukijana varsin vaativa. Jos en pidä tarinasta ja henkilöistä, on aivan sama, miten kauniisti kirja on kirjoitettu. Ällötti alusta loppuun.

Älä liiku liittyy osaksi inhokkiryhmääni, yhden tähden kirjoja, jotka löytyvät blogistani täältä. Näistä taitaa löytyä jo selvä kaava, ainakin Älä liiku käsitteli melkoisesti samoja teemoja kuin vaikkapa Kureishin Lähtö tai Jelinekin Pianonsoittaja. Ei todellakaan minun juttuni. Väkisinkin mietin, montako tällaista kirjaa mahtuu vielä noihin lukemattomiin 762 kirjaan. Ehkä on parempi, etten tiedä. Onneksi minulla on nyt meneillään myös yksi todellinen helmi, jonka löysin listalta sattumalta, siitä lisää sitten hieman myöhemmin.

Helmet-haasteessa  laitan kirjan kohtaan "käännöskirja".

Kirjailija: Margaret Mazzantini
Luettu kirja: Älä liiku (WSOY 2004, suom. Helinä Kangas)
Alkuperäinen kirja (Non ti muovere, 2001)
Sivumäärä: 329
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★