lauantai 24. syyskuuta 2016

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta


Olipa hyvä, että koko ajan kirjaa lukiessani mielessä pyöri Studio Julmahuvin klassikkosketsi, jossa asiantuntija Stig Carpelan kommentoi työtaistelun pitkittymistä. (Kuuluu muuten yleisivistykseen, kuten lähes tulkoon kaikki muutkin Julmahuvi-sketsit. Heti Youtubeen, jos et tiedä, mistä puhun.)

Ilman tuota huvittavaa mielikuvaa olisin nimittäin todennäköisesti eksynyt vähän turhan synkille vesille tämän kirjan parissa. Menin nimittäin lukemaan, että Lehtiä syksyn arkistoista jäi Bo Carpelanin viimeiseksi kirjaksi ja kirjailija kuoli pian kirjan julkaisun jälkeen. Kuolemaa oli havaittavissa joka puolella kirjaa mustana valkoisella ja rivien väleissä. Jo valmiiksi alakuloiseen mielialaan se ei ehkä ollut omiaan. Lehtiä syksyn arkistosta oli kuitenkin äärettömän kaunis kirja, oikeaa kaunokirjallisuuden tarjoamaa sielun lohturuokaa. Siinä kuvataan tarkalla ja uskomattoman lämpimällä tavalla kirjoittamista, luontoa, vanhenemista, kuolemaa ja elämää.


"Syksyn tullen kaikki äänet, tieltä tai vainioilta kantautuvat, tai ne, jotka kaikuvat metsistä, käyvät kovin yksinäisiksi. On kuin ne hakisivat vastausta, mutta vastaus on jo kauan sitten kaikonnut, niin kuin sumu kaikkoaa, kun taas ääet, ihmisten, lintujen, kierroksiaan kiihdyttävän traktorin, perämoottorin merenselällä, kaikki etäisiä ja kaukana toisistaan, etenevät sumuvöiden lomitse hiipuakseen vitkaan niin kuin savukiemura hälvenee, liukenee. Silmä voi seurata ääntä ja sen katoamista. Tämä kaikki on täysin mahdotonta kaupungin sokkeloissa." s. 62.

Koko kirjan voisi oikeastaan kehystää seinälle huoneentauluksi. Niin täynnä se oli kauniita lauseita ja hienoja oivalluksia. Kuitenkin teos ei sorru liialliseen kikkailuun vaan se on helposti lähestyttävä ja antaa tilaa myös suvantohetkille. Kirja sopi täydellisesti luettavaksi ensimmäisiin pimeisiin syysiltoihin ja kuoleman ja elämän ohella se sisältää paljon oivalluksia myös syksystä, joka tietenkin yhdistyy temaattisesti kuolemaan.

"Syksy on minun vuodenaikani. Se saapui varhain, viipyy pitkään, melkein kokonaisen elämän iän, kunnes se jonain aamuna luovuttaa ja katsoo suoraan valoon." s. 166

Sumu peitti merenrantaa viime maanantaina Mustasaaren Svedjehamnissa.
Kirja oli kuin syksy parhaimmillaan: pakahduttavan kaunis ja aiheutti tunteen siitä, että tähän hetkeen on tartuttava, näistä kauniista päivistä on nautittava täysillä, sillä kohta ne ovat ohi.

Kirjailija: Bo Carpelan
Luettu kirja: Lehtiä syksyn arkistosta (suom. Caj Westerberg)
Alkuperäinen kirja: Blad ur höstens arkiv (2011)
Sivumäärä: 206
Mistä hankittu: Lahja siskolta <3
Arvostelu: ★★★★

perjantai 23. syyskuuta 2016

Kirjahyllyn aarteet, osa 4: Irvingit


Siivosin viime viikonloppuna kirjahyllyni ja samalla muistin, että minullahan oli menossa tällainenkin juttusarja. Tänä vuonna kaikki luku- ja blogisuunnitelmat ovat menneet täysin uusiksi. Joskus vain käy niin, elämä yllättää ja tulee harrastusten tielle. No, joka tapauksessa tässä hiljentyneen juttusarjan neljännessä osassa esittelen hyllyni Irvingit, todelliset aarteet.

Ensimmäiset John Irvingin kirjat saapuivat kirjahyllyyni sattuman kautta. Kun vielä asuin ylioppilaskylässä, meidän roskakatoksessamme oli kierrätyspiste, joka oli hyvin tiedossa muidenkin lähialueen asukkaiden kuin opiskelijoiden keskuudessa. Eräänä iltana katoksen ohi kävellessäni huomasin, että muuan pariskunta kantoi sinne kirjoja. Kirjoja! Tietenkin menin heti katsomaan ja voi pojat, onneksi menin. Tuon onnekkaan sattumuksen myötä sain hyllyyni melkoisen pinon laatukirjoja (suomalaisia ja ulkomaalaisia klassikoita ja Keltaisen kirjaston kirjoja). Pariskunta kertoi, että kun kirjahyllykään ei muuta, eivät muuta myöskään kirjat. Onneksi kirjoille kävi hyvä tuuri ja ne saivat minulta äärimmäisen rakastavan kodin. Noihin kirjoihin lukeutuivat Irvingin Vesimies (vielä lukematta) ja Ystäväni Owen Meany (arvio täällä).

Sittemmin olen täydentänyt Irving-kokoelmaa aina sopivan tilaisuuden tullen. Kaikki isäni hotellit on ostettu käytettynä ja Oman elämänsä sankari uutena kirjamessuilta, Garpin maailma uutena ja täyshintaisena Akateemisesta kirjakaupasta joskus, kun minulla oli sinne lahjakortti ja Viimeinen yö Twisted Riverillä on löytö viime kesältä Vaasan torilta jonkin tapahtuman aikaan. Sirkuksen poika on Turusta Tallin aarteet -poistomyynnistä. Minä olen monta ostin viimeksi, kun Suomalaisessa oli jokin edullinen pokkaritarjous. Se, Twisted River ja Sirkuksen poika odottavat vielä lukemista, mutta vaalin lukemattomia Irvingejä aarteinani ja säästelen niitä johonkin spesifiin, en edes tiedä mihin, hetkeen.

Löytyykö teidän hyllyistäne Irvingiä?  Mitä Irvingin kirjoja kannattaisi metsästää kirjamessuilta lisäksi kokoelmiini?

Aiemmat juttusarjan osat löytyvät täältä:

Osassa 3 esittelin Knasut.
Osassa 2 esittelin Austenit ja Brontët.
Osassa 1 esittelin vanhat tyttökirjat.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Karl Ove Knausgård: Syksy


Olen monesti kertonut, miten paljon nautin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjasta ja miten se lumosi minut täysin. Pidin siis itsestäänselvänä, että kun tämä uusi vuodenaika-kirjasarja alkaa ilmestyä suomeksi, luen senkin. Marssin kirjakauppaan ja ostin tuon kauniin ja täydellisesti suomalaiseen syksyyn sopivan kirjan itselleni.

Syksy on aina ollut lempivuodenaikani. Tietenkin kesän, kevän ja joskus jopa talven ohella. Minä kyllästyn helposti, kaipaan piristystä elämääni ja syksy tuo yleensä aina kaipaamaani muutosta. Uusi alku ja toisaalta jatkuva ja turvaa tuova rutiinien sisältämä arki ovat hyvä yhdistelmä. Pimenevässä illassa voi polttaa kynttilöitä ja keskittyä olemiseen. Syksy on tulvillaan tuoksuja ja raikkautta ja koko vuoden kauniimmat päivät ovat usein syyskuisia aurinkoisia päiviä, kun koko maailma hehkuu väreissä.

Knausgårdin yhteydessä olen aiemmin kirjoittanut myös siitä, miten miehen kirjat eivät innosta minua kirjoittamaan. Usein lukiessa tulee fiilis, että olisipa ihanaa kirjoittaa itsekin, mutta Knasu saa aikaan tunteen, että miksi edes vaivauta yrittämään, kun joku osaa tehdä sen noin täydellisesti. Tämän kirjan kohdalla tunne oli poikkeuksellisen voimakas, sillä lyhyet pätkät ja havainnot arkisista asioista ovat juuri sitä, mitä olen nuorena tehnyt paljonkin ja millaisesta kirjoittamisesta olen haaveillut.

Arkinen kirja tosiaan oli. Lukijaa ympäröi voimakkaasti  mielikuva työpöytänsä ääressä istuvasta kirjailijasta, joka poimii näkökenttäännsä erilaisia asioita (kuten pullot, kehykset, kumisaappaat ja erinäiset ruumiinosat) ja kirjoittaa ylös lyhyesti mutta kattavasti sen, mitä nuo asiat tuovat hänen mieleensä ja mitä ne hänelle edustavat. Ei siis kovin mullistavaa mutta silti juuri niin koukkuunnuttavaa kuin mihin olen Knausgårdin kohdalla tottunut.

Kirja on nopealukuinen mutta lopulta se alkoi hieman toistaa itseään.Lopulta olen samaa mieltä kuin Lumiomenan Katja siitä, että seuraavan osan Talven taidan lukea hitaammin ja vähän kerrallaan nautiskellen. Joka tapauksessa olen onnellinen, että Knausgård kirjoitti sittenkin lisää Taisteluni-sarjan jälkeen. Nyt on taas jotakin mitä odottaa myös ensi talvelle (jolloin taidan taas todeta, miten talvi on ehdoton lempivuodenaikani).

Kirja sopii täydellisesti Helmet-haasteen kohtaan "Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan".

Eskokin nauttii syksyisestä metsästä. Ja sopii sen väreihin.
Kirjailija: Karl Ove Knausgård
Luettu kirja:  Syksy (suom. Jonna Joskitt-Pöyry), LIKE 2016
Alkuperäinen kirja: Om høsten (2015)
Mistä hankittu: Oma ostos
Sivumäärä: 217
Arvostelu: ★★★★

Voita lippu Turun Kirjamessuille!


Varma syksyn merkki on Turun Kirjamessut, jotka tänä vuonna järjestetään 30.9. - 2.10. eli jo kahden viikon päästä. Minulla on ilo ja kunnia arpoa lukijoilleni lippuja syksyn ykköstapahtumaan, kiitos Turun kirjamessujen! Samaan aikaan kirjamessujen kanssa järjestetään ruokamessut ja runsaat maistiaiset yhdistettynä kirjamessujen herkkuihin olen moneen otteeseen todennut aivan lyömättömäksi yhdistelmäksi.

Arvon  kaksi pääsylippua Turun kirja- ja ruokamessuille. Yksi lippu on arvoltaan 16 euroa ja se oikeuttaa kertakäyntiin messuilla.

Arvontaan voit osallistua kommenttiboksissa näin:

- Henkistä plussaa saat kertomalla parhaan muistosi Turun kirjamessuilta ja/tai mitä erityisesti odotat messuilta tänä vuonna. Tämä ei ole pakollista eikä lisää voittomahdollisuuksia, mutta ilahduttaa bloggaajaa. Palaan itsekin myöhemmin messuohjelmaan tarkemmin, luvassa on kaikkea hurjan mielenkiintoista!

- Liitä kommenttiisi nimimerkki ja sähköpostiosoite tai muu tapa, jolla saan sinut kiinni, jos voitto osuu kohdallesi.

Osallistumisaikaa on tiistaihin 20.9.2016 klo 21:00 asti. Arvon voittajat (2 kpl) keskiviikkona 21.9. (menetelmänä random.org) ja ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti. Messuliput lähetän 2. luokan kirjeenä eli muistathan olla kuulolla, mikäli osallistut arvontaan, että saan voittajien osoitetiedot ja liput löytävät ajoissa uusiin koteihinsa.

Messuilla tavataan! Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Keskiviikkona 21.9.:

 Random-generaattori pyörähti ja seitsemästä osallistujasta voittajiksi valikoituivat kommentoijat numeroilla 4 ja 7 eli nimimerkit Avokadopaikka ja anonyymi. Onnea voittajille, laitan teille vielä tänään sähköpostia!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Muriel Barbery: Siilin eleganssi


Surullisiin kirjoihin pitäisi laittaa kansiin varoitukset. Tiedättehän siihen tupakka tappaa -tyyliin. Iso parkuva punainen naama varoittaisi etukäteen meitä itkupillejä surullisesta sisällöstä. Olin kuullut paljon hyvää Siilin eleganssista, mutta kukaan ei ollut varoittanut minua sen surullisuudesta. Silti lukukokemus jäi lopulta positiivisuuden puolelle. Kirja oli kaunis, älykäs ja filosofinen, kaikkea mitä suureen maailmanmenestykseen kirineeltä romaanilta voi odottaakin.

"Rouva Michelissä on siilin eleganssia: ulospäin hänestä törröttää oikea piikkien suojamuuri, mutta minusta tuntuu että sen alla hän on samalla tavalla salaa hienostunut kuin siili, näennäisen penseä ja omissa oloissaan viihtyvä pikku eläin - mutta suunnattoman elegantti." 

Pariisilaisen hienostokerrostalon ovenvartija Renée Michel on ihastuttava hahmo. Tolstoista, klassisesta musiikista ja hurmaavasta maalaustaiteesta nauttiva nainen tekee kaikkensa, että talon asukkaat näkevät hänet juuri sellaisena kuin ovenvartijat yleensä on totuttu näkemään: jurona, sivistymättömänä ja yksinkertaisena. Yksi lempirunoistani on Kirsi Kunnaksen Tunteellinen siili, joka soi päässäni useasti kirjaa lukiessani. Siellä piikkikuoren alla myös rouva Michelin hellyys piili.

Renéen ohella kirjan tarinaa kerrotaan 12-vuotiaan tytön näkokulmasta. Paloma asuu samassa talossa, nauttii kulttuurista, älykkäistä ajatuksista ja maailman havainnoimisesta. Lisäksi hän on päättänyt tekevänsä itsemurhan. Taloon muuttaa uusi, kiehtova asukas ja lopulta Paloma huomaa Michelin salaisuuden. Paloman päiväkirjamerkinnät pullistelevat sellaisia fiksuja ja filosofisia ajatuksia, että kirjasta voisi kehystää useammankin huoneentaulun.

Lopulta Siilin eleganssi oli täydellinen kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Lukuiset kulttuuriviittaukset olivat tietenkin myös mieleeni. Kirja oli todella runsas, mutta kuitenkin temmoltaan rauhallinen ja sellainen, että yksittäisiä oivalluksia ehti mutustelemaan ja sulattelemaan ennen kuin tarinassa siirryttiin eteen päin. Ja se surullisuus, no, olisihan sen pitänyt jo ennakkoon arvata. En yhtään ihmettele, että moni mainitsee Siilin eleganssin lempikirjakseen ja löytyypä se myös Kirjabloggaajien kaikkien aikojen paras kirja -listalta.

Kirjailija: Muriel Barbery
Luettu kirja: Siilin eleganssi (suom. Anna-Maija Viitanen)
Alkuperäinen kirja: L´Élégance du hérrison (2006)
Sivumäärä: 374
Mistä hankittu: Joululahja parin vuoden takaa
Arvostelu: ★★★★

lauantai 3. syyskuuta 2016

112 osumaa: sarjakuvataiteilijan päiväkirja (Milla Paloniemi)


Milla Paloniemi lienee suurelle kansalle tutuin rumia puhuvista siileistään. Minä en ole koskaan oikein innostunut siileistä, mutta kuitenkin olen fanittanut Paloniemeä jo vuosia. En vaan osaa -sarjakuvablogi on kuulunut vakiolukemisiini jo pitkään. Se on ihastuttanut ja koukuttanut minut avoimuudellaan. Olen seurannut blogin kautta Paloniemen elämää niin tiiviisti, että hän tuntuu jotenkin kovin tutulta. Siksi odotinkin kovasti uutta kirjaa, 112 osumaa: sarjakuvataiteilijan päiväkirja, joka koostuu suurimmaksi osaksi näistä blogisarjakuvista.

Paljon kirjassa olikin jo tuttua, mutta kirjan muodossa putkeen luettuna jo tututkin kohdat tuntuivat erilaisilta. Millan tarina on polveileva, värikäs ja tapahtumarikas. Siinä on iloa, surua ja suurta ahdistusta, koko tunteiden kirjo. Piirustustyyliltään vaihtelevat sarjakuvat lomittuvat hyvin yhteen ja korostavat matkan tuntua. Millan vuosi 2015 maaliskuusta joulukuuhun on melkoista aallokkoa, ihmissuhdesotkua, onnettomuutta ja itsensä löytämistä.

Paloniemen sarjakuvista paistaa läpi suuri herkkyys ja juuri tuo herkkyyden kuvaus oli itselleni kirjan parasta antia. Samaistuin voimakkaasti Millan tunteisiin, vaikka oma elämäni onkin varsin erilaista ja Millan ahdistuksen syyt ovat hyvin kaukana omistani. Humoristisia hetkiä tarinaan toivat miesten esittäminen eri eläiminä, siiliä ei sentään näkynyt. Kirjaa lukiessani ihmettelin myös Paloniemen rohkeutta. Vaatii aikamoista pokkaa julkaista näin henkilökohtainen teos koko kansan luettavaksi ja ihmeteltäväksi. Aika harva uskaltaisi avata päiväkirjansa näin julkisesti, epäilen.

Ahmin kirjan yhdeltä istumalta ja kokemus oli yllättävänkin raskas. Kun kirjan on lukenut, päällimmäisenä on lopulta tunne siitä, että haluaisi antaa Millalle ihan valtavan suuren halauksen.

Kirjassa tosiaan koetaan suuria tunteita, siksi vedän Helmet-haasteessa yli kohdan "kirjassa rakastutaan".

Kirjailija: Milla Paloniemi
Kirja: 112 osumaa: sarjakuvataiteilijan päiväkirja
Vuosi: 2016
Kustantaja: Arktinen Banaani
Arvostelu:  ★★★★

lauantai 13. elokuuta 2016

Kirja & mysteerigeokätkö: Musta kansio (Tapani Maskula)


Olen ennenkin kertonut olevani innokas geokätköilijä, mm. Poznanskin Vii5i-teoksen yhteydessä. Nyt nämä kaksi rakasta harrastustani geokätköily ja lukeminen kohtasivat ensimmäistä kertaa näin täydellisesti. Luin nimittäin kirjan, jotta voin käydä etsimässä geokätkön, nimittäin tämän mysteerikätkön.

Turun Kolerahautausmaa on minulle jo ennestään tuttu paikka siellä aiemmin olleen, nyt jo arkistoidun kätkön ansiosta. Tämän jutun ensimmäinen kuva on peräisin tuolta kätköilyretkeltä muutaman vuoden takaa. Paikka on vilkasliikenteisen tien varrella, jäänyt puristuksiin teollisuusalueen ja tien ja toisella puolella asuinalueen väliin. Moni ei ole tainnut edes huomata tuota pientä aidattua aluetta. Hautausmaat ovat kiehtovia paikkoja ja aivan erityistä kiehtovuutta tämä kyseinen hautausmaa sai nyt luettuani Maskulan kirjan.

Maskulahan on meille turkulaisille hyvin tuttu elokuvakriitikkona, jonka maku ei aina taida mennä ihan yksiin tavallisen tallaajan kanssa. Häneltä on julkaistu myös useampi kirja. Tätä kätkön aiheena olevaa Mustaa kansiota luonnehditaan takakannessa "dokumenttijännäriksi" ja sellainen se taisi ollakin. Kirja pohjautuu Valtiollisen poliisin Turun paikallisosaston Mustaan kansioon, pitkään salaisena olleeseen kokoelmaan vuosien 1938-1943 aikana kerättyjä kuulustelupöytäkirjoja, lehtileikkeitä ja muistiinpanoja, jotka kertovat tuon ajan hämäristä tapahtumista. Maskula on käynyt materiaalin läpi ja kirjoittanut sen sensuroimattomana romaanin muotoon. Minua lukijana kuitenkin jatkuvasti häiritsi se, etten voinut olla varma, mikä tapahtumista oli oikeasti totta ja mikä kirjailijan keksintöä. Mikään kirjallinen ilotulitus teos ei myöskään ollut, mutta sisältö olikin tärkein.

Olen kyllä ollut tietoinen siitä, että Turun(kin) historia on ollut vähintäänkin värikästä ja monenlaista on sattunut historian kulussa. Musta kansio esitteli kuitenkin sellaisen vakoojien vyyhdin, murhakierteen ja yliluonnollisia tapahtumia, että väkisinkin toinen kulmakarvani lähti epäilevään nousuun kirjaa lukiessani. Haluaisin niin nähdä alkuperäiset paperit! Joka tapauksessa kirja oli viihdyttävää lukemista jo pelkästään sen vuoksi, että se sijoittui tuttuihin paikkoihin. Ja osa kirjan henkilöistä oli tuttuja, muun muassa itse Auervaara haettiin Kakolasta mukaan vakoojasoppaan. Epäilykseni heräsi kyllä siinä vaiheessa, kun koitin googlata erinäisiä kirjan asioita ja tapahtumia, mutta en saanut osumia. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa kolerahautausmaa on jännittävä paikka, olivat kirjan tapahtumat sitten totta vai ei.

Nyt kun koordinaatit ovat selvillä, pitäisi vielä käydä purkilla. Ja mistäs se purkki sitten löytyy? Sen voit selvittää vain lukemalla kirjan!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Turkuun, henkiseen ja fyysiseen kotikaupunkiini. Siksipä Helmet-haasteessa vedän yli kohdan "Minun maisemani"

Kirjailija: Tapani Maskula
Kirja: Musta kansio, Turbator, 2012
Sivumäärä: 265
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★